Torstai
Tulihan se päivä vihdoin, päivä jolloin sai matkustaa paikan päälle Kööpenhaminaan. Varaamani SAS:n lento kuljettaisi minut puolessatoista tunnissa Helsingistä Kööpenhaminaan, ja mukanani oli kaksi ruumaan menevää laukkua ja käsimatkatavarat. Toinen ruumaan menevä laukku oli BBA joka sisälsi pyöräni, ja tämä yksittäinen momentti oli kyllä menomatkan suurin stressin aihe. Tulisiko pyöräkin perille? Olisiko ehjä? Loppupeleissä sain huomata, tai sanoin sen ääneenkin kotimatkalla, että taidanpa matkustaa SAS:lla jatkossakin kun on pyörä mukana, jos vain mahdollista. Sen verran vaivatonta meno kyllä oli sekä menomatkalla että paluumatkalla. Lisäksi, kun olin varannut kaksi ruumaan menevää 23 kg laukkua, niin ei tarvinnut ressata pyörälaukun painoakaan, kunhan ei ylittänyt 30 kg:ta.
Kööpenhaminankin päässä logistiikka pelasi hyvin. Metroon pääsi astumaan suoraan lentokentällä, ja matka omalle Christianshavnin asemalle kesti n. 13 minuuttia. Saavuttuani B&B:heni Sankt Annae Gade 10:ssä pääsin tekemään päivän ekan treenin, kun pyörälaukkua sai kantaa Amsterdam-arkkitehtuurin innoittamana rakennetun talon (5m leveä, 10 metriä pitkä ja 15m korkea) kapeista ja korkeista rapuista neljännen kerroksen ullakkohuoneistoon yksin. Itse huone ei toisaalta pettänyt.
Iltapäivän puolella lähdin BLOX:iin suorittamaan kisa-ilmoittautumisen. Paikan päällä oli melkoinen hullunmylly, koska kello oli 16 jälkeen ja paikalliset olivat juuri päättäneet työpäivänsä. Osallistuin pakolliselle race briefingingille ja olihan ajatuksena myös tyhjentää kauppa Ironman-krääsästä kun sellaiseen nyt pääsi iskemään hampaansa. Ihan hyvin suoriuduin mielestäni siitäkin urakasta.
Torstai-iltana kävin vielä tutustumassa Amager strandiin, jossa kisan uintiosuus suoritettaisiin sunnuntaina. Paikalla oli mukavasti actionia, kun siellä järjestettiin sekä torstaina että perjantaina lyhyemmät ja monen saavutettavissa olevat Ironman 4:18:4 kisat (400 m / 18 km / 4 km). Niiden kisojen uintiosuus oli tosin suoritettu jo, joten lähdin rohkeasti kokeilemaan varsinaista kisareittiä. Kauniit, todella triathlonystävälliset puitteet olivat hyvin mukaansa tempaavia, ja oli oikein pakko repiä itsensä vedestä 1500 m jälkeen ettei uisi itsensä väsyneeksi. Vesi on
vähemmän yllättäen suolaisempaa kuin himassa, mutta kirkasta ja sopivan
lämpöistä. Arvelisin että 18,5 astetta, kenties jopa 19. Itse 300-400m leveä ja 2 km pitkä laguuni oli pääsääntöisesti melko matala, 2-3 metriä syvä laguunin alkupäässä, ja syvempi sen suulla. Meduusoja näki tosiaan myös, perjantaina näin niitä kaksi -
ne olivat tosin helposti nähtävissä, kun ovat parin avokämmenen kokoisia
ja näyttävät valkoisilta muovipusseilta jotka liikkuvat virran mukana. Paljon ehtii tekemään yhdessä päivässä.
Perjantai
Perjantai-aamuna viimeistelin pyöräkasauksen, jonka olin aloittanut edellisenä iltana, ja lähdin testaamaan että kaikki pelaa niin kuin pitäisi. Matka vei minut keskustasta pohjoiseen, samaa reittiä kuin kisaakin käytäisiin, mutta tyydyin 25 km rentoon lenkkiin, johon sisältyi muutamia kovempia vetoja (3 min sub threshold, 90 sek threshold, 60 sek supra threshold x 2). Pystyin toteamaan että asfaltti on hyväkuntoista, mutta parissa kohtaa jalkakäytävää oli rikottuja pulloja ja nehän sitten hieman hämmensivät soppaa kun alla oli 2 viikkoa vanhat GP5000:set. Iltapäivän puolella juoksin kevyen 4,5 km lenkin, johon sisälsin myös muutamat stridet.
Perjantaita korosti myös huoli mahdollisesti puhkeavasta flunssasta, koska olin herännyt keskiviikkoon kipeällä kurkulla ja ke-to-pe toinen sieraimistani oli ollut tukossa. Tämä huoli jatkui vielä lauantainkin, kunnes vaimoni viisaana totesi että kyse on vain limakalvoista jotka erittävät. Kurkku kun ei ollut enää kipeä eikä yskästäkään ollut merkkiä niin starttaaminen kisaan ei ollut uhattuna. Sunnuntaina se selvisi viimeistään, että kyse oli vain ns. Ironman-nuhasta eli kropan tapa reagoida kohta alkavaan pitkään rasitustilaan. Perjantaita korosti toinenkin asia, eli levottomuus. Odottaminen alkoi jo saada rauhattomia piirteitä, ehti olla liikaa omien ajatustensa ja ideoidensa kanssa ja siitä todiste seuraavaksi...
Lauantai
Eli pyörän sisääntsekkauspäivä ja vaimon saapumispäivä mestoille. Molemmat ihan helkkarin hyviä juttuja, koska Helénin saapuminen tarkoitti ettei enää tarvinnut olla yksin ajatustensa kanssa. Lapset jäivät isovanhempien huostaan. Ja pyörän sisääntsekkaus oli konkreettinen todiste siitä, että kohta pamahtaa kanuuna. Molemmat tapahtumat rauhoittivat minua sisäisesti.
Pyörän sisääntsekkaus tarkoitti samalla sinisen pyöräpussin ja punaisen juoksupussin luovuttamista kisajärjestäjien käsiin. Pyörään ja siniseen pyörälaukkuun olisi pääsy vielä kisa-aamuna, eli renkaiden paineita voisi tsekata vielä aamulla ja pyörässä käytettävää ravintoa tuoda paikalle vasta kisa-aamuna, mutta punainen juoksupussi matkaisi eteenpäin T2:lle joka siis sijaitsi eri paikassa kuin startti ja T1 eikä siihen siten enää pääsisi käsiksi. Ajanottochipin sai kunhan oli jättänyt kaikki kolme sisään, joten kisa-aamuna tarvitsisi mukaansa vielä triathlonpuvun, märkkärin, uimalakin, uimalasit, urheilukellon+vyön, chipin sekä mahdolliset pyöräravinnot ja jalkapumpun jos ei halunnut vierasta pumppua käyttää.
Kisapäivä
Päivä jota varten olin silloin vielä tietämättäni valmistautunut kahden vuoden ajan, siitä asti kun opettelin uimaan uudestaan ja hankin ensimmäisen maantiepyöräni elokuussa 2017. Päivä jota varten oli treenannut vuoden, siitä asti kun suoritin ensimmäisen puolimatkani 372 päivää aikaisemmin. Päivä jota varten olin herännyt 5:35 pitkin talvea lukemattomat kerrat jotta olen voinut käydä uimassa klo 6:15, päivä jonka ansiosta 92 kiloa painava kasa laiskuutta on muuttunut 78 kiloa painavaksi tehokkaaksi dieselkoneeksi, päivä joka oli antanut kaikelle merkityksen. Nyt se oli ovella. Ensimmäinen herätyskello soi klo 4:10 ja toisen sekä kolmannen oli määrä soida 4:11 ja 4:12. Niitä ei koskaan tarvittu. Oltiin menty "nukkumaan" iltayhdeksältä ja olin nukkunutkin, klo 22:30 saakka. Sitten maattiin hereillä aamuyölle asti ja nukahdettiin lyhyesti klo 2 ja 4 välille. Eipä että sillä ollut väliä, olin valmis, olin pirteä, nyt mentäsiiin. Söin ison aamupalan, joka koostui chia-siemenistä vedessä uitettuina, mustikoista, skyristä, bran flakesista ja kananmunasta. Tätä aamupalaa oltiin harjoiteltu jo monta kertaa. Hypättiin klo 5:10 metroon ja saavuttiin mestoille n. klo 5:35. Paikalla söin vielä toisen aamupalan koostuen riisikakusta maapähkinävoin kanssa, ja banaanista.
Uintistartilla oli levollinen fiilis. 2700 ihmistä eri värisillä uimalakeilla odottivat omaa starttivuoroaan. Lämmittely oltiin suoritettu 6:25-6:45 välisenä aikana. Olin valinnut itselleni punaisen lakin, eli starttaisin heti ammattilaisten jälkeen alkaen klo 7:10. Punalakkien uintitavoiteaika oli alle 1:06 tuntia, ja starttikanuunalla meidät jaettiin vielä tarkempiin ryhmiin. Minä asettuin ryhmään 1:00-1:04. Sadat toisilleen tuntemattomat ihmiset kuuntelivat musiikkia, antoivat toisilleen nyrkkivitosia, käsittelivät hermostuneisuutensa kymmenillä eri tavoilla. Joku ei osannut olla hiljaa. Toinen ei sanonut sanaakaan. Jollain oli levottomat jalat ja jotkut tanssivat. Itsellä oli tanssifiilis.
Klo 07:00 - prot starttaavat. Tänä vuonna oli naisammattilaisten vuoro startata Köpiskessä, miehet olivat startanneet Kalmarissa päivää aikaisemmin. Nyt oli oma vuoro lähellä. Klo 07:10 AG startti: meitä alettiin päästä veteen kuusi kerrallaan joka viides sekunti. Edessäni oli 100-120 ihmistä eli montaa minuuttia ei tarvitsisi odottaa. Löysin itseni ensimmäisestä rivistä klo 07:13 ja eikun Garmin 935 päälle. Nyt lähtee!
Lähdin uimaan rennosti. Kierrettäisiin yksi kierros vastapäivään. Kenraaliharjoituksissa olin uinut tämän matkan aikaan 59:30 ja 1:00:11 eli huolta ei pitänyt olla, kunhan ei lähde hosumaan. Ensimmäiset sadat metrit menivät nauttien, aina n. 600-700 m kohdalle kun alitettiin ensimmäinen silta. Olin tarkoituksella jättäytynyt hieman sivummalle jotta saisin uida rauhassa, mutta tässä kohtaa löysin itseni uimasta ihan kiinni niissä köysissä, jotka erottivat vastaantulevan liikenteen menoliikenteestä, ja minua työnnettiin enemmän ja enemmän näitä kelluvia naruja päin. Jouduin arvioimaan tilanteen uudestaan, kun en halunnut nostaa sykkeitä liikaa näin aikaisessa vaiheessa päivää ja jättäydyin suosiolla työntäjäni taakse, ohittaakseni hänet hänen toiselta puolelta sata metriä myöhemmin.
Uinnin kääntöpiste sijaitsi n. 1600 m kohdalla laguunin suulla, ja saavuttuamme tähän pisteeseen kierrettiin poiju ja alettiin uimaan takaisin päin, rantaa pitkin. Huomasin viimeistään tässä kohtaa että tänään tulee Garminin mukaan uitua enemmän kuin radalla näkyvät metrilukemat väittävät, mutta uinnin kulkiessa mitä se haittaa ja kaikillehan tämä on sama. 1900 m väliaikani oli 30 min 45 s, eli aika tukevasti omassa uintiaikatavoitteessani mentiin. Takasuora meni kuin lentäen. Ei ehkä ajallisesti mutta nauttien, ja aika ei tullut koskaan pitkäksi. 3000 m kohdalla oli selvää että olisin vedessä yli tunnin, ja kun uinnin maali alkoi häämöttää poimin vielä muutaman uimarin ja nousin vedestä aikaan 1:02:04. Olin jo ennen kisaa päättänyt että vaihdot otetaan rennosti eli en juossut metriäkään vielä tässä vaiheessa. Näin melkein välittömästi vaimoni ja ehdittiin fiilistellä 5 sekkaa ennen jatkamista T1:lle, taisin huutaa että "tästä tulee hyvä päivä!" ennen kuin katosin näkyvistä.
T1 rennosti, ettei mikään unohtuisi, ja pyörän selkään 6 min 34 s kestäneen vaihdon jälkeen.
Pyörällä tavoitteeni oli pitää 67 % FTP:stäni, eli minun tapauksessani n. 166 W NP. En ollut tosin koskaan pyöräillyt 180 km, saati sitten noilla tehoilla (pisin lenkkini kisatehoilla oli ennen kisaa ollut 130 km eli reilut 4 h), joten aioin olla itseni kanssa armollinen tänään, varsinkin kun nenä vielä juoksi. Olin aamulla päättänyt että 162-163 W on ihan sallitun NP keskiarvon toleranssin sisällä tälle päivälle, ja lähdin tätä suunnitelmaa toteuttamaan. Aika nopeasti huomasin että tästä tulee hyvän uintipäivän lisäksi hyvä pyöräpäiväkin. Asfaltti oli ihan hyväkuntoista, pyöräreitti oli ensimmäistä n. 8-10 km mittaista melko teknistä pätkää lukuunottamatta helppo ja rullaava. Vedin tuuli kevyen myötäisenä ensimmäiset 34 km aikaan 59:14, eli n. 35 km/h keskarilla. Favero näytti 163 W ja kohta käännyttäisiin maalle, pois kevyestä myötätuulestaa, joten en vielä tuulettanut liikaa. Ajattelin että ensimmäinen 93 km mittainen kierros näyttää oikean keskarini ja väliajan, myötätuulipätkää ei kannata laskea. 63 km kohdalla aikaa oli kulunut 1:51, ja nyt oltiin jo hyvää matkaa tulossa takasuoraa takaisin kääntöpisteelle. Uskalsin alkaa unelmoimaan. Ja 93 km kohdalla faktat hyppäsi silmille, aikaa kulunut 2:43, watit olivat 162 ja keskari minulle todella kova 34,2 km/h. Fiilis oli vahva ja enää 87 km ajamatta. Nyt kulki!
Aloitin toisen kierroksen. Jengi oli pienissä Tanskalaisissa maaseutukylissä kantanut puutarhakalusteet tien viereen, voidakseen kannustaa meitä samalla kun söivät aamupalaansa ja joivat viiniä. Minä taas join SIS:n geelejä pullosta ja vedin välissä Powergelin Powershotteja. Tavoitteena pitää hiilarisaamiset n. 75 grammassa kroppakiloa kohti joka tunti, lukuunottamatta pyörän ensimmäistä ja viimeistä varttituntista jolloin en söisi mitään. Vatsa toimi hyvin, ja paria heiveröistä lahkeeseen kusemisyritystä huolimatta kaikki oli hyvin. Alamäet eivät kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi pitkiä voidakseni hoitaa tarpeeni, ja tiesin että nyt pitää kohta pysähtyä vessakäynnille. Päätin tehdä sen n. 120 km kohdalla, ja vaikka heitin 90-100 sekuntia hukkaan tässä kohtaa niin päätös oli viisas, nyt voitiin vielä nauttia loppumatkasta. 140 km aikaan 4:08, 159 km aikaan 4:43 ja kun kurvailtiin viimeiset tekniset pätkät keskustassa ennen T2:lle tuloa oli jo voitto takataskussa. Tai siltä ainakin tuntui, koska olin selvinnyt uinnista ja pyörästä ilman haavereita, ilman kramppeja, täysillä energiamäärillä ja juoksulla tarvittaisiin jotan epätodennökäistä etten tulisi maaliin ollenkaan. Pyörä splitti 5:21:21 keskari 33,6 km/h ja PUOLI TUNTIA kovempi aika kuin minkä mukaan olin race planini tehnyt. Ihan kelpo suoritus Fulcrumin 35 mm korkeilla alumiinivanteilla ja näillä ajokilometreillä. Nopean analyysin mukaan ajoasento pysyi kasassa, uusi kypärä oli avuksi ja olosuhteet olivat vain kertakaikkiaan suotuisammat kuin himassa, asfalttia myöten.
T2:lla taas vessaan, ja 5:43 kestävä vaihto. Heti kamppeiden vaihdon jälkeen näin taas Helénin ja nyt otin enemmän aikaa vaihtaakseni kuulemisia hänen kanssaan, nopea suukko voimia antamaan ja eikun elämäni ensimmäistä maratonia juoksemaan.
Ekat kilsat menivät liian lujaa, jopa 4:30 vauhtia. Tällä kertaa muistin tosin heti enkä kohta että näinhän tässä tuuppaa käymään lämpimillä jaloilla ja sain jo 1,8 km väliaikapisteeseen tultaessa ajan tasattua 5:00 min/km pintaan. Siitä eteenpäin sitten vielä enemmän. Tavoitteena minulla oli juosta ensimmäiset 21,1 km n. 5 min 40 sek vauhtia ja sen jälkeen yrittää pysyä vaan kasassa, kenties 6 min, 6 min 10 sek vauhdissa. Join yhden lasillisen vettä joka asemalla, ja söin omia SIS:n geelejä ja Clif Blokseja lukuunottamatta juoksun ensimmäistä kahta kilometriä jolloin tarkoituksena oli löytää juoksujalat uudestaan pyöräilyn jälkeen.
Tänään juostaisiin neljä kierrosta Kööpenhaminan ydinkeskustassa, tuhansien ihmisten kannustaessa. Jokaisella kierroksella käsivarsiimme ujutettaisiin tietyn värinen hiuspanta, ja neljännen pannan jälkeen voisimme kurvata maalisuoralle. Heti alkumetreillä muutamat minulle tuntemattomat kannustajat nostivat hymyn huulilleni, kun lukivat etunimeni numerolapustani ja kannustivat minua nimeltä. Olin ehtinyt n. 3-3,5 km juosta kun tulin Scandic Frontin kohdalle, ja viimeistään tässä kohtaa sain tarvittavat fiilikset itseni ylittämiseen tänään. Scandicin nurkille oli nimittäin kerääntynyt lauma äänekkäitä suomalaisia lippujen kanssa, ja kun he näkivät kanssasuomalaisen radalla niin kannustus muuttui todella raivokkaaksi. Meidän FB-ryhmän kautta selvisi jälkikäteen että kyse oli Antin kannustusjoukoista, kiitokset Antti vielä kerran ja crew:lle terveiset.
Ensimmäinen kierros aikaan 58 minuuttia. Mukavasti tavoitteessa. Jatkoin vesilasillisen juomisella joka asemalla, ja näin vaimon kerran kaksi per kierros. Toisen kierroksen lopussa näin myös Jarkon, joka näytti juoksevan minua n. puoli kierrosta edellä ja hän heitti kannustavat sanat ennen kuin omat aivot ehtivät kunnolla reagoida tilanteeseen. Paulin nähdessäni taisin huutaa melko kovat tsempit. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä, ja matkaa jatkettiin. 20,9 km väliaika 1:59 eli aivan prikulleen sitä vauhtia mitä piti juosta tänään. Mutta nyt alkoikin pienet haasteet. Huomasin väsyväni, ja väsyväni uskottua nopeammin. 23 km kohdalla tuntui todella rankalta ajatus siitä, että olisi vielä 19 km jäljellä. 25 km kohdalla näin vaimoni joka osasi valita oikeat sanat: "Kaikki kannustaa sua. Aivan kaikki himassa kannustaa sua, tietäisitkin kuinka mun kännykkä on tänään soinut". Tämä auttoi taas pari kilsaa mutta sitten selvisi syyt väsymiselle. Perhana milloin mä kävin kusella viimeksi? T2:ssa. Ja paljonko olen juonut sen jälkeen? Varmaan 6 lasia. Ongelma vaan että ne 6 lasia sisälsivät ehkä yhteensä 5 dl vettä, ja vatsani tarvitsi nyt sitäkin enemmän nestettä voidakseen prosessoida kaikki geelit ja bloksit. Koska tänään oli 18-19 astetta ja juoksun aikana alkoi sataakin, oli helppo unohtaa nesteytystarpeet juoksun aikana. Aloin juomaan kolme lasia per asema kunnes vatsakrampit helpottaisivat. 27 km kohdalla ne olivat pahimmillaan ja 29-30 km kohdalla olivat helpottamaan päin. 31,3 km kohdalla aikaa oli kulunut juoksuun 3:02. 32 km kohdalla käsivarttani komisti keltainen, vihreä ja punainen hiuspanta, eli aloitin viimeisen kierrokseni jonka aikana käsivarteen ilmestyisi vielä sininen panta. Osoitin sormella maalialuetta kohti sitä ohittaessani viimeisen kerran ja sanoin "sinä olet seuraava" parhaimmalla länkkärikatseellani. Ja ajatusten siirtyessä kohti maaliintuloa en ajatellut vatsaa enää joka askeleella.
33 km kohdalla tuli toinen suomalainen selkä vastaan, mies jonka nimeä en muista oli myös viimeisellä kierroksella. Toivotettiin toisellemme onnea. 35 km kohdalla Aino veti TCF-vetimissään toista kierrosta ja meno oli varmannäköistä: "kyllä tämä päätyyn menee". Oli taas kiva saada nimille kasvot tällä reissulla, kuten kisoissa aina saa!
Oma juoksu oli tässä kohtaa lähinnä formaliteetti. Maalilinja häämötti ja maaliin tultaisiin todella paljon kovemmalla ajalla kuin olin uskaltanut toivoa, eikä tarvinnut edes uida, pyöräillä ja juosta hampaat irvessä vaan tuli nautittua 95 % ajasta muutamaa juoksukilsaa lukuunottamatta. Laskin metrejä ja rullasin maalialueelle. Tässä kohtaa meno näytti jo melkein siltä, kuin näyttää Frodon maaliintulo, eli kaikki otettiin tilanteesta irti ja ylävitosia jaettiin molemmin puolin katsomoa. Maaliin ajassa 10:46:34 ja Ironman-debyytti suoritettu! Maratondebyytti sujui lopulta aikaan 4:10:55.
Maalissa saatiin mitalit kaulaan ja foliot ympärillemme, ennen kuin siirryttiin syömään chilillä höystettyä vegelautasta joka viimeistään herätti pakin niin sanotusti. Finisher paitaa en muistanut ensimmäisellä yrittämällä ottaa mukaani, enkä muistanut tallentaa suoritustani Garminilla vaan se jäi bittiavaruuteen. Sen verran endorfiini/adrenaliinikoukussa olin, että melko nopeasti löysin itseni Athlete Gardenin ulkopuolelta Heléniä etsimästä. Tätä piti nyt juhlia kun vointi oli mitä oli.
Suureksi yllätyksekseni jalat pelasivat hyvin seuraavana päivänä, poislukien paria kertaa kun yritti istuutua tuolille ja gluteus maximus sanoi että nyt riitti, ja pylly rusahti alas voimalla kun lihakset eivät kantaneet. Mutta Kööpenhaminassa on sekin hyvä puoli, että tekemistä riittää kisan ympärillä joten käveltiin kisan jälkeisenä päivänä vielä 12 000 askelta nähtävyyksiä selaillen ja käytiin leffassakin, ja Cinemaxx näytti IMAX:ina QT:n uusimman tuotoksen. Ajatuksia vielä kasaillen kirjoitan näitä sanoja, sen verran hauskaa tuli pidettyä, että oikein tavallaan pelkään kuinka kova IM Blues minuun iskee tässä kohta puolin. Pari kertaa päähän on yrittänyt hiipiä sellainenkin ajatus, että olisi voinut mennä kovempaakin ja vaihdoissa olisi voinut säästää 2-3 minuuttia, mutta olen molemmilla kerroilla käskyttänyt tuon ajatuksen huitsin nevadaan. Muutaman minuutin parannusmahdollisuus ei ole minkään arvoinen noin pitkässä suorituksessa, enkä jäänyt väärälle puolelle tasatuntia joten viis siitä. Ensi kerralla sitten 10:30 kiikariin...
Mutta sitä odotellessa nautitaan kun voi kerrankin olla treenamatta eikä omatunto leimaa. Treenaaminen ei maistu vieläkään, mutta kohta voisi alkaa uimaan taas varovasti. Alkanut myös katselemaan maastopyöriä, kun asfalttia on tullut pureskeltua aika paljon tähän mennessä tänä vuonna. Seuraava tavoite onkin alustavasti 5h alittaminen puolimatkalla, ja ensimmäinen vierailu Suomen Havaijille kuten myös paluu Turkuun. Mutta nämä tavoitteet siis ensi kesänä, palataan siihen.
Pitääkin instagramiin päivittää sitten tuoreimmat fiilikset, kun tämä huuma sitten joskus laskee. Ironman perhana! Eipä olisi kaksi vuotta sitten uskonut, mutta nyt se tuntuu aivan luonnolliselta huipennukselta tälle kesälle. Tsemppiä treeneihin!
Uinnin kääntöpiste sijaitsi n. 1600 m kohdalla laguunin suulla, ja saavuttuamme tähän pisteeseen kierrettiin poiju ja alettiin uimaan takaisin päin, rantaa pitkin. Huomasin viimeistään tässä kohtaa että tänään tulee Garminin mukaan uitua enemmän kuin radalla näkyvät metrilukemat väittävät, mutta uinnin kulkiessa mitä se haittaa ja kaikillehan tämä on sama. 1900 m väliaikani oli 30 min 45 s, eli aika tukevasti omassa uintiaikatavoitteessani mentiin. Takasuora meni kuin lentäen. Ei ehkä ajallisesti mutta nauttien, ja aika ei tullut koskaan pitkäksi. 3000 m kohdalla oli selvää että olisin vedessä yli tunnin, ja kun uinnin maali alkoi häämöttää poimin vielä muutaman uimarin ja nousin vedestä aikaan 1:02:04. Olin jo ennen kisaa päättänyt että vaihdot otetaan rennosti eli en juossut metriäkään vielä tässä vaiheessa. Näin melkein välittömästi vaimoni ja ehdittiin fiilistellä 5 sekkaa ennen jatkamista T1:lle, taisin huutaa että "tästä tulee hyvä päivä!" ennen kuin katosin näkyvistä.
T1 rennosti, ettei mikään unohtuisi, ja pyörän selkään 6 min 34 s kestäneen vaihdon jälkeen.
Pyörällä tavoitteeni oli pitää 67 % FTP:stäni, eli minun tapauksessani n. 166 W NP. En ollut tosin koskaan pyöräillyt 180 km, saati sitten noilla tehoilla (pisin lenkkini kisatehoilla oli ennen kisaa ollut 130 km eli reilut 4 h), joten aioin olla itseni kanssa armollinen tänään, varsinkin kun nenä vielä juoksi. Olin aamulla päättänyt että 162-163 W on ihan sallitun NP keskiarvon toleranssin sisällä tälle päivälle, ja lähdin tätä suunnitelmaa toteuttamaan. Aika nopeasti huomasin että tästä tulee hyvän uintipäivän lisäksi hyvä pyöräpäiväkin. Asfaltti oli ihan hyväkuntoista, pyöräreitti oli ensimmäistä n. 8-10 km mittaista melko teknistä pätkää lukuunottamatta helppo ja rullaava. Vedin tuuli kevyen myötäisenä ensimmäiset 34 km aikaan 59:14, eli n. 35 km/h keskarilla. Favero näytti 163 W ja kohta käännyttäisiin maalle, pois kevyestä myötätuulestaa, joten en vielä tuulettanut liikaa. Ajattelin että ensimmäinen 93 km mittainen kierros näyttää oikean keskarini ja väliajan, myötätuulipätkää ei kannata laskea. 63 km kohdalla aikaa oli kulunut 1:51, ja nyt oltiin jo hyvää matkaa tulossa takasuoraa takaisin kääntöpisteelle. Uskalsin alkaa unelmoimaan. Ja 93 km kohdalla faktat hyppäsi silmille, aikaa kulunut 2:43, watit olivat 162 ja keskari minulle todella kova 34,2 km/h. Fiilis oli vahva ja enää 87 km ajamatta. Nyt kulki!
Aloitin toisen kierroksen. Jengi oli pienissä Tanskalaisissa maaseutukylissä kantanut puutarhakalusteet tien viereen, voidakseen kannustaa meitä samalla kun söivät aamupalaansa ja joivat viiniä. Minä taas join SIS:n geelejä pullosta ja vedin välissä Powergelin Powershotteja. Tavoitteena pitää hiilarisaamiset n. 75 grammassa kroppakiloa kohti joka tunti, lukuunottamatta pyörän ensimmäistä ja viimeistä varttituntista jolloin en söisi mitään. Vatsa toimi hyvin, ja paria heiveröistä lahkeeseen kusemisyritystä huolimatta kaikki oli hyvin. Alamäet eivät kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi pitkiä voidakseni hoitaa tarpeeni, ja tiesin että nyt pitää kohta pysähtyä vessakäynnille. Päätin tehdä sen n. 120 km kohdalla, ja vaikka heitin 90-100 sekuntia hukkaan tässä kohtaa niin päätös oli viisas, nyt voitiin vielä nauttia loppumatkasta. 140 km aikaan 4:08, 159 km aikaan 4:43 ja kun kurvailtiin viimeiset tekniset pätkät keskustassa ennen T2:lle tuloa oli jo voitto takataskussa. Tai siltä ainakin tuntui, koska olin selvinnyt uinnista ja pyörästä ilman haavereita, ilman kramppeja, täysillä energiamäärillä ja juoksulla tarvittaisiin jotan epätodennökäistä etten tulisi maaliin ollenkaan. Pyörä splitti 5:21:21 keskari 33,6 km/h ja PUOLI TUNTIA kovempi aika kuin minkä mukaan olin race planini tehnyt. Ihan kelpo suoritus Fulcrumin 35 mm korkeilla alumiinivanteilla ja näillä ajokilometreillä. Nopean analyysin mukaan ajoasento pysyi kasassa, uusi kypärä oli avuksi ja olosuhteet olivat vain kertakaikkiaan suotuisammat kuin himassa, asfalttia myöten.
T2:lla taas vessaan, ja 5:43 kestävä vaihto. Heti kamppeiden vaihdon jälkeen näin taas Helénin ja nyt otin enemmän aikaa vaihtaakseni kuulemisia hänen kanssaan, nopea suukko voimia antamaan ja eikun elämäni ensimmäistä maratonia juoksemaan.
Ekat kilsat menivät liian lujaa, jopa 4:30 vauhtia. Tällä kertaa muistin tosin heti enkä kohta että näinhän tässä tuuppaa käymään lämpimillä jaloilla ja sain jo 1,8 km väliaikapisteeseen tultaessa ajan tasattua 5:00 min/km pintaan. Siitä eteenpäin sitten vielä enemmän. Tavoitteena minulla oli juosta ensimmäiset 21,1 km n. 5 min 40 sek vauhtia ja sen jälkeen yrittää pysyä vaan kasassa, kenties 6 min, 6 min 10 sek vauhdissa. Join yhden lasillisen vettä joka asemalla, ja söin omia SIS:n geelejä ja Clif Blokseja lukuunottamatta juoksun ensimmäistä kahta kilometriä jolloin tarkoituksena oli löytää juoksujalat uudestaan pyöräilyn jälkeen.
Tänään juostaisiin neljä kierrosta Kööpenhaminan ydinkeskustassa, tuhansien ihmisten kannustaessa. Jokaisella kierroksella käsivarsiimme ujutettaisiin tietyn värinen hiuspanta, ja neljännen pannan jälkeen voisimme kurvata maalisuoralle. Heti alkumetreillä muutamat minulle tuntemattomat kannustajat nostivat hymyn huulilleni, kun lukivat etunimeni numerolapustani ja kannustivat minua nimeltä. Olin ehtinyt n. 3-3,5 km juosta kun tulin Scandic Frontin kohdalle, ja viimeistään tässä kohtaa sain tarvittavat fiilikset itseni ylittämiseen tänään. Scandicin nurkille oli nimittäin kerääntynyt lauma äänekkäitä suomalaisia lippujen kanssa, ja kun he näkivät kanssasuomalaisen radalla niin kannustus muuttui todella raivokkaaksi. Meidän FB-ryhmän kautta selvisi jälkikäteen että kyse oli Antin kannustusjoukoista, kiitokset Antti vielä kerran ja crew:lle terveiset.
Ensimmäinen kierros aikaan 58 minuuttia. Mukavasti tavoitteessa. Jatkoin vesilasillisen juomisella joka asemalla, ja näin vaimon kerran kaksi per kierros. Toisen kierroksen lopussa näin myös Jarkon, joka näytti juoksevan minua n. puoli kierrosta edellä ja hän heitti kannustavat sanat ennen kuin omat aivot ehtivät kunnolla reagoida tilanteeseen. Paulin nähdessäni taisin huutaa melko kovat tsempit. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä, ja matkaa jatkettiin. 20,9 km väliaika 1:59 eli aivan prikulleen sitä vauhtia mitä piti juosta tänään. Mutta nyt alkoikin pienet haasteet. Huomasin väsyväni, ja väsyväni uskottua nopeammin. 23 km kohdalla tuntui todella rankalta ajatus siitä, että olisi vielä 19 km jäljellä. 25 km kohdalla näin vaimoni joka osasi valita oikeat sanat: "Kaikki kannustaa sua. Aivan kaikki himassa kannustaa sua, tietäisitkin kuinka mun kännykkä on tänään soinut". Tämä auttoi taas pari kilsaa mutta sitten selvisi syyt väsymiselle. Perhana milloin mä kävin kusella viimeksi? T2:ssa. Ja paljonko olen juonut sen jälkeen? Varmaan 6 lasia. Ongelma vaan että ne 6 lasia sisälsivät ehkä yhteensä 5 dl vettä, ja vatsani tarvitsi nyt sitäkin enemmän nestettä voidakseen prosessoida kaikki geelit ja bloksit. Koska tänään oli 18-19 astetta ja juoksun aikana alkoi sataakin, oli helppo unohtaa nesteytystarpeet juoksun aikana. Aloin juomaan kolme lasia per asema kunnes vatsakrampit helpottaisivat. 27 km kohdalla ne olivat pahimmillaan ja 29-30 km kohdalla olivat helpottamaan päin. 31,3 km kohdalla aikaa oli kulunut juoksuun 3:02. 32 km kohdalla käsivarttani komisti keltainen, vihreä ja punainen hiuspanta, eli aloitin viimeisen kierrokseni jonka aikana käsivarteen ilmestyisi vielä sininen panta. Osoitin sormella maalialuetta kohti sitä ohittaessani viimeisen kerran ja sanoin "sinä olet seuraava" parhaimmalla länkkärikatseellani. Ja ajatusten siirtyessä kohti maaliintuloa en ajatellut vatsaa enää joka askeleella.
33 km kohdalla tuli toinen suomalainen selkä vastaan, mies jonka nimeä en muista oli myös viimeisellä kierroksella. Toivotettiin toisellemme onnea. 35 km kohdalla Aino veti TCF-vetimissään toista kierrosta ja meno oli varmannäköistä: "kyllä tämä päätyyn menee". Oli taas kiva saada nimille kasvot tällä reissulla, kuten kisoissa aina saa!
Oma juoksu oli tässä kohtaa lähinnä formaliteetti. Maalilinja häämötti ja maaliin tultaisiin todella paljon kovemmalla ajalla kuin olin uskaltanut toivoa, eikä tarvinnut edes uida, pyöräillä ja juosta hampaat irvessä vaan tuli nautittua 95 % ajasta muutamaa juoksukilsaa lukuunottamatta. Laskin metrejä ja rullasin maalialueelle. Tässä kohtaa meno näytti jo melkein siltä, kuin näyttää Frodon maaliintulo, eli kaikki otettiin tilanteesta irti ja ylävitosia jaettiin molemmin puolin katsomoa. Maaliin ajassa 10:46:34 ja Ironman-debyytti suoritettu! Maratondebyytti sujui lopulta aikaan 4:10:55.
Maalissa saatiin mitalit kaulaan ja foliot ympärillemme, ennen kuin siirryttiin syömään chilillä höystettyä vegelautasta joka viimeistään herätti pakin niin sanotusti. Finisher paitaa en muistanut ensimmäisellä yrittämällä ottaa mukaani, enkä muistanut tallentaa suoritustani Garminilla vaan se jäi bittiavaruuteen. Sen verran endorfiini/adrenaliinikoukussa olin, että melko nopeasti löysin itseni Athlete Gardenin ulkopuolelta Heléniä etsimästä. Tätä piti nyt juhlia kun vointi oli mitä oli.
Suureksi yllätyksekseni jalat pelasivat hyvin seuraavana päivänä, poislukien paria kertaa kun yritti istuutua tuolille ja gluteus maximus sanoi että nyt riitti, ja pylly rusahti alas voimalla kun lihakset eivät kantaneet. Mutta Kööpenhaminassa on sekin hyvä puoli, että tekemistä riittää kisan ympärillä joten käveltiin kisan jälkeisenä päivänä vielä 12 000 askelta nähtävyyksiä selaillen ja käytiin leffassakin, ja Cinemaxx näytti IMAX:ina QT:n uusimman tuotoksen. Ajatuksia vielä kasaillen kirjoitan näitä sanoja, sen verran hauskaa tuli pidettyä, että oikein tavallaan pelkään kuinka kova IM Blues minuun iskee tässä kohta puolin. Pari kertaa päähän on yrittänyt hiipiä sellainenkin ajatus, että olisi voinut mennä kovempaakin ja vaihdoissa olisi voinut säästää 2-3 minuuttia, mutta olen molemmilla kerroilla käskyttänyt tuon ajatuksen huitsin nevadaan. Muutaman minuutin parannusmahdollisuus ei ole minkään arvoinen noin pitkässä suorituksessa, enkä jäänyt väärälle puolelle tasatuntia joten viis siitä. Ensi kerralla sitten 10:30 kiikariin...
Mutta sitä odotellessa nautitaan kun voi kerrankin olla treenamatta eikä omatunto leimaa. Treenaaminen ei maistu vieläkään, mutta kohta voisi alkaa uimaan taas varovasti. Alkanut myös katselemaan maastopyöriä, kun asfalttia on tullut pureskeltua aika paljon tähän mennessä tänä vuonna. Seuraava tavoite onkin alustavasti 5h alittaminen puolimatkalla, ja ensimmäinen vierailu Suomen Havaijille kuten myös paluu Turkuun. Mutta nämä tavoitteet siis ensi kesänä, palataan siihen.
Pitääkin instagramiin päivittää sitten tuoreimmat fiilikset, kun tämä huuma sitten joskus laskee. Ironman perhana! Eipä olisi kaksi vuotta sitten uskonut, mutta nyt se tuntuu aivan luonnolliselta huipennukselta tälle kesälle. Tsemppiä treeneihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti