✅ Kisaraportti - race report Ironman Switzerland Thun 10.7.2022
🫶 Nyt onnistui muuten Sportografin kuvaaja, kannattaa ainakin katsoa kuvia jos ei jaksa pitkää rapsaa lukea…
💯Olipas reissu! Ymmärrän kyllä, miksi juuri tämä kisa on valittu tuoreeltaan maailman kauneimmaksi Ironmaniksi. Kristallinkirkas vesi, selkeä ja kompakti vaihtoalue, upean sileä kylä- ja vuoristopyöräily Jungfraun, Eigerin ja Mönchin juurilla sekä kannustusrikas kaupunki- ja marinajuoksu Thunin kaupungissa.
☀️ Päätös lähteä tähän kisaan syntyi jo kesällä 2020, mutta vuoden 2021 kisan siirryttyä heinäkuulta saman vuoden syyskuulle päätin siirtää omani tälle vuodelle. Mukaan matkalle lähti koko perhe - vaimo ja 6- sekä 9-vuotiaat lapsemme. Tehtiin tästä samalla etelänloma, eka kolmeen vuoteen. Kunnon Credit Suisse keikka, huh huh että osaa lasten ranskisannos maksaa tietyissä määränpäissä paljon 🤣
🛬 Reissu alkoi hieman haparoiden. Treenit olivat kulkeneet ihan hyvin käytettävissä oleva aika ja energia huomioiden, mutta uintini ei ollut kulkenut kunnolla sitten kesän 2020. Pisin pyörä oli jäänyt pariin 127 km settiin, pisimmät juoksut pariin 23-24 km peekoohon. Harmaita aiheutti myös kunnon lämpötreenin puute tänä kylmänä alkukesänä. Lämmöt kun saapuivat kotimaahan vasta niihin aikoihin, kun oma taper oli alkamassa. Joten piti tyytyä pariin 3h lämpöpyöräilyyn ja pariin 1-1,5h lämpöjuoksuun. Itsekriittisesti, mutta siitä tietoisena, voisin kiteyttää, että olin treenannut 70.3 ja 140.6 välimaastoon, jos sellainenkin kisa löytyisi.
💩 Perillä asunnossamme Därligenissa huomasin ekana iltana, että pyörän etuvaihtajan vaijeri oli sanonut sopimuksen irti kuljetuksessa. Tai niin uskoin, koska kiristäessäni sitä mukana olleilla työkaluilla se heitti vaan lisää löysää. Joten heti tokana päivänä oli mekaanikko hakusessa, joka hoiti simppelin homman ansiokkaasti. Johonkin sen oli vain jäänyt mutkalle vaihtaessani sen huhti-toukokuussa, koska poikki se ei ollut. Oli vain jäänyt 4-5 cm löysää runton sisälle, joka ylitti ymmärrykseni, koska hyvin se oli koko alkukesän vaihtanut. Ilmeisesti irrottaessani aerotangot niin löysä oli kumuloitunut. Mutta happy problem toisin sanoen.
🦸♂️ Odotusarvoni kisaan oli, että tulee pitkä päivä, mutta en ollut laittanut itselleni aikatavoitetta. Tiesin, että ei tule kulkemaan kovempaa kuin Köpiksessä 2019 jo ihan kisan profiilin puolesta. Joten lähdin kisaan nauttimaan siitä, että pääsin viivalle ylipäätänsä.
🌍 Kisassa oli n. 1500 osallistujaa ja päivälle luvattiin 24 astetta ja aurinkoa pilvettömältä, tyyneltä taivaalta.
🏊♂️ Asetuin uintikarsinassa rakoon 1.05-1.15 tavoiteaika, koska olin uinut tämän matkan tänä kesänä parhaillaan 1.12 aikaan. Prot lähti 6.30, Daniela Ryfin ja Heini Hartikaisen et. Co. voimin. Itse astuin veteen 6.45.
Uinti lähti heti kulkemaan, 13 pv taper jonka aikana uin viimeisen pitkikseni 10 pv ennen kisaa oli ilmeisen onnistunut. Hartioissa ja käsissä oli nyt voimaa, olin ilmeisesti vain kunnon palautuksen puutteessa. Yksi kiekka piti heittää, mutta kohtalaisen kapealla väylällä. Aurinko nousi kl. 7 ja alkoi paistaa vuorten yli. Eka oikein tiukka paikka tuli takamutkassa, kun oli ryysistä poijulla. Sain kunnon tärskyn silmään, toisen raapimisen jalkaan. Tsekkasin chipin olevan vielä matkassa. Vedin muutamat rinulit ja koitin löytää rakoa. Olin uinut useamman ohi tässä kohtaa ja ilmeisesti olin saavuttamassa tai jo <1.05 uimareiden sakissa, koska vasta tässä kohtaa n. 1900 uintimetrin jälkeen alkoi löytyä samaa vauhtia kulkeneita. Loppu meni sileästi, kello huusi mutta en katsonut sitä. Marinaan tultaessa oli taas kapeaa, mutta tiesin että tulee hyvä aika. Ja tulihan siitä, 1.02 ja tasoihin IM Köpiksen uinnin kanssa. Paras uinti sitten 2020, voi onnen päivä mille päivälle satuitkaan.
🚴♂️ Lähdettiin polkemaan. Tavoite oli polkea 175W (NP), sillä se vastaa nykykunnossa 65 % kynnyksestä. Kaksi 90 km kiekka piti heittää.
Jo ekan 5 km jälkeen oltiin noustu 100 m, mutta sitten reitti tasaantui pidemmäksi aikaa. Aamupäivä oli viileähkö ja potta tuntui tässä kohtaa vielä sopivalta. 45 km kohdalla alkoi sitten eka hyvä nousu. Pitkä mutta loiva, n. 4 % nousu joka jatkui aina kilsalle 53. Jyrkkä alamäki ja toiseen nousuun heti päälle, 3,5 % joka jatkui 54 km aina 61 km paikkeille. Kello oli 10 paikkeilla ja naamassa valuva suolainen hiki kertoi, että nestettä menee tänään. Olin juonut ekan urkkapulloni ja ekan suolaveteni tässä kohtaa, pyörän aikana meni lopulta 6 isoa pulloa nestettä. Alkoi ikävä maantiekypärälle ja perus Oakleylle, joihin en ollut kitupäissäni viitsinyt investoida kun reikiä löytyi muutenkin tälle matkalle. 61 km laskettiin aina 70 km kohdalle, noustiin taas 5 km matkan mutta vain 2 % arvoisesti. 75 km kohdalta rullattiin käytännössä pyörän puoleenväliin ja aloitettiin toinen kiekka klo 11. Tässä kohtaa tienvarressa olevat lämpömittarit näyttivät 29 astetta, mutta lämpö tuntui nousuissa paahtavammalta kun vauhtia oli niin vähän. Aloin ottamaan visiirin pois ylämäissä ja pistin sen takaisin turvallisuussyistä alamäissä. Parhaimmillaan menin 70 kmh alamäkiin, mutta pulssijarrutellen. En kertakaikkiaan uskaltanut mennä kovempaa, vaikka jotkut menikin, nytkin vannejarrut alkoivat vähän haisemaan.
Energiansaanti onnistui pyörällä hyvin, joskin join ehkä lopussa pullon liikaa. Pari kusitaukoa piti pitää, sillä alamäet olivat liian jyrkkiä ja teknisiä tarpeiden tekoon satulassa. Mutta parempi niin päin ajattelin, koska Köpiksessä olin juonut liian vähän ja se kostautui silloin vatsakramppeina juoksussa.
Tavoitewatteihini en päässyt, mutta en ottanut 165W toteumastani isojakaan huolia, sillä olin onnistunut nauttimaan koko matkasta ja jopa ihailemaan luontoa kiipeilyjen aikana. Pyöräaikani oli lopulta 6.18 ja vaihdoin juoksukamppeisiin klo 14.15. Nousumetrejä kertyi vajaat 2400 m.
🏃♂️IM-juoksu, vanha veriviholliseni. Ja kuumassa. Olin kieltämättä aika vähäisin odotuksin liikenteessä. Odotuksin, jotka osoittautuivat lopulta ihan paikkaansapitäviksi. Aloin juomaan liikaa heti alusta, enkä olisi energiaakaan tarvinnut varmasti koko ekaan tuntiin. Aloitin kuitenkin Clifien puruskelun 20 min kohdalla plänini mukaisesti. Juoksu oli perusminää, vähän päälle 6 min/km vauhtinen aina n. 25 km saakka.
Näin perheeni 6 km, 14 km ja 28 km kohdalla. Pysähdyin heidän luokseen minuutiksi ekalla kerralla, vajaaksi minuutiksi tokana. Ei ollut kiire mihinkään, vaikka kisassa oltiinkin. Olin niin iloinen pelkästä heidän läsnäolostaan, ja tiesin että päivä oli heillekin pitkä. Tässä välissä näin myös pari suomalaista, Heini veti vastaan vikalla kiekallaan ja Pekko hurrasi kovaa kun paineli ohitseni.
Ongelmat alkoivat. Pikkuhiljaa päälle hiipinyt vatsakipu meni piereskelyksi tasaisin väliajoin, tällä kertaa ilmeisesti liian suuresta hiilarisaannista johtuen (kun Köpiksessä meni toisin päin, liian vähän nestettä) kunnes alkoi juoksu-kävely-juoksu 30 km kohdalla. 35 km kohdalla piti mennä auringossa seisseeseen bajamajaan visiitille, jonka jälkeen kivut, jotka olivat yltyneet tähän aikaan jo melko sietämättömiksi, hellittivät hieman.
Vihdoin 37-38 km kohdalla alkoi olla jo niin vähän kipuiluaikaa jäljellä, että sain juostua lopun. Maalissa odotti tuttu huuto, high fivet ja perhe. Mara 4.52. Nousua juoksussa 920 m.
🏆 Tällä kertaa huusin maalilinjalla kurkku punaisena. Näkynee hyvin kuvasta millainen helpotus oli päästä maaliin. Oli ollut tiukka ja kokemusrikas päivä. Vaikka minulla ei ollut ollutkaan tavoiteaikaa, niin olin tyytyväinen saavutukseen. Tässä kohtaa reaktioni yllätti itsenikin, koska itkuksi meni. Ja itkin 20 min putkeen. Osin onnellisuudesta, osin helpotuksesta. Noudin pyörän ja kyynelehdin vielä varmuuden vuoksi toistekin, jospa olisi sattunut juomaan liikaa suoloja. Olin nautttinut kisasta, mutta olin antanut kaikkeni. Mitään ei todellakaan ollut koneesta enää annettavana. 12.28 oli loppuaikani tänään. Sanoin vaimolle, että eiköhän nämä 140.6 matkat ole nyt taputeltu. Hän vastasi, että ”enpä usko” ❤️
❄️Jos vielä menen täysmatkalle, niin koitan päästä Norsemaniin. Sillä viileä silloin pitää olla. Ja aikaisintaan elokuun alku. Onneksi arpa saa ratkaista sen sitten 🫣
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti