Käringsund Triathlon ja perusmatkan Masters-SM

Olin triathlonhuumassa mennyt jo huhtikuussa ilmoittautumaan perusmatkan ikäluokkasarjan SM-kisoihin, jotka pidettäisiin Ahvenanmaalla 1.9.2018. Tiesin että kärkikahinoihin ei olisi itsellä asiaa ensimmäisenä triathlon-kesänä, mutta oma tavoite oli asetettu ja se piti saada rikottua: piti mennä kovempaa kuin kesäkuun Kiskon kisoissa!

Vaikka itse kisa-startti olisi vasta lauantai-iltapäivänä, niin startattiin kotoa jo torstai-iltana ajaaksemme ensin Karjaalle appivanhempien luoksi varikkopysähdykselle, ennen matkan jatkamista Turkuun ja Viking Amorellalle, joka lähtisi satamasta aikaisin perjantai-aamuna. Kotiin tulisimme sunnuntai-iltana.

Kuva: Pontus Sjöström

Ennen saapumista kisamestoille edessämme oli vielä 5 1/2 tunnin laivamatka, jonka jälkeen kisakylään Eckerön Käringsund Resortiin ajaminen kestäisi vielä toiset puoli tuntia. Edestakaisin tämä tarkoitti meille n. 450 km autolla, ja n. 17 matkatuntia yhteensä.

Mutta paikan päälle saavuttuamme ei kestänyt kauan ymmärtää miksi tämä paikka soveltuu niin hyvin triathlon-kisoihin. Olin ollut Ahvenanmaalla viimeksi 5 vuotta sitten, enkä silloin katsonut maanteitä samoilla silmin kuin nyt. Ensimmäisiä asioita mitkä nyt huomasin oli asfaltin kunto - sametin sileää tietä niin pitkälle kuin silmä jaksaa katsoa, vieressä piennar joka on 80-100 cm leveä. Ja tämä maantiepätkillä joiden rajoitus oli 70 tai 90 km/h. Minä voisin pyöräillä yötä päivää täällä, itse asiassa jos asuisin täällä en varmaan saisi tehtyä muuta pyöräilyn lisäksi. Tai näin ainakin ajattelin kunnes pulahdin veteen, koska sekin oli kristallinkirkasta ja puhdasta ja siinä olisi voinut loppuviikonlopun käyttää uidessa. Itse kisakylä oli tarpeeksi kompakti tämän luokan tapahtumaan, olkoon että perusmatkan kisassa kaikki tehtiin kaavan "2 kierrosta" mukaan. Erityisesti tämä kisakylän tiiviys oli mieleeni, koska pääsi seuraamaan muita kisoja kuten puolimatkaa, 9/11-vuotiaiden kisoja ja perusmatkan eliittiä todella läheltä. Pääsi myös tutustumaan uusiin ihmisiin helposti, kun suurin osa kanssakilpailijoista asuivat samassa mökkikylässä, jossa oli viitisenkymmentä loistokuntoisia neljän tai kuuden hengen mökkiä.

Nappulakisat

Tälläkin kertaa, kuten Turussa, oli vuorossa minilomailua perheelle samalla kun kisattiin. Lomailun lisäksi vanhimman lapseni, Leon (5), piti osallistua nappulakisaan, jossa uitaisiin / kahlattaisiin 20 metriä, pyöräiltäisiin 300 metriä  ja juostaisiin 300 metriä. Starttiviivoilla kisaan tuli kuitenkin mukaan myös nuorin lapseni, Livia (2), kisajärjestäjän niin salliessa. Olen tästä erittäin iloinen, ja muistin kyllä kiittää järjestäjää tästä useamman kerran. Olisi tuntunut hassulta jättää Livia rannalle, kun Puky-potkupyöräkin oli sattumalta mukana.

Joten starttiviivalle asettui 8 lasta yhteensä. Lähtölaukauksen soidessa kävi nopeasti ilmi, että olin ohjeistanut Leoa vähän liian hyvin. Oltiin siis ennen kisaa harjoiteltu uintia 25 metrin pätkissä, ja nytkin Leo ui isän ohjeiden mukaisesti kääntöpoijun ympäri. Hänen (myöhemmäksi) harmikseen hän oli ainoa poijun kiertäjä, joten hän jäi pienelle takamatkalle heti alkuun. Mutta asiaan suhtauduttiin sen arvoisella painolla siinä hetkessä - naurettiin että uitiin huviksemme ylimääräistä ja juostiin T-ykköseen. Siinä faija sääti kiristysnauhojen kanssa yhtä paljon kuin omissa kisoissaan, eli niin kauan että joku live-feediäkin seurannut jo ehtikin foorumilla toteamaan että kisaajaa haukotti tilanteessa ennen pyöräilemään pääsyä. Noin muuten olin päättänyt itsekseni etten vauhdita lapsiani yhtään enkä metriäkään juokse vieressä, niin vakavaa tämä ei saa tässä vaiheessa olla, eikä välttämättä myöhemminkään - ja ilokseni muutkin vanhemmat suhtautuivat nappulakisaan samalla iloisella mentaliteetilla.

Kuva: Pontus Sjöström

Samaan aikaan Livia eteni matkalla käsi kädessä äitinsä kanssa, kahlattuaan ensin poijun lähelle :-) Pyöräilyn jälkeen piti juoksuosuudella kiertää maskotti-orava, ja siinä kohtaa kisakuvaaja Niclas Nordlund Åland Eventsiltä ehti ikuistaa tämän mahtavan kuvan. Vaimo oli kuullut maskotin hihittävän melko avoimesti tilanteessa, jossa kisaaja ei suostunut jatkaa matkaansa halaamatta ensin ystäväänsä:

Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events

Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events

Maalissa lapset saivat sitten pullat ja mehut, mitalien lisäksi, ja ilmeistä näki kyllä että nyt oli tullut pidettyä hauskaa. On se vanhempana kyllä paljon mukavampi valmistautua kisaan, jos voi hyvällä omatunnolla todeta että myös muu perhe viihtyy matkalla. Paljon myöhemmin, jo kotimatkalla, Leo kysyikin meiltä vanhemmilta josko ensi kesänä voitaisiin kisailla taas - mielellään jossain kaukana kotoa taas.

Omat kisat

Turun kisasta oli ehtinyt kulua päivää vaille 3 viikkoa, ja kisavalmistelu Ahvenanmaalle olisi voinut sujua paremmin. Olin välittömästi Challenge Turun jälkeen sairastellut flunssaa 5-6 päivää, ja muutenkin nukkunut yöt huonosti lasten tuotua ekat pöpöt kotiin päiväkodista/eskarista itselleenkin. Tämä oli ollut ensimmäinen sairastuminen itselläni puoleen vuoteen, joten tajusin tyhjentäneeni takin melko täydellisesti edeltävänä puolimatkana.

 

Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events

Uintiin asettui miehet ensin, naisten lähtö olisi 5 minuuttia myöhemmin. Tavoite oli siis alittaa 2:35:00, mikä oli ollut Kisko tulos. Uinnissa asetuin itsevarmasti ensimmäiseen riviin, mutta noviisina keskelle riviä. Tämä kostautui ensimmäisellä merkkipoijulla, jossa mentiin arvioilta n. 20 metriä leveästä aukeamasta poijun ja kallion välistä. Minulla oli äijiä kaikkialla ympärilläni, päälläni enkä ihmettelisi jos olisi ollut pari allani myös. Meinasi iskeä paniikki. Oltiin uitu 150 metriä ja osumaa tuli todella paljon. Otin pari rintavetoa ja selvittelin mahdollisuuksiani parantaa linjaani. Ei onnistu, ei ainakaan heti. 3-4 äijää tappituntumalla oikealla puolellani. Uin toiset 50 metriä ja sitten aukesi pikku reikä oikealla puolella (poijut piti jättää vasemmalle kädelle). Uin tietoisesti linjalta poispäin saadakseni hengittää. Vähän rumasti kylläkin mutta jotain piti keksiä. Tuli muutama ylimääräinen metri, mutta paniikki laantui. Takapoijulla selvisi, että olisi pitänyt uida lähempänä poijua. Nyt olin jättänyt 10 metriä tilaa itseni ja taaimmaisen kääntöpoijun väliin, ja seuraava este ilmestyi: karikot, jotka rannalta katsoen näyttivät jäävän mukavasti linjan taakse olivatkin nyt suoraan uintilinjallani. Naarmutin oikean käden sormet kallion päällä kasvaneisiin kotiloihin. Sähelsin ja yritin selvitä tilanteesta. Noin 500 m uinnin jälkeen löysin oman rytmin ja linjan, ja loppu-uinti olikin mukavaa ja ennen kaikkea vauhdikkaampaa menoa. Tokan kierroksen lopussa ensimmäinen kiertopoiju ui meitä vastaan, johtuen varmasti liian kevyestä ankkuroinnista ja eukkosalmen kovasta virtauksesta, joten voin kuvitella että jotkut peräpään pitäjistä pärjäsivät vähän lyhyemmällä uinnilla. Olin vedestä 14. yhteensä, oman M35-39 -luokkani ensimmäisenä, virallinen aika oli 25:58 ja Garmin näytti 1498 metrin suoritusta. Sitten pyöräilyyn, meikäläisen suurimpaan kehityskohtaan.

T1 oli 1:52 mittainen, kun en ole vieläkään suostunut pyöräilemään ilman sukkia ja kiinnittämään kenkiä vasta pyörän selässä. Mutta itse pyöräily lähti rullaamaan hyvin. Lähdettiin kevyessä myötätuulessa Käringsundsvägenia etelään kevyeen ylämäkeen liikenneympyrään saakka, jossa käännyttiin ykköstielle puolen kilsan ajaksi ennen kääntymistä taas kohti etelää Torpvägen-nimiselle tielle jota ajettaisiin kääntöpisteelle saakka. Tie oli tosiaan todella laadukasta aina lyhyttä pätkää lukuunottamatta Torpvägenin puolessa välissä. Ensimmäisellä kierroksella jouduin hieman pohtimaan, miten etenisin kun olisi sääntöjenvastaista ylittää keskiviiva, mutta samalla lähestyin hitaasti mutta varmasti n. 25-30 km/h vauhtia ajanutta puimuria. Tilanne onneksi raukesi sillä, että kisareitti ehti kääntyä toistamiseen juuri 50 metriä ennen kuin olisin saavuttanut puimurin. 

Kääntöpisteellä Garmin näytti 33,3 km/h keskaria, mikä oli yli tavoitteeni, joten hymyssä oli pitelemistä. Takaisin Resortia päin, ja toiselle kääntöpaikalle 20 km kohdalla missä keskari oli noussut pari pykälää 33,5 km/h luokkaan. Tämän vauhdin onnistuin sitten pitämään loppuun asti, ja vaikka olinkin jatkanut oman ikäluokkani nopeimman uinnin oman ikäluokkani hitaimmalla pyöräilyllä, niin 1:10:29 oli omaan tavoitteeseeni nähden supertulos. Matkalla vedin yhden SIS-geelin ja 10 Powerbarin powershottia, juomaa ei viileähkönä päivänä mennyt kuin 0,4 litraa. Kokonaisaikaani en tässä kohtaa vielä selvitellyt, ajattelin tehdä sen parin juoksukilsan jälkeen.

Kuva: Pontus Sjöström

T2:n alkoi kuin alkoikin, vähän haparoiden. Jouduin etsimään omaa paikkaa tangossa turhan pitkään, ja vaikka seisoin sen kohdalla en vain nähnyt juoksukamojani hetkeen. Mutta kun ne löytyivät, niin selvisi että olin heittänyt Blueseventyn roikkumaan suoraan juoksukenkieni yläpuolelle, joten voit kuvitella että kengät olivat hiukan kosteita. Noviisimoka numero kaksi tänään. Tai no, kolme jos lasketaan kompurointiani kiivetessäni pyörän selkään. Onneksi ei juostaisi kuin kymppi joten rakkoja tuskin ehtisi syntymään kosteista kengistä huolimatta. T2 aikaan 0:52, ja omaa juoksua tekemään.

Juoksu lähti sujumaan heti. Olin suunnitellut pitäväni n. 4:50 min/km vauhtia ja tähtäsin n. 48 minuutin suoritukseen, mutta jalat tuntuivat tänään paremmilta kuin suunniteltua. Joten juoksin vähän kovempaa: eka km 4:34 tahtia, toka 4:43. Otin ensimmäisen ja ainoan geelini juoksu-osuudella kymmenen minuutin kohdalla ja katselin kokonaisaikaani ensimmäisen kerran: hitto mennään alle 2:30 tänään, jess! 2,5 km kohdalla näin minun kisanumeroani seuraavan numeron, #167, tulevan vastaan kääntöpisteen läheisyydessä. Laskin nopeasti päässäni että hän on minua n. 2 min 20 sek edellä. 5 km kääntöpisteellä sama juttu, mutta hän olikin enää n. 1:50 min minun edessäni. Muutama kannustaja huuteli tsemppejä puolessa välissä juoksua, ja vauhti pysyi hyvänä: kuudes km 4:51 tempoa, seitsemäs 4:48 tempoa. Ja 7,5 km kääntöpisteellä olin #167 perässä arviolta enää 45 sekuntia. Päätin että syön hänet tänään, kaveri on aivan varmasti samassa sarjassa kuin minä ja voin varmistaa etten jää sarjassani vikaksi poimimalla hänet.

 

Harmikseni hän löysi kuin löysikin vielä voimia viimeisellä kilsalla, ja minulle valkeni että tästä tulisi haastavaa. Päätin hyökätä jo 150 metriä ennen maalia, koska muuten matka loppuisi minulta kesken. Spurttasin täysillä, mutta hänet ohitettuani 100 m ennen maalia #167 huomasi ajoissa mitä oli tapahtumassa ja hänkin lähti spurttiin. Itsellä nousi syke tappiin lukemiin 180 parikymmentä metriä ennen maalia, vauhti pikkasen sakkasi ja kaveri ylitti maalilinjan samalla loppuajalla kuin minäkin: 2:25:33. Kanssakisaajan onnittelut ja "well-played" heitot. Jos luet tätä #167, niin pahoittelen salakavalaa yritystäni yllättää sinut, päättelin että se olisi ainoa mahdollisuuteni.

Kuva: Pontus Sjöström

2.25:33. Aika kuulosti minun korviini niin kovalta, että se piti sanoa pariin kertaan ääneen. Hitto että olin ylpeä. Kalpea mutta ylpeä, olin vetänyt juoksun aikaan 46:24 - kovempaa kuin koskaan ennen. Eli oma treeniohjelma tuottaa edelleen tulosta ja homma menee vieläkin oikeaan suuntaan. Olin myös ennen tätä päivää siinä uskossa, että maksimisykkeeni oli luokkaa 175-176, koska en ollut intervallijuoksuissa koskaan päässyt sitä korkeammalle. Leposyke on minulla luokkaa 36-37.

Kesän viimeinen triathlon-kisa oli taputeltu. Käringsund soveltui kyllä puitteidensa puolesta erittäin hyvin tämän lajin järjestäjäksi. Uinnista oli 50 m juoksu T1:lle, joka oli kokonaan asfaltoitu. Pyörän selkään sai hypätä välittömästi T1:stä tultaessa ja T2 oli nopea, suurimmalla osalla alle 1 minuutin kestoinen. Juoksu tapahtui yksityisteillä, asfaltoiduilla sellaisilla joissa oli muutama kuoppa, muttei merkittäviä nousuja taikka muuta ihmeellistä ja kanssakilpailijoihin sai hyvän kontaktin. Tämä olikin nopea yleisarvioni kisamiljööstä. Itse järjestelyt olivat tarpeeksi hyvät olematta kuitenkaan täydelliset. Mistään ei jäänyt paitsi, mutta pikkuseikoista kuten liikenteen ajoittaisesta hassusta ohjaamisesta, puimureiden yhtäkkisestä ilmestymisestä kisareitille ja kääntöpoijun karkaamisyrityksestä huolimatta pidin kisojen tunnelmasta.

Niin kuin seurakavereilleni jo kerroin, niin sijoituksellisesti ei ollut epäselvää, että olin ollut tasooni nähden vähän väärässä paikassa. Mutta elitistejä kiusatakseni aion silti 40 vuoden päästä kertoa lapsenlapsilleni pärjänneeni SM-kisoissa. Unohdan vain matkalla sellaiset pikkuseikat, kuin että kyse oli vain ikäluokkasarjasta, sarjassa jossa oli 7 ilmoittautunutta, josta 6 starttasi, ja 5. sijani oli oikeasti jaettu. Mutta tuloksellisesti olen kolmanteen kisaani tosi tyytyväinen, ja tiedän jo miten saan 1 1/2-2 minuuttia pois ensi kertaan. Vaihtoja pitää harjoitella, kuten kenkien asettelemista pyöräilyyn lähdettäessä, ja ajan vieläkin maantiekypärällä. Pyöräohjelmaa pitää edelleen kehittää, ja pyöräillä enemmän sekä rentoja hitaita lenkkejä että enemmän tempoja, ja erotella ne kaksi selkeämmin kuin tähän mennessä. Ei enää kolmenkympin tasapaksuja lenkkejä suurimmaksi osaksi, vaan selkeää erottelua pyörätreeniin huhti-toukokuun peruskuntokasvatuskauden jälkeen. Ja trainerin hankinta talveksi. Ja jos budjetti joskus antaa myöten ostaa tehomittari, niin lisätään vielä matalalla kadenssilla tapahtuvaa voimaharjoittelua. Tarkemmin pohtien ja kustannuksia ajatellen ehkä tehdäänkin tästä useamman vuoden projekti, koska Kööpenhaminan matkakin syö resursseja. Unohdinko mainita että olen nyt ilmoittautunut Kööpenhaminan 140.6 -matkalle, jonka kanuuna avaa 18 elokuuta 2019...

Ensimmäinen triathlonkesä ja Kiskon perusmatka

Toukokuun alkaessa aloin olla melko itsevarma talven treenien jäljiltä, ja tiesin kyllä sisimmissäni että Kiskon perusmatka tulisi sujumaan alle aiemmin asettamani tavoitteen (3 tuntia). Olin laihtunut yli 10 kiloa edellisvuoden elokuusta (painoa toukokuusssa 79 kg) enkä ollut enää pitkään aikaan rajoittanut syömistä millään lailla kuten rajoitin iltapalapossutteluani aikaisemmin - yritin lähinnä varmistaa että syön tarpeeksi, tinkimättä kuitenkaan ruuan terveellisyydestä, koska koin että olin saavuttanut ideaalipainoni. Missään vaiheessa en ole ruokaa punninnut, vaan tunnustellut kroppaa jaksamisen kautta ja elopainon avulla, enkä ole asiaa sen kummemmin ajatellut.

Olin aloittanut maantiepyöräilykauden huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna, ja kellottanut huhtikuussa ensimmäiset 400 kilometriani. Olin talven aikana myös vaihtanut vanhan Polar M400:n Garminin 735xt:hen, ja Heiaheian Garmin Connectiin. Olin Kiskon kisailmoituksen lisäksi ehtinyt ilmoittautua jo Käringsundin perusmatkalle, joka tultaisiin järjestämään 1.9.2018. Toukokuussa treenimäärä alkoi näyttämään jo melko asialliselta, ja panostin harjoitteluuni n. 8 tuntia viikossa. Yritin panostaa pyöräilyyn n. 50 % harjoitteluajastani, juoksuun n. 25 % ja uintiin n. 25 %, mutta jälkiviisaana todettakoon että juoksua ehkä kertyi vähemmän kuin tavoiteltua sillä maantiepyöräily ja ulkona uiminen märkkärissä tuntui vain niin hyviltä pitkän talven jälkeen. Ja eksyi joukkoon myös 2-3 tuntia punttitreeniä kuukaudessa. Uinnin aloitin äitienpäivänä 13.5. ensimmäisellä märkäpuku-uinnillani koskaan, ja laji koukutti entisestään. Toukokuun 19. päivä pyöräilin ensimmäistä kertaa elämässäni sata kilometriä rennolla vauhdilla. Tein aina pyöräilyn jälkeen edes lyhyitä juoksuja yhdistelmätreenien muodossa totutellakseni jalkoja happoihin, ja yritin pitää yhden lepopäivän viikossa. Toukokuussa pyöräilyä kertyi 600 km, uintia 20 km mutta juoksua vain 60 km. Kroppa tuntui hyvältä, mutta ennen kaikkea vahvalta.

Kesäkuussa homma sitten viimeistään muuttui puuhastelusta astetta vakavammaksi, sillä minusta tuli triathlonpyörän omistaja suunniteltua aikaisemmassa vaiheessa. Olin aikaisemmin ajatellut hankkivani triathlonpyörän "sitten joskus", mutta kun Fillaritorille nostettiin vm. 2013 oleva Feltin B12 -pyörä FFWD:n 60mm hiilikuitukiekoilla, joka kaiken lisäksi sijaitsi 25 km päässä kotoa, en enää pystynyt hillitsemään itseäni. Lompakko ei oikein ollut valmis tähän yllätykseen, mutta eihän sitä joka päivä tarvitse syödä ja Visallahan selviäisi kunnes saisi nostaa lomarahat heinäkuussa.

Kiskon kisaan oli vain reilu viikko aikaa, joten itseäni hieman surkuhupaisesti huvitti se, että lähdin muuttamaan jotain näin olennaista näin myöhään harjoittelussa. Olen siis ihminen joka ei vaihtaisi edes energiageelin merkkiä kuukautta ennen kisaa, mutta nyt minusta oli tullut triathlonhullu. Vaikeata olisi mennä kisaan maantiepyörälläkään, nyt kun tämä uusi perheenjäsen oli itselle päätynyt. Joten eikun kännykkä sähkökaapille, pyörä alle ja omatekoista pyöräfittausta tekemään.

Kiskon perusmatka 30.6.2018

Toyota Pro-Ace kaarsi pihalle klo 8 kisapäivän aamuna, ja autosta hyppäsi pari miestä. Lankoni Jonas tulisi myös kisaamaan, ja isäni toimisi kuskina. Ainakin menomatkan verran, sillä epäiltiin Jonaksen kanssa että takakontin sixpack tyhjenisi sillä aikaa, kun me kisailtaisiin. Ja sitten ajettiin pari tuntia. Matkan varrella aina yhtä avulias Jonas, joka on kisannut Kiskossa useamman kerran, kertasi minulle mitä asioita ottaa huomioon.

Saapuessamme kirkonkylälle ensimmäisenä huomioni herätti vaihtoalueen kupeessa oleva jyrkkä ylämäki, joka vihkii kisaajat Kiskon kisaan heti pyöräily- ja juoksuosuuksien alkaessa. Oli Jonas varoittanut tästä mäestä jo aiemmin, saatesanoin "pikkukiekko sitten käyttöön eteen startatessasi pyöräilyyn", mutta en kuvitellut sen olevan oikeasti jotain 25 % luokkaa toi mäki.

Auto parkkiin, pienet kotoatuodut lounaat naamaan ja pari tuntia kisan alkuun. Ilmoittauduttiin ja tehtiin valmistelut, paikan päällä näytti olevan yli 200 kisaajaa, mutta lukua söi aivan varmasti se tosiasia, että IM-brändin alainen kisa oltiin vihdoin saatu Suomeen - samalle päivälle Lahteen.

Kuva: Kiskon Kiskojat

Kävin tutustumassa vaihtoalueeseen ja uintipoijuihin rannalta. Tänään kisattaisiin sekä sprintissä että perusmatkalla, ja vaihtoalueet oltiin jaettu keltaisiin (perusmatka) sekä punaisiin (sprintti) numerolappuihin. Aikaa joutui tappamaan hieman, sillä oltiin reilusti etuajassa. Mutta kellon lähestyessä puolta päivää pistin kamat kuntoon, otin geelin käteen ja suuntasin uinnin starttiin. Kävin vettä koittamassa viiden minuutin verran, ja ehdin toteamaan että tuulee aika paljon (7-8 m/s), mutta tuulee pohjoisesta joten järven pohjoispäässä sijaitsevaan uintiin tuulen ei pitäisi vaikuttaa ihan hirveästi.

Kuva: Kiskon Kiskojat

Perusmatkalle starttasi 125 urheilijaa, ja alun pienestä ryysiksestä huolimatta löysin melko nopeasti oman paikkani vedestä. Uintireitti oli kolmion muotoinen, koostuen rannalla olevasta lähtö/maalialueesta sekä kahdesta poijusta joita piti kiertää niin, että poijut jäisivät meistä vasemmalle. Ensimmäiselle poijulle oli siten matkaa n. 450-500m, ensimmäisestä poijusta toiselle poijulle 450-500m ja toisesta poijusta maaliin 450-500m. Vedin uintiosuuden alusta asti kovaa, sillä suhtauduin uintiini luottavaisesti. Ensimmäiselle poijulle saavuttaessa törmäilimme parin muun kisaajan kanssa, mutta törmäiltiin ns. kohteliaasti (osumahetkellä molemmat korjasivat suuntaansa jopa liiotellusti, jottei törmättäisi uudestaan). Ensimmäisen poijun jälkeen sain sitten uida melko rauhassa. Rannan jo siintäessä toisen käännöksen jälkeen alkoi vedesssä näkyä punaisia täpliä, joista myöhemmin selvisi että ne olivat sprinttimatkan kisaajia jotka uisivat n. 500m tänään, ja koska ne olivat startanneet meitä 10 min myöhemmin, saavutettiin osa niistä nyt. Koitin uida mahdollisimman rantaan, etten joutuisi kahlaamaan kivikossa liian paljon. Rannalla ensimmäisiä ihmisiä ketkä näin oli isäni, joka huusi minulle että olen noussut vedestä ennen Jonasta. Tieto lämmitti hetken kovastikin, mutta tiesin että tilanne oli vain väliaikainen. Tsekkaus ranteeseen, uinti n. 24 minuuttiin - wow! Mutta olikohan alamittainen, sillä samainen kello näytti uineeni vain vajaat 1400m?

Nopea vaihto ja pyörän selkään. Kengät jalassa juoksin pyörän kanssa kohtaan, missä saisin nousta satulaan, sillä en ollut harjoitellut kenkien pitämistä polkimissa vaihtotilanteessa. Ja sitten ensimmäisestä mäestä ylös, joka olikin kutistunut tässä vaiheessa ja oli ohi n. 15 sekunnissa. Nopea sykevilkaisu, 168. Selvä, koitetaan saada sitä hiukan alas.

Kuva: Kiskon Kiskojat

Viiden kilometrin pyöräilyn jälkeen seuraava vilkaisu Garminiin, syke edelleen 165. Olin kutakuinkin suunnitellut pitäväni sykkeen n. 145-150 pyöräilyn ajan, mutta tässä kohtaa ajattelin että menköön, tämän takia pitäisi olla tehomittari. Samaisen 5 km kohdalla suihkukoneelta kuulostava levykiekkomies ohitti minut, kyseessä lankomies. Näin pitkälle olin ehtinyt :-) Loppupyöräily olikin sitten aika pitkälti nautintoa, kun huomasin että kisavalmistautuminen oli sujunut ilmeisen hyvin koska energiaa tuntui piisaavan. Olin syönyt yhden geelin ennen uintistarttia, ja pyörän selässä söin kolme lisää. Yhden geelin vetäisisin vielä juoksuosuuden alkuun. Geelien lisäksi matkassa oli mukana n. 1 litra vettä. 40 km jälkeen pyörän selästä, ja vilkaisu kelloon: pyöräily 1:16:21 - hyvin menee, tavoite oli ollut alittaa 1:20:00.

Juoksuosuus alkoi hieman haparoiden yrittäessäni ohittaa lähtöviivan jälkeisen talon väärältä puolelta, mutta paikalla ollut vapaaehtoinen korjasi askeleeni. Loppumatkasta ei sitten voinut erehtyä - juostaisiin kaksi 5 km lenkkiä. Ekan lenkin ensimmäisen 1,5 km jälkeen vastakkaisella kaistalla vastaan juoksi kisan lopulta voittanut Kim Harju, joka sillä hetkellä veteli viimeistä 1,5 kilometriaan. Pidin suunnitelmastani kiinni ja pidin oman vauhtini n. 5:00 min/km paikkeilla. Juoksu tuntui hyvältä, pois lukien 6-8 km kohdalla ilmaantuneista pienistä uupumisen merkeistä. Juoksun lopussa, ja lopun häämöttäessä pystyin kuitenkin nostamaan vauhtia ja maaliin juoksin lopulta loppuajalla 2:35:00. Juoksu oli ollut minun tasooni nähden vahvaa, 50:31.

Aivan mahtava fiilis täytti minut - 2:35:00 enkä ollut edes väsynyt! Vedin pari lasia urheilujuomaa ja aloin kävellä kohti suihkuja. Matkalla sinne vastaan tuli isäni, joka oli suunnitellut tulevan seuraamaan maaliintuloa, mutta joka yllättyi minun ollessa jo valmis. Suihkutilojen pukuhuoneessa näin Jonaksen ensimmäisen kerran kisan jälkeen - hän oli suorittanut matkan aikaan 2:17:52 ja sijoittunut miesten yleisen sarjan kolmanneksi. Onnittelut olivat paikallaan!

Loppupäivä sitten kulki odotetusti niin, että mies joka oli meidät mestoille ajanut ei enää istuutunut ratin taakse, vaan hän jatkoi siitä mihin oli jäänyt meidän kisan aikana. Hän kuitenkin muisti tarjota minulle yhden oluen saunatilojen terassilla, joten valittamista ei ollut. Hetken nautinnon jälkeen kiiruhdin jo palkintojenjakoon kannustamaan Jonasta, ja hetki sen jälkeen lähdettiin jo kotia päin.

Kisaa seuraavina päivinä tiesin varmuudella, että kisaisin Kiskossa myös tulevaisuudessa. Sen verran viihtyisät, hyväntuuliset ja leppoisat kyseiset kyläkisat olivat, olematta kuitenkaan liian leppoisia. Järjestelyt toimivat ja kynnys osallistua on matalalla - ja kuten aina Suomessa - aivan mahtavat vapaaehtoiset! Koin myös ensimmäistä kertaa sen tunteen, kun on pakko päästä uudestaan kisaamaan. Olin suunnitellut suorittavani kaksi kisaa ensimmäisenä triathlonkesänäni, mutta nyt alkoi tuntua siltä että ei voi odottaa syyskuun ensimmäiseen päivään. Ja olihan toi perusmatka kuitenkin hieman odotettua kevyempi. Joten heinäkuun ensimmäisellä viikolla laitoin ilmoituksen sisään Challenge Turkuun - joka järjestettäisiin sunnuntaina 12.8. Aioin vetää puolimatkan tasan vuosi sen jälkeen, kun aloin treenaamaan lajia varten.