Aivan mahtavat 2 kuukautta takana! Avasin ulkopyöräilykauden maaliskuun lopussa, ja homma kulki alusta asti kuin raiteilla. Ekat lenkit vedin pikkurattaalla edessä, old school -tyyppisesti kadenssia nostaakseni, vaikka pyöräilytuntuma oli hyvä talven sisätreenien jälkeen.
Vaikka luulin jo omistavani melkein kaikki tarvikkeet mitä triathlonistina tarvitsen, niin kevään tullen saapui myös vaimon pelkäämä varusteluinto. Huhtikuun puolessa välissä tuli tehtyä niin kuin viime blogitekstissä uhkailin tekeväni, eli tuli ostettua Favero Assioma Unot Triathlon Cornerista. Ostosta ei mennyt kuin kolme tuntia niin olin jo ulkona vetämässä kauden ensimmäistä 100 km lenkkiä, ja seuraavat päivät menivät opetellessa miten normalized power eroaa average powerista, mikä on minun kaltaiselle pyöräilijälle oikea intensity factor täyden matkan kisassa, ja miksi variability index on seuraamisen arvoinen luku. Ja seuraavaksi oltiin taas tekemässä FTP-testiä, jotta saataisiin Faveroille vertailukohtaa sisätraineriin. Huhtikuun lopun FTP-testi näytti ekaa kertaa yli 3W/kg tulosta (246W), ja tuli kyllä vedettyä se tarpeeksi kovaa, joten lupasin itselleni samalla että teen enää yhden testin ennen elokuista Kööpenhaminan kisaa. Parannusta nyt 211W-246W kuudessa kuukaudessa. Oletukseni oli, että Favero olisi hyvin paljon tarkempi kuin Taxc, joten oli positiivista huomata että niiden välillä oli heittoa vain 2W. Tekee benchmarkkauksesta edellisen talven testeihin paljon helpommaksi. Vuoden vanha hihaton Castellin triathlonpuku vaihtui värikkäämpään hihalliseen, vuoden vanha blueseventyn Fusion märkkäri vaihtui vuoden vanhaan blueseventyn Helixiin, ja koska vanha Garmin 735 ei omistanut tarpeeksi hyvää akkukestoa meikäläisen täydelle matkalle niin kotiin saapui myös kaksi vuotta jonkun toisen kädessä ollut 935. Jokaisen varustehuorailuni jälkeen sanon itselleni että se oli nyt siinä, nyt minulla on kaikki. Ja sitten jatkan varusteista haaveilua, samalla kun 208k ajettu Avensis yskii verta vieressä.
Toukokuun alussa ravistelin yhtenä lauantaiaamuna oikein kunnolla apinan pois selästä, avasin silmät aamukuudelta ja pyöräilin kuudessa tunnissa 160 km Porvoosta Tenholaan, missä muu perhe otti vastaan ja tarjosivat autokyydin himaan. Pisin yhtäjaksoinen pyörälenkkini tähän mennessä, ja vaikka hanuri oli hieman arka vielä muutaman päivän niin tämän lenkin itsevarmuutta kohottava efekti oli aivan mieletön. Reittivalinnaksi osui uusi Porvoontie Itikseen asti, sitten pyöräteitä Kehä 1:stä pitkin Leppävaaran kohdalle, Turuntietä Bemböleen, itäistä Kuninkaantietä Pikkalaan ja siitä 51:stä pitkin länteen. Olen aikaisemmin pyöräillyt lähinnä Porvoon lähiseutua pohjoiseen, etelään tai itään, joten oli kiva katsoa vähän muitakin maisemia välillä. Vaikka tässä nyt ei Kuninkaantietä matkattu kuin lyhyet pätkät, niin on helppo ymmärtää miksi se usein saa maininnan kun puhutaan Suomen kauneimmista pyöräilymaisemista.
Tätä pitkää lenkkiä seuraava viikko oli samantien huiliviikko, jona ei kerätty treenitunteja kuin 7,5 kolmen selvästi pidemmän 9-10-10 tuntisen ja selvästi pyöräilyintensiivisen viikon jälkeen. Mahtui huiliviikkoon kuitenkin ensimmäinen 10 km tempokin, kun uskaltauduin ekaa kertaa Akilleksen Kiialan tempoon. Tuloksena erittäin positiivinen ja kristallinkirkas 15 min alitus ajalla 14.59,6, ja kierroksen NP 275W kieli että kroppa reagoi todella hyvin treeniin tällä hetkellä. Tästä tulee todella mielenkiintoinen kesä...
Mielenkiintoa lisää nimittäin se fakta, että polvea ei ole jomottanut kunnolla nyt kuuteen viikkoon. Ja TÄMÄ on treenin kannalta tällä hetkellä aivan uskomaton juttu olkoonkin että se on kaksipiippuinen. Vaarallinen siksi, että syyskuusta huhtikuun alkuun kestänyt kipu kun loppuu, niin olisi helppo lisätä volyymiä liikaa ja mahdollisesti törmätä väsymykseen jo kesäkuussa, mutta toisaalta luottoa herättävä koska on täysin mahdollista että polvikipuni on ollut ainakin osittain pyöräfitting -riippuinen asia eikä pelkästään syy-seurausvaiva vanhoista polvileikkauksista. Koska polkukipu hävisi käytännössä samoihin aikoihin kuin Shimano SPD-SL pedaalit vaihtuivat Faveroihin ja klossit sitä myöten Look Kéoihin. Pedaalin vaihto aiheutti hetkeksi sen, että satula oli suhteessa pedaaleihin hieman korkeammalla kuin mihin olin tottunut, ja huomasin sen toiseen takareiteen tulleen krampin ansiosta. Satula 2-3 mm alas, kramppi lieventyi mutta polvikipu ei palannut. Nyt alkaa olla aika lailla siinä nuo säädöt, uskomatonta mitä muutaman millin heitto tekee väärässä paikassa. Ja nyt ymmärrän miksi jengi suosittelee bikefittingiä niin urakalla, vaikka meikä ei suostu sinne menemään kun meikähän osaa itse... Katsotaan nyt kuitenkin loppuun tämä juttu, juoksukilsojakaan ei nimittäin ole kertynyt mitään päättömiä lukuja kiitos keväisen pyöräilyinnon. Voivathan ne kivut palata sisäsyrjään milloin vaan, mutta ei maalata pirua seinälle vaan ajetaan nyt kun tankissa kerran on bensaa.
Nyt sunnuntaina on tasan 11 viikkoa aikaa tapahtumaan KMD Ironman Copenhagen. Odotan sitä päivää kuin kuuta nousevaa, tiedä sitten missä kohtaa odotus vaihtuu pelkoon. Pelkoon siitä, onko treenannut oikein, tarpeeksi, vai kenties liikaa. Iskeekö flunssa loppumetreillä, kestääkö pyörä ja komponentit. Olisin uskonut että alkaa tuleva koitos jo pelottamaan tässä kohtaa, kai tämä vain kertoo sinisilmäisyydestä. Ennen Kööpenhaminaa tulee kuitenkin muutama mielenkiintoinen päivä vastaan. Ylihuomenna 2.6. on vuorossa kauden avaus perusmatkan kisalla Tuusulassa, Tuusulanjärven Triathlonin muodossa. En ole tästä kisasta aikaisemmin päässyt nauttimaan, mutta sitä on kiitetty vuolaasti joten odottavaisin mielin ollaan liikenteessä. Näyttäisi 48 tuntia ennen kisaa tulevan melko viileä päivä; voimakasta tuulta luoteesta, 11 astetta ilmassa startin aikoihin ja tällä hetkellä uhkaa uinti harmittavasti jäädä 750 m lyhyeksi kun järvi on 13,4 asteinen. Toivotaan että tuo tuosta nousisi yli 15 asteen, koska lyhennetyssä kisassa on aina se sääli että tulosta ei oikein voi käyttää vertailukohtana muihin kisoihin, mutta kyllä se huonolta näyttää tällä hetkellä.
Ja sunnuntain jälkeen alkaa pikkuhiljaa lähenemään ensimmäinen kahdesta Big Training Daystä jonka olen suunnitellut suorittavani 16.6. Silloin olisi vuorossa 2500 m uinti, 120 km pyörä ja 10 km juoksu kisaintensiteeteillä ja ravinnolla. Tästä ja kauden kisoista enemmän myöhemmin.
Vaikka luulin jo omistavani melkein kaikki tarvikkeet mitä triathlonistina tarvitsen, niin kevään tullen saapui myös vaimon pelkäämä varusteluinto. Huhtikuun puolessa välissä tuli tehtyä niin kuin viime blogitekstissä uhkailin tekeväni, eli tuli ostettua Favero Assioma Unot Triathlon Cornerista. Ostosta ei mennyt kuin kolme tuntia niin olin jo ulkona vetämässä kauden ensimmäistä 100 km lenkkiä, ja seuraavat päivät menivät opetellessa miten normalized power eroaa average powerista, mikä on minun kaltaiselle pyöräilijälle oikea intensity factor täyden matkan kisassa, ja miksi variability index on seuraamisen arvoinen luku. Ja seuraavaksi oltiin taas tekemässä FTP-testiä, jotta saataisiin Faveroille vertailukohtaa sisätraineriin. Huhtikuun lopun FTP-testi näytti ekaa kertaa yli 3W/kg tulosta (246W), ja tuli kyllä vedettyä se tarpeeksi kovaa, joten lupasin itselleni samalla että teen enää yhden testin ennen elokuista Kööpenhaminan kisaa. Parannusta nyt 211W-246W kuudessa kuukaudessa. Oletukseni oli, että Favero olisi hyvin paljon tarkempi kuin Taxc, joten oli positiivista huomata että niiden välillä oli heittoa vain 2W. Tekee benchmarkkauksesta edellisen talven testeihin paljon helpommaksi. Vuoden vanha hihaton Castellin triathlonpuku vaihtui värikkäämpään hihalliseen, vuoden vanha blueseventyn Fusion märkkäri vaihtui vuoden vanhaan blueseventyn Helixiin, ja koska vanha Garmin 735 ei omistanut tarpeeksi hyvää akkukestoa meikäläisen täydelle matkalle niin kotiin saapui myös kaksi vuotta jonkun toisen kädessä ollut 935. Jokaisen varustehuorailuni jälkeen sanon itselleni että se oli nyt siinä, nyt minulla on kaikki. Ja sitten jatkan varusteista haaveilua, samalla kun 208k ajettu Avensis yskii verta vieressä.
 |
| Open water -kelejä ei oltu tässä toukokuun alussa vielä korkattu |
Toukokuun alussa ravistelin yhtenä lauantaiaamuna oikein kunnolla apinan pois selästä, avasin silmät aamukuudelta ja pyöräilin kuudessa tunnissa 160 km Porvoosta Tenholaan, missä muu perhe otti vastaan ja tarjosivat autokyydin himaan. Pisin yhtäjaksoinen pyörälenkkini tähän mennessä, ja vaikka hanuri oli hieman arka vielä muutaman päivän niin tämän lenkin itsevarmuutta kohottava efekti oli aivan mieletön. Reittivalinnaksi osui uusi Porvoontie Itikseen asti, sitten pyöräteitä Kehä 1:stä pitkin Leppävaaran kohdalle, Turuntietä Bemböleen, itäistä Kuninkaantietä Pikkalaan ja siitä 51:stä pitkin länteen. Olen aikaisemmin pyöräillyt lähinnä Porvoon lähiseutua pohjoiseen, etelään tai itään, joten oli kiva katsoa vähän muitakin maisemia välillä. Vaikka tässä nyt ei Kuninkaantietä matkattu kuin lyhyet pätkät, niin on helppo ymmärtää miksi se usein saa maininnan kun puhutaan Suomen kauneimmista pyöräilymaisemista.
 |
| 160 km jälkeen hymyilyttää vielä |
Tätä pitkää lenkkiä seuraava viikko oli samantien huiliviikko, jona ei kerätty treenitunteja kuin 7,5 kolmen selvästi pidemmän 9-10-10 tuntisen ja selvästi pyöräilyintensiivisen viikon jälkeen. Mahtui huiliviikkoon kuitenkin ensimmäinen 10 km tempokin, kun uskaltauduin ekaa kertaa Akilleksen Kiialan tempoon. Tuloksena erittäin positiivinen ja kristallinkirkas 15 min alitus ajalla 14.59,6, ja kierroksen NP 275W kieli että kroppa reagoi todella hyvin treeniin tällä hetkellä. Tästä tulee todella mielenkiintoinen kesä...
 |
| Kun TP heittää 9 peak performancea sinulle toukokuisen tempoajon jälkeen |
Mielenkiintoa lisää nimittäin se fakta, että polvea ei ole jomottanut kunnolla nyt kuuteen viikkoon. Ja TÄMÄ on treenin kannalta tällä hetkellä aivan uskomaton juttu olkoonkin että se on kaksipiippuinen. Vaarallinen siksi, että syyskuusta huhtikuun alkuun kestänyt kipu kun loppuu, niin olisi helppo lisätä volyymiä liikaa ja mahdollisesti törmätä väsymykseen jo kesäkuussa, mutta toisaalta luottoa herättävä koska on täysin mahdollista että polvikipuni on ollut ainakin osittain pyöräfitting -riippuinen asia eikä pelkästään syy-seurausvaiva vanhoista polvileikkauksista. Koska polkukipu hävisi käytännössä samoihin aikoihin kuin Shimano SPD-SL pedaalit vaihtuivat Faveroihin ja klossit sitä myöten Look Kéoihin. Pedaalin vaihto aiheutti hetkeksi sen, että satula oli suhteessa pedaaleihin hieman korkeammalla kuin mihin olin tottunut, ja huomasin sen toiseen takareiteen tulleen krampin ansiosta. Satula 2-3 mm alas, kramppi lieventyi mutta polvikipu ei palannut. Nyt alkaa olla aika lailla siinä nuo säädöt, uskomatonta mitä muutaman millin heitto tekee väärässä paikassa. Ja nyt ymmärrän miksi jengi suosittelee bikefittingiä niin urakalla, vaikka meikä ei suostu sinne menemään kun meikähän osaa itse... Katsotaan nyt kuitenkin loppuun tämä juttu, juoksukilsojakaan ei nimittäin ole kertynyt mitään päättömiä lukuja kiitos keväisen pyöräilyinnon. Voivathan ne kivut palata sisäsyrjään milloin vaan, mutta ei maalata pirua seinälle vaan ajetaan nyt kun tankissa kerran on bensaa.
Nyt sunnuntaina on tasan 11 viikkoa aikaa tapahtumaan KMD Ironman Copenhagen. Odotan sitä päivää kuin kuuta nousevaa, tiedä sitten missä kohtaa odotus vaihtuu pelkoon. Pelkoon siitä, onko treenannut oikein, tarpeeksi, vai kenties liikaa. Iskeekö flunssa loppumetreillä, kestääkö pyörä ja komponentit. Olisin uskonut että alkaa tuleva koitos jo pelottamaan tässä kohtaa, kai tämä vain kertoo sinisilmäisyydestä. Ennen Kööpenhaminaa tulee kuitenkin muutama mielenkiintoinen päivä vastaan. Ylihuomenna 2.6. on vuorossa kauden avaus perusmatkan kisalla Tuusulassa, Tuusulanjärven Triathlonin muodossa. En ole tästä kisasta aikaisemmin päässyt nauttimaan, mutta sitä on kiitetty vuolaasti joten odottavaisin mielin ollaan liikenteessä. Näyttäisi 48 tuntia ennen kisaa tulevan melko viileä päivä; voimakasta tuulta luoteesta, 11 astetta ilmassa startin aikoihin ja tällä hetkellä uhkaa uinti harmittavasti jäädä 750 m lyhyeksi kun järvi on 13,4 asteinen. Toivotaan että tuo tuosta nousisi yli 15 asteen, koska lyhennetyssä kisassa on aina se sääli että tulosta ei oikein voi käyttää vertailukohtana muihin kisoihin, mutta kyllä se huonolta näyttää tällä hetkellä.
Ja sunnuntain jälkeen alkaa pikkuhiljaa lähenemään ensimmäinen kahdesta Big Training Daystä jonka olen suunnitellut suorittavani 16.6. Silloin olisi vuorossa 2500 m uinti, 120 km pyörä ja 10 km juoksu kisaintensiteeteillä ja ravinnolla. Tästä ja kauden kisoista enemmän myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti