Olin triathlonhuumassa mennyt jo huhtikuussa ilmoittautumaan perusmatkan ikäluokkasarjan SM-kisoihin, jotka pidettäisiin Ahvenanmaalla 1.9.2018. Tiesin että kärkikahinoihin ei olisi itsellä asiaa ensimmäisenä triathlon-kesänä, mutta oma tavoite oli asetettu ja se piti saada rikottua: piti mennä kovempaa kuin kesäkuun Kiskon kisoissa!
Vaikka itse kisa-startti olisi vasta lauantai-iltapäivänä, niin startattiin kotoa jo torstai-iltana ajaaksemme ensin Karjaalle appivanhempien luoksi varikkopysähdykselle, ennen matkan jatkamista Turkuun ja Viking Amorellalle, joka lähtisi satamasta aikaisin perjantai-aamuna. Kotiin tulisimme sunnuntai-iltana.
Ennen saapumista kisamestoille edessämme oli vielä 5 1/2 tunnin laivamatka, jonka jälkeen kisakylään Eckerön Käringsund Resortiin ajaminen kestäisi vielä toiset puoli tuntia. Edestakaisin tämä tarkoitti meille n. 450 km autolla, ja n. 17 matkatuntia yhteensä.
Mutta paikan päälle saavuttuamme ei kestänyt kauan ymmärtää miksi tämä paikka soveltuu niin hyvin triathlon-kisoihin. Olin ollut Ahvenanmaalla viimeksi 5 vuotta sitten, enkä silloin katsonut maanteitä samoilla silmin kuin nyt. Ensimmäisiä asioita mitkä nyt huomasin oli asfaltin kunto - sametin sileää tietä niin pitkälle kuin silmä jaksaa katsoa, vieressä piennar joka on 80-100 cm leveä. Ja tämä maantiepätkillä joiden rajoitus oli 70 tai 90 km/h. Minä voisin pyöräillä yötä päivää täällä, itse asiassa jos asuisin täällä en varmaan saisi tehtyä muuta pyöräilyn lisäksi. Tai näin ainakin ajattelin kunnes pulahdin veteen, koska sekin oli kristallinkirkasta ja puhdasta ja siinä olisi voinut loppuviikonlopun käyttää uidessa. Itse kisakylä oli tarpeeksi kompakti tämän luokan tapahtumaan, olkoon että perusmatkan kisassa kaikki tehtiin kaavan "2 kierrosta" mukaan. Erityisesti tämä kisakylän tiiviys oli mieleeni, koska pääsi seuraamaan muita kisoja kuten puolimatkaa, 9/11-vuotiaiden kisoja ja perusmatkan eliittiä todella läheltä. Pääsi myös tutustumaan uusiin ihmisiin helposti, kun suurin osa kanssakilpailijoista asuivat samassa mökkikylässä, jossa oli viitisenkymmentä loistokuntoisia neljän tai kuuden hengen mökkiä.
Joten starttiviivalle asettui 8 lasta yhteensä. Lähtölaukauksen soidessa kävi nopeasti ilmi, että olin ohjeistanut Leoa vähän liian hyvin. Oltiin siis ennen kisaa harjoiteltu uintia 25 metrin pätkissä, ja nytkin Leo ui isän ohjeiden mukaisesti kääntöpoijun ympäri. Hänen (myöhemmäksi) harmikseen hän oli ainoa poijun kiertäjä, joten hän jäi pienelle takamatkalle heti alkuun. Mutta asiaan suhtauduttiin sen arvoisella painolla siinä hetkessä - naurettiin että uitiin huviksemme ylimääräistä ja juostiin T-ykköseen. Siinä faija sääti kiristysnauhojen kanssa yhtä paljon kuin omissa kisoissaan, eli niin kauan että joku live-feediäkin seurannut jo ehtikin foorumilla toteamaan että kisaajaa haukotti tilanteessa ennen pyöräilemään pääsyä. Noin muuten olin päättänyt itsekseni etten vauhdita lapsiani yhtään enkä metriäkään juokse vieressä, niin vakavaa tämä ei saa tässä vaiheessa olla, eikä välttämättä myöhemminkään - ja ilokseni muutkin vanhemmat suhtautuivat nappulakisaan samalla iloisella mentaliteetilla.
Samaan aikaan Livia eteni matkalla käsi kädessä äitinsä kanssa, kahlattuaan ensin poijun lähelle :-) Pyöräilyn jälkeen piti juoksuosuudella kiertää maskotti-orava, ja siinä kohtaa kisakuvaaja Niclas Nordlund Åland Eventsiltä ehti ikuistaa tämän mahtavan kuvan. Vaimo oli kuullut maskotin hihittävän melko avoimesti tilanteessa, jossa kisaaja ei suostunut jatkaa matkaansa halaamatta ensin ystäväänsä:
Maalissa lapset saivat sitten pullat ja mehut, mitalien lisäksi, ja ilmeistä näki kyllä että nyt oli tullut pidettyä hauskaa. On se vanhempana kyllä paljon mukavampi valmistautua kisaan, jos voi hyvällä omatunnolla todeta että myös muu perhe viihtyy matkalla. Paljon myöhemmin, jo kotimatkalla, Leo kysyikin meiltä vanhemmilta josko ensi kesänä voitaisiin kisailla taas - mielellään jossain kaukana kotoa taas.
Uintiin asettui miehet ensin, naisten lähtö olisi 5 minuuttia myöhemmin. Tavoite oli siis alittaa 2:35:00, mikä oli ollut Kisko tulos. Uinnissa asetuin itsevarmasti ensimmäiseen riviin, mutta noviisina keskelle riviä. Tämä kostautui ensimmäisellä merkkipoijulla, jossa mentiin arvioilta n. 20 metriä leveästä aukeamasta poijun ja kallion välistä. Minulla oli äijiä kaikkialla ympärilläni, päälläni enkä ihmettelisi jos olisi ollut pari allani myös. Meinasi iskeä paniikki. Oltiin uitu 150 metriä ja osumaa tuli todella paljon. Otin pari rintavetoa ja selvittelin mahdollisuuksiani parantaa linjaani. Ei onnistu, ei ainakaan heti. 3-4 äijää tappituntumalla oikealla puolellani. Uin toiset 50 metriä ja sitten aukesi pikku reikä oikealla puolella (poijut piti jättää vasemmalle kädelle). Uin tietoisesti linjalta poispäin saadakseni hengittää. Vähän rumasti kylläkin mutta jotain piti keksiä. Tuli muutama ylimääräinen metri, mutta paniikki laantui. Takapoijulla selvisi, että olisi pitänyt uida lähempänä poijua. Nyt olin jättänyt 10 metriä tilaa itseni ja taaimmaisen kääntöpoijun väliin, ja seuraava este ilmestyi: karikot, jotka rannalta katsoen näyttivät jäävän mukavasti linjan taakse olivatkin nyt suoraan uintilinjallani. Naarmutin oikean käden sormet kallion päällä kasvaneisiin kotiloihin. Sähelsin ja yritin selvitä tilanteesta. Noin 500 m uinnin jälkeen löysin oman rytmin ja linjan, ja loppu-uinti olikin mukavaa ja ennen kaikkea vauhdikkaampaa menoa. Tokan kierroksen lopussa ensimmäinen kiertopoiju ui meitä vastaan, johtuen varmasti liian kevyestä ankkuroinnista ja eukkosalmen kovasta virtauksesta, joten voin kuvitella että jotkut peräpään pitäjistä pärjäsivät vähän lyhyemmällä uinnilla. Olin vedestä 14. yhteensä, oman M35-39 -luokkani ensimmäisenä, virallinen aika oli 25:58 ja Garmin näytti 1498 metrin suoritusta. Sitten pyöräilyyn, meikäläisen suurimpaan kehityskohtaan.
2.25:33. Aika kuulosti minun korviini niin kovalta, että se piti sanoa pariin kertaan ääneen. Hitto että olin ylpeä. Kalpea mutta ylpeä, olin vetänyt juoksun aikaan 46:24 - kovempaa kuin koskaan ennen. Eli oma treeniohjelma tuottaa edelleen tulosta ja homma menee vieläkin oikeaan suuntaan. Olin myös ennen tätä päivää siinä uskossa, että maksimisykkeeni oli luokkaa 175-176, koska en ollut intervallijuoksuissa koskaan päässyt sitä korkeammalle. Leposyke on minulla luokkaa 36-37.
Vaikka itse kisa-startti olisi vasta lauantai-iltapäivänä, niin startattiin kotoa jo torstai-iltana ajaaksemme ensin Karjaalle appivanhempien luoksi varikkopysähdykselle, ennen matkan jatkamista Turkuun ja Viking Amorellalle, joka lähtisi satamasta aikaisin perjantai-aamuna. Kotiin tulisimme sunnuntai-iltana.
 |
| Kuva: Pontus Sjöström |
Ennen saapumista kisamestoille edessämme oli vielä 5 1/2 tunnin laivamatka, jonka jälkeen kisakylään Eckerön Käringsund Resortiin ajaminen kestäisi vielä toiset puoli tuntia. Edestakaisin tämä tarkoitti meille n. 450 km autolla, ja n. 17 matkatuntia yhteensä.
Mutta paikan päälle saavuttuamme ei kestänyt kauan ymmärtää miksi tämä paikka soveltuu niin hyvin triathlon-kisoihin. Olin ollut Ahvenanmaalla viimeksi 5 vuotta sitten, enkä silloin katsonut maanteitä samoilla silmin kuin nyt. Ensimmäisiä asioita mitkä nyt huomasin oli asfaltin kunto - sametin sileää tietä niin pitkälle kuin silmä jaksaa katsoa, vieressä piennar joka on 80-100 cm leveä. Ja tämä maantiepätkillä joiden rajoitus oli 70 tai 90 km/h. Minä voisin pyöräillä yötä päivää täällä, itse asiassa jos asuisin täällä en varmaan saisi tehtyä muuta pyöräilyn lisäksi. Tai näin ainakin ajattelin kunnes pulahdin veteen, koska sekin oli kristallinkirkasta ja puhdasta ja siinä olisi voinut loppuviikonlopun käyttää uidessa. Itse kisakylä oli tarpeeksi kompakti tämän luokan tapahtumaan, olkoon että perusmatkan kisassa kaikki tehtiin kaavan "2 kierrosta" mukaan. Erityisesti tämä kisakylän tiiviys oli mieleeni, koska pääsi seuraamaan muita kisoja kuten puolimatkaa, 9/11-vuotiaiden kisoja ja perusmatkan eliittiä todella läheltä. Pääsi myös tutustumaan uusiin ihmisiin helposti, kun suurin osa kanssakilpailijoista asuivat samassa mökkikylässä, jossa oli viitisenkymmentä loistokuntoisia neljän tai kuuden hengen mökkiä.
Nappulakisat
Tälläkin kertaa, kuten Turussa, oli vuorossa minilomailua perheelle samalla kun kisattiin. Lomailun lisäksi vanhimman lapseni, Leon (5), piti osallistua nappulakisaan, jossa uitaisiin / kahlattaisiin 20 metriä, pyöräiltäisiin 300 metriä ja juostaisiin 300 metriä. Starttiviivoilla kisaan tuli kuitenkin mukaan myös nuorin lapseni, Livia (2), kisajärjestäjän niin salliessa. Olen tästä erittäin iloinen, ja muistin kyllä kiittää järjestäjää tästä useamman kerran. Olisi tuntunut hassulta jättää Livia rannalle, kun Puky-potkupyöräkin oli sattumalta mukana.Joten starttiviivalle asettui 8 lasta yhteensä. Lähtölaukauksen soidessa kävi nopeasti ilmi, että olin ohjeistanut Leoa vähän liian hyvin. Oltiin siis ennen kisaa harjoiteltu uintia 25 metrin pätkissä, ja nytkin Leo ui isän ohjeiden mukaisesti kääntöpoijun ympäri. Hänen (myöhemmäksi) harmikseen hän oli ainoa poijun kiertäjä, joten hän jäi pienelle takamatkalle heti alkuun. Mutta asiaan suhtauduttiin sen arvoisella painolla siinä hetkessä - naurettiin että uitiin huviksemme ylimääräistä ja juostiin T-ykköseen. Siinä faija sääti kiristysnauhojen kanssa yhtä paljon kuin omissa kisoissaan, eli niin kauan että joku live-feediäkin seurannut jo ehtikin foorumilla toteamaan että kisaajaa haukotti tilanteessa ennen pyöräilemään pääsyä. Noin muuten olin päättänyt itsekseni etten vauhdita lapsiani yhtään enkä metriäkään juokse vieressä, niin vakavaa tämä ei saa tässä vaiheessa olla, eikä välttämättä myöhemminkään - ja ilokseni muutkin vanhemmat suhtautuivat nappulakisaan samalla iloisella mentaliteetilla.
 |
| Kuva: Pontus Sjöström |
Samaan aikaan Livia eteni matkalla käsi kädessä äitinsä kanssa, kahlattuaan ensin poijun lähelle :-) Pyöräilyn jälkeen piti juoksuosuudella kiertää maskotti-orava, ja siinä kohtaa kisakuvaaja Niclas Nordlund Åland Eventsiltä ehti ikuistaa tämän mahtavan kuvan. Vaimo oli kuullut maskotin hihittävän melko avoimesti tilanteessa, jossa kisaaja ei suostunut jatkaa matkaansa halaamatta ensin ystäväänsä:
 |
| Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events |
 |
| Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events |
Maalissa lapset saivat sitten pullat ja mehut, mitalien lisäksi, ja ilmeistä näki kyllä että nyt oli tullut pidettyä hauskaa. On se vanhempana kyllä paljon mukavampi valmistautua kisaan, jos voi hyvällä omatunnolla todeta että myös muu perhe viihtyy matkalla. Paljon myöhemmin, jo kotimatkalla, Leo kysyikin meiltä vanhemmilta josko ensi kesänä voitaisiin kisailla taas - mielellään jossain kaukana kotoa taas.
Omat kisat
Turun
kisasta oli ehtinyt kulua päivää vaille 3 viikkoa, ja kisavalmistelu
Ahvenanmaalle olisi voinut sujua paremmin. Olin välittömästi Challenge
Turun jälkeen sairastellut flunssaa 5-6 päivää, ja muutenkin nukkunut
yöt huonosti lasten tuotua ekat pöpöt kotiin päiväkodista/eskarista
itselleenkin. Tämä oli ollut ensimmäinen sairastuminen itselläni puoleen
vuoteen, joten tajusin tyhjentäneeni takin melko täydellisesti
edeltävänä puolimatkana.
 |
| Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events |
Uintiin asettui miehet ensin, naisten lähtö olisi 5 minuuttia myöhemmin. Tavoite oli siis alittaa 2:35:00, mikä oli ollut Kisko tulos. Uinnissa asetuin itsevarmasti ensimmäiseen riviin, mutta noviisina keskelle riviä. Tämä kostautui ensimmäisellä merkkipoijulla, jossa mentiin arvioilta n. 20 metriä leveästä aukeamasta poijun ja kallion välistä. Minulla oli äijiä kaikkialla ympärilläni, päälläni enkä ihmettelisi jos olisi ollut pari allani myös. Meinasi iskeä paniikki. Oltiin uitu 150 metriä ja osumaa tuli todella paljon. Otin pari rintavetoa ja selvittelin mahdollisuuksiani parantaa linjaani. Ei onnistu, ei ainakaan heti. 3-4 äijää tappituntumalla oikealla puolellani. Uin toiset 50 metriä ja sitten aukesi pikku reikä oikealla puolella (poijut piti jättää vasemmalle kädelle). Uin tietoisesti linjalta poispäin saadakseni hengittää. Vähän rumasti kylläkin mutta jotain piti keksiä. Tuli muutama ylimääräinen metri, mutta paniikki laantui. Takapoijulla selvisi, että olisi pitänyt uida lähempänä poijua. Nyt olin jättänyt 10 metriä tilaa itseni ja taaimmaisen kääntöpoijun väliin, ja seuraava este ilmestyi: karikot, jotka rannalta katsoen näyttivät jäävän mukavasti linjan taakse olivatkin nyt suoraan uintilinjallani. Naarmutin oikean käden sormet kallion päällä kasvaneisiin kotiloihin. Sähelsin ja yritin selvitä tilanteesta. Noin 500 m uinnin jälkeen löysin oman rytmin ja linjan, ja loppu-uinti olikin mukavaa ja ennen kaikkea vauhdikkaampaa menoa. Tokan kierroksen lopussa ensimmäinen kiertopoiju ui meitä vastaan, johtuen varmasti liian kevyestä ankkuroinnista ja eukkosalmen kovasta virtauksesta, joten voin kuvitella että jotkut peräpään pitäjistä pärjäsivät vähän lyhyemmällä uinnilla. Olin vedestä 14. yhteensä, oman M35-39 -luokkani ensimmäisenä, virallinen aika oli 25:58 ja Garmin näytti 1498 metrin suoritusta. Sitten pyöräilyyn, meikäläisen suurimpaan kehityskohtaan.
T1 oli 1:52 mittainen, kun en ole vieläkään suostunut pyöräilemään ilman sukkia ja kiinnittämään kenkiä vasta pyörän selässä. Mutta itse pyöräily lähti rullaamaan hyvin. Lähdettiin kevyessä myötätuulessa Käringsundsvägenia etelään kevyeen ylämäkeen liikenneympyrään saakka, jossa käännyttiin ykköstielle puolen kilsan ajaksi ennen kääntymistä taas kohti etelää Torpvägen-nimiselle tielle jota ajettaisiin kääntöpisteelle saakka. Tie oli tosiaan todella laadukasta aina lyhyttä pätkää lukuunottamatta Torpvägenin puolessa välissä. Ensimmäisellä kierroksella jouduin hieman pohtimaan, miten etenisin kun olisi sääntöjenvastaista ylittää keskiviiva, mutta samalla lähestyin hitaasti mutta varmasti n. 25-30 km/h vauhtia ajanutta puimuria. Tilanne onneksi raukesi sillä, että kisareitti ehti kääntyä toistamiseen juuri 50 metriä ennen kuin olisin saavuttanut puimurin.
Kääntöpisteellä Garmin näytti 33,3 km/h keskaria, mikä oli yli tavoitteeni, joten hymyssä oli pitelemistä. Takaisin Resortia päin, ja toiselle kääntöpaikalle 20 km kohdalla missä keskari oli noussut pari pykälää 33,5 km/h luokkaan. Tämän vauhdin onnistuin sitten pitämään loppuun asti, ja vaikka olinkin jatkanut oman ikäluokkani nopeimman uinnin oman ikäluokkani hitaimmalla pyöräilyllä, niin 1:10:29 oli omaan tavoitteeseeni nähden supertulos. Matkalla vedin yhden SIS-geelin ja 10 Powerbarin powershottia, juomaa ei viileähkönä päivänä mennyt kuin 0,4 litraa. Kokonaisaikaani en tässä kohtaa vielä selvitellyt, ajattelin tehdä sen parin juoksukilsan jälkeen.
 |
| Kuva: Pontus Sjöström |
T2:n alkoi kuin alkoikin, vähän haparoiden. Jouduin etsimään omaa paikkaa tangossa turhan pitkään, ja vaikka seisoin sen kohdalla en vain nähnyt juoksukamojani hetkeen. Mutta kun ne löytyivät, niin selvisi että olin heittänyt Blueseventyn roikkumaan suoraan juoksukenkieni yläpuolelle, joten voit kuvitella että kengät olivat hiukan kosteita. Noviisimoka numero kaksi tänään. Tai no, kolme jos lasketaan kompurointiani kiivetessäni pyörän selkään. Onneksi ei juostaisi kuin kymppi joten rakkoja tuskin ehtisi syntymään kosteista kengistä huolimatta. T2 aikaan 0:52, ja omaa juoksua tekemään.
Juoksu lähti sujumaan heti. Olin suunnitellut pitäväni n. 4:50 min/km vauhtia ja tähtäsin n. 48 minuutin suoritukseen, mutta jalat tuntuivat tänään paremmilta kuin suunniteltua. Joten juoksin vähän kovempaa: eka km 4:34 tahtia, toka 4:43. Otin ensimmäisen ja ainoan geelini juoksu-osuudella kymmenen minuutin kohdalla ja katselin kokonaisaikaani ensimmäisen kerran: hitto mennään alle 2:30 tänään, jess! 2,5 km kohdalla näin minun kisanumeroani seuraavan numeron, #167, tulevan vastaan kääntöpisteen läheisyydessä. Laskin nopeasti päässäni että hän on minua n. 2 min 20 sek edellä. 5 km kääntöpisteellä sama juttu, mutta hän olikin enää n. 1:50 min minun edessäni. Muutama kannustaja huuteli tsemppejä puolessa välissä juoksua, ja vauhti pysyi hyvänä: kuudes km 4:51 tempoa, seitsemäs 4:48 tempoa. Ja 7,5 km kääntöpisteellä olin #167 perässä arviolta enää 45 sekuntia. Päätin että syön hänet tänään, kaveri on aivan varmasti samassa sarjassa kuin minä ja voin varmistaa etten jää sarjassani vikaksi poimimalla hänet.
Harmikseni hän löysi kuin löysikin vielä voimia viimeisellä kilsalla, ja minulle valkeni että tästä tulisi haastavaa. Päätin hyökätä jo 150 metriä ennen maalia, koska muuten matka loppuisi minulta kesken. Spurttasin täysillä, mutta hänet ohitettuani 100 m ennen maalia #167 huomasi ajoissa mitä oli tapahtumassa ja hänkin lähti spurttiin. Itsellä nousi syke tappiin lukemiin 180 parikymmentä metriä ennen maalia, vauhti pikkasen sakkasi ja kaveri ylitti maalilinjan samalla loppuajalla kuin minäkin: 2:25:33. Kanssakisaajan onnittelut ja "well-played" heitot. Jos luet tätä #167, niin pahoittelen salakavalaa yritystäni yllättää sinut, päättelin että se olisi ainoa mahdollisuuteni.
 |
| Kuva: Pontus Sjöström |
Kesän viimeinen triathlon-kisa oli taputeltu. Käringsund soveltui kyllä puitteidensa puolesta erittäin hyvin tämän lajin järjestäjäksi. Uinnista oli 50 m juoksu T1:lle, joka oli kokonaan asfaltoitu. Pyörän selkään sai
hypätä välittömästi T1:stä tultaessa ja T2 oli nopea, suurimmalla
osalla alle 1 minuutin kestoinen. Juoksu tapahtui yksityisteillä,
asfaltoiduilla sellaisilla joissa oli muutama kuoppa, muttei merkittäviä
nousuja taikka muuta ihmeellistä ja kanssakilpailijoihin sai hyvän
kontaktin. Tämä olikin nopea yleisarvioni kisamiljööstä. Itse järjestelyt olivat tarpeeksi
hyvät olematta kuitenkaan täydelliset. Mistään ei jäänyt paitsi, mutta
pikkuseikoista kuten liikenteen ajoittaisesta hassusta ohjaamisesta,
puimureiden yhtäkkisestä ilmestymisestä kisareitille ja kääntöpoijun
karkaamisyrityksestä huolimatta pidin kisojen tunnelmasta.
Niin kuin seurakavereilleni jo kerroin, niin sijoituksellisesti ei ollut epäselvää, että olin ollut tasooni nähden vähän väärässä paikassa. Mutta elitistejä kiusatakseni aion silti 40 vuoden päästä kertoa lapsenlapsilleni pärjänneeni SM-kisoissa. Unohdan vain matkalla sellaiset pikkuseikat, kuin että kyse oli vain ikäluokkasarjasta, sarjassa jossa oli 7 ilmoittautunutta, josta 6 starttasi, ja 5. sijani oli oikeasti jaettu. Mutta tuloksellisesti olen kolmanteen kisaani tosi tyytyväinen, ja tiedän jo miten saan 1 1/2-2 minuuttia pois ensi kertaan. Vaihtoja pitää harjoitella, kuten kenkien asettelemista pyöräilyyn lähdettäessä, ja ajan vieläkin maantiekypärällä. Pyöräohjelmaa pitää edelleen kehittää, ja pyöräillä enemmän sekä rentoja hitaita lenkkejä että enemmän tempoja, ja erotella ne kaksi selkeämmin kuin tähän mennessä. Ei enää kolmenkympin tasapaksuja lenkkejä suurimmaksi osaksi, vaan selkeää erottelua pyörätreeniin huhti-toukokuun peruskuntokasvatuskauden jälkeen. Ja trainerin hankinta talveksi. Ja jos budjetti joskus antaa myöten ostaa tehomittari, niin lisätään vielä matalalla kadenssilla tapahtuvaa voimaharjoittelua. Tarkemmin pohtien ja kustannuksia ajatellen ehkä tehdäänkin tästä useamman vuoden projekti, koska Kööpenhaminan matkakin syö resursseja. Unohdinko mainita että olen nyt ilmoittautunut Kööpenhaminan 140.6 -matkalle, jonka kanuuna avaa 18 elokuuta 2019...
Niin kuin seurakavereilleni jo kerroin, niin sijoituksellisesti ei ollut epäselvää, että olin ollut tasooni nähden vähän väärässä paikassa. Mutta elitistejä kiusatakseni aion silti 40 vuoden päästä kertoa lapsenlapsilleni pärjänneeni SM-kisoissa. Unohdan vain matkalla sellaiset pikkuseikat, kuin että kyse oli vain ikäluokkasarjasta, sarjassa jossa oli 7 ilmoittautunutta, josta 6 starttasi, ja 5. sijani oli oikeasti jaettu. Mutta tuloksellisesti olen kolmanteen kisaani tosi tyytyväinen, ja tiedän jo miten saan 1 1/2-2 minuuttia pois ensi kertaan. Vaihtoja pitää harjoitella, kuten kenkien asettelemista pyöräilyyn lähdettäessä, ja ajan vieläkin maantiekypärällä. Pyöräohjelmaa pitää edelleen kehittää, ja pyöräillä enemmän sekä rentoja hitaita lenkkejä että enemmän tempoja, ja erotella ne kaksi selkeämmin kuin tähän mennessä. Ei enää kolmenkympin tasapaksuja lenkkejä suurimmaksi osaksi, vaan selkeää erottelua pyörätreeniin huhti-toukokuun peruskuntokasvatuskauden jälkeen. Ja trainerin hankinta talveksi. Ja jos budjetti joskus antaa myöten ostaa tehomittari, niin lisätään vielä matalalla kadenssilla tapahtuvaa voimaharjoittelua. Tarkemmin pohtien ja kustannuksia ajatellen ehkä tehdäänkin tästä useamman vuoden projekti, koska Kööpenhaminan matkakin syö resursseja. Unohdinko mainita että olen nyt ilmoittautunut Kööpenhaminan 140.6 -matkalle, jonka kanuuna avaa 18 elokuuta 2019...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti