torstai 6. kesäkuuta 2019

Kauden avauskisa, Tuusulanjärven triathlon 2.6.2019

Olipas kivasti järjestetty kisa!


Kisaa edeltävinä päivinä olin huolissani veden lämpötilasta. En siksi että uidessa tulisi kylmä, vaan lähinnä siksi että olisi sääli jos omaa vahvaa lajia lyhennettäisiin tai jopa peruttaisiin. Ja osittain myös siksi että olen tällainen pohtija, eli aika monta kertaa päässäni käynyt läpi että laittaako vai eikä laittaa tuuliliiviä päälle pyöräosuudelle kun on 11 astetta, sataa ja tuulee pohjoisesta/luoteesta. Ja kaksi päivää ennen kisaa vesi oli vielä 13,4 asteista.

Kisa-aamuna lähdin kotoa 7:30. Aika luksusta näin Porvoolaiselle kun kisamestoille navigaattorin mukaan on matkaa 51 minuuttia. Sipoon läpi matkatessani sataa tihkuttaa, Järvenpäähän tultaessa sataa sitten jo niin kuin täti Esteri tahtoo sanoa "vähän enemmän". Ekat opasteet näkyviin, ja liikenneohjaajat ohjeistamassa jotta kaikki pistää autonsa kivaan riviin. Eka ajatus oli jo että nyt näyttäisi olevan mukavasti vapaaehtoisia paikan päällä. Olin nähnyt vain pienen murto-osan kokonaisuudesta...

Ensin ilmoittautumaan, kirjekuoren tsekkaus että sieltä löytyy M Yleinen Perusmatkan valkoinen lakki, ja sitten pyörää kasaamaan. Nyrkki High Fivet kaikkien niitten kanssa, jotka olivat viime kesän kisajälkeisistä saunomisista tuttuja, eli Mitja Käringsundin kisasta ja Juha sekä Alex Challenge Turun kisasta (kisan jälkeen näin ensimmäistä kertaa Paulin livenä, hänen blogiaan on aina ollut kiva lukea). Pienen pyörälenkin jälkeen kamat vaihtoalueelle, jossa mukavanoloinen häslinki päällä. Eka tuttu, seurakaveri Maria Wickholm mukavasti samalla rivillä muutaman pyörän päässä, Maria kisaisi tänään sprintissä. Omat kamat ojennukseen ja vettä maistamaan.

Klo 9:50 tuli eka pikku pissa märkäpukuun niin sanotusti. Oli se vesi nimittäin aika viileetä ja starttiin 25 minuuttia aikaa. Hengitys oikein tuntui salpaantuvan "lämmittelyssä". Järjestäjän ilmoittama veden lämpötila tunti ennen kisaa oli 14,7 astetta. Onneksi olin kuitenkin ehtinyt uida 4 kertaa ulkona ennen kisaa, joten kyllä se siitä järjestyisi. Rannalle odottamaan omaa vuoroa, ennen sitä matkaan lähtisi sprintti ja viesti klo 10:00 ja 10:05. Olin iloinen että uitaisiin koko rahalla!

Oma lähtölaukaus kajahtisi 10:15. Starttaajia piti olla 61 mutta rivit näyttivät vähän väljiltä eli eiköhän ollut vajaat 50 miestä paikalla. Valitsin omaksi paikakseni oikean reunan, ja asettuin nopeilta näyttävien ja itsevarmimpien äijien taakse. Lähtöpiippaus. Kuusi äijää lähti samatien kuin hauet rannasta ja itse sillain mukavanoloisesti hölkäten veteen. Tämä kuva lähdöstä löytyi kisajärjestäjien sivuilta, jossa kovin joukko (Lieto, Utriainen, Setola, Haahtela, Luoto ja Paatela) taistelevat vimmatusti keskenään neliömetrin kokoisella alueella ja itse himmailen sisäradalla lähimpänä kameraa). Kiitos JäPy muuten kuvista!


Tänään uitaisiin kaksi kierrosta, pyöräiltäisiin kaksi kierrosta ja juostaisiin kaksi kierrosta. Uinnin puolessa välissä omaksi väliajaksi 12:13 ja pikku juoksu tokalle kierrokselle. Huomasin että hölkäksi suunniteltu siirtymä ei ollutkaan hölkkä vaan aika sprintti, ja sykkeet aika maksimissa heti tokan kierroksen alkuun. 250m siinä niitä tasoittelin ennen ensimmäistä kääntöpoijua, ja sitten hanat auki viimeiselle 500 metrille. Edessä oli ollut 7 miestä tähän mennessä, mutta viimeisellä kääntöpoijulla poimin yhden ja sain uinnin suoritettua sijalla 7 väliajalla 24:44.

Rannalla sai hyvät vibat pienistä asioista. Kärkijoukko oli mennyt jo 3-4 minuuttia sitten mutta kuuluttaja jaksoi huutaa omaa nimeäni ja paikallaolijat olivat aktiivisia kannustajia. T1:ssä päätin oman laatikon kohdalla että kyllä se liivi tulee päälle. Omat vaihdot syö vähän aikaa kun laittaa sukkia jalkaan ja tänään liivikin, mutta ei olla vielä ammattilaisia joten kestäköön :-) varttitunnin jälkeen selvisi, että kyllä se liivi hyvään käyttöön tulisi, kun sade alkoi.

Olin suunnitellut pitäväni 225W NP pyörän selässä, eli 90 % omasta FTP:stä. Pyörä on minulla vielä hyvin keskinkertainen, kun vasta 1,5v pyöräilyä takana, mutta edistystä tulee koko ajan. Olosuhteet olivat pyöräilyssä aika vaativat, mutta olivathan ne vaativat kaikille kisaajille. Meinasi reidet jopa hieman viiletä. Kisajärjestäjän kuvat kielivät siitäkin, että omaa aero-asentoa pitää vielä madaltaa nykyisestä. Viime kesänä olin tästä vielä 2 cm ylempänä, jos vaikka tavoitteena olisi olla 2 cm matalammalla ensi kesänä samaan aikaan. Droppia nyt 7 cm satulankärjestä kyynärpäiden kohdalle.


Pyöräilyssä tosiaan kaksi kierrosta, ja yhteensä 5 kpl 180 asteen kääntöpaikkaa. Koko matkan varrella, siis ihan joka risteyksessä koko matkan varrella JäPy:läisiä ohjaamassa liikennettä, varoittamassa kääntöpaikkjen liukkaudesta, ja kannustamassa. Todella kannustamassa, ei vain laiskasti taputellen. Omana tavoitteena on aina kiittää vapaa-ehtoisia kisasta vikalla kierroksella, niin tein nytkin. Ensimmäistä kertaa huusi joku "kiitos kun kisasit meillä" vastikkeeksi, kun itse huusi "kiitos järjestelyistä". T2 häämöttäessä selvisi että tänään ei oikein pystynyt tehotavoitetta ylläpitämään, mutta ei siitä jääty kauaskaan - 219W oli toteuma - ja 41 km bike split 1:11:42, tarkoitti kymmenettä sijaa tässä vaiheessa kisaa.



Juoksu. Lähti kulkemaan heti kättelyssä. Kulkua avitti varmasti viileä sää ja tehollisesti hieman alakanttiin mennyt pyörä.  Rullaava askel ja kevyen tuntuista vaikka pääpaino treeneissä on ollut pitkän matkan kestävyydessä, ei lyhyen matkan nopeudessa. Eka kilsa mentiin liian kovaa, sitä vauhtia ei pystyisi millään ylläpitämään loppumatkan joten rauhoittelin vähän. Tähtäsin 4:30 km-vauhtiin. 2,5 km kohdalla kisaa johtava Setola ohitti minut, ja hetken mietin että huudanko perään että ottaa reppuselkään. En huutanut, ehkä se ei ole huumorimiehiä... 3,5 km kohdalla Utriainen tuli ohi, ja Setola kääntyessä 4 km kohdalla (Utriaisen ollessa about 3,7 km kohdalla suoraan edessäni) molemmilta miehiltä todella tyylikäs ele kun käytännössä kättelivät ollessaan toistensa kohdalla. 

Tämän näkeminen antoi voimia ylläpitämään hyvää juoksutekniikkaa itsellä, ja vaikka ohitse juoksi viimeisellä kilsalla kaksi kaveria liikaa (toinen heistä oli sama kaveri jonka olin ohittanut uinnin viimeisellä 250 metrillä, nyt se sitten tuli se tasoittava) niin juoksuaika 45:25 oli oma 10k PB, joten hapanta naamaa ei voinut näyttää. Loppuaika 2:26:36 riitti tällä kertaa M yleinen sarjan 15. sijaan, oikein maistuva kokemus! Vaikka olin kisannut nopeamman kisan (2:25:33) Ahvenanmaalla 9 kk aikaisemmin niin tuntui kuitenkin siltä, että tämä kisa sujui suhteessa paremmin. Tässä oli kuitenkin hieman pidemmät siirtymät vaihdossa, on alkukesä eikä peak kuten elo/syyskuussa, ja kelit olivat jäykähkön viileät. Sanoisin että eteenpäin on menty 2-3 minuuttia viime vuotisesta 1/4-matkalla mitattuna ja uskon vakavasti että minussa asuu 2:20 mies jos saan ihan kaiken stemmaamaan johonkin kisaan.

Kaikin kaikkiaan todella kiva kisa lähellä kotia, voin sanoa 100 % varmuudella avaavani kauden 2020 täällä myös jos vain mies ja kroppa saavat pysyä terveenä. Oli logistisesti sen verran järkevät ja loppuunajatellut järjestelyt. Suomen kesällehän JäPy ei pysty mitään. Ja selvisi se loppujen lopuksi, kamoja autoon pakatessa, että Setola on huumorimiehiä. Sanoi nimittäin että reppuselkään olisi saanut hypätä, mutta ei sitä oltaisi eteenpäin kyllä päästy. Taisi olla läskipila mun kustannuksella...

torstai 30. toukokuuta 2019

Pyöräilykauden avaus, elämäni pisin lenkki ja ensimmäinen Akilleksen 10k tempo

Aivan mahtavat 2 kuukautta takana! Avasin ulkopyöräilykauden maaliskuun lopussa, ja homma kulki alusta asti kuin raiteilla. Ekat lenkit vedin pikkurattaalla edessä, old school -tyyppisesti kadenssia nostaakseni, vaikka pyöräilytuntuma oli hyvä talven sisätreenien jälkeen.

Vaikka luulin jo omistavani melkein kaikki tarvikkeet mitä triathlonistina tarvitsen, niin kevään tullen saapui myös vaimon pelkäämä varusteluinto. Huhtikuun puolessa välissä tuli tehtyä niin kuin viime blogitekstissä uhkailin tekeväni, eli tuli ostettua Favero Assioma Unot Triathlon Cornerista. Ostosta ei mennyt kuin kolme tuntia niin olin jo ulkona vetämässä kauden ensimmäistä 100 km lenkkiä, ja seuraavat päivät menivät opetellessa miten normalized power eroaa average powerista, mikä on minun kaltaiselle pyöräilijälle oikea intensity factor täyden matkan kisassa, ja miksi variability index on seuraamisen arvoinen luku. Ja seuraavaksi oltiin taas tekemässä FTP-testiä, jotta saataisiin Faveroille vertailukohtaa sisätraineriin. Huhtikuun lopun FTP-testi näytti ekaa kertaa yli 3W/kg tulosta (246W), ja tuli kyllä vedettyä se tarpeeksi kovaa, joten lupasin itselleni samalla että teen enää yhden testin ennen elokuista Kööpenhaminan kisaa. Parannusta nyt 211W-246W kuudessa kuukaudessa. Oletukseni oli, että Favero olisi hyvin paljon tarkempi kuin Taxc, joten oli positiivista huomata että niiden välillä oli heittoa vain 2W. Tekee benchmarkkauksesta edellisen talven testeihin paljon helpommaksi. Vuoden vanha hihaton Castellin triathlonpuku vaihtui värikkäämpään hihalliseen, vuoden vanha blueseventyn Fusion märkkäri vaihtui vuoden vanhaan blueseventyn Helixiin, ja koska vanha Garmin 735 ei omistanut tarpeeksi hyvää akkukestoa meikäläisen täydelle matkalle niin kotiin saapui myös kaksi vuotta jonkun toisen kädessä ollut 935. Jokaisen varustehuorailuni jälkeen sanon itselleni että se oli nyt siinä, nyt minulla on kaikki. Ja sitten jatkan varusteista haaveilua, samalla kun 208k ajettu Avensis yskii verta vieressä.

Open water -kelejä ei oltu tässä toukokuun alussa vielä korkattu


Toukokuun alussa ravistelin yhtenä lauantaiaamuna oikein kunnolla apinan pois selästä, avasin silmät aamukuudelta ja pyöräilin kuudessa tunnissa 160 km Porvoosta Tenholaan, missä muu perhe otti vastaan ja tarjosivat autokyydin himaan. Pisin yhtäjaksoinen pyörälenkkini tähän mennessä, ja vaikka hanuri oli hieman arka vielä muutaman päivän niin tämän lenkin itsevarmuutta kohottava efekti oli aivan mieletön. Reittivalinnaksi osui uusi Porvoontie Itikseen asti, sitten pyöräteitä Kehä 1:stä pitkin Leppävaaran kohdalle, Turuntietä Bemböleen, itäistä Kuninkaantietä Pikkalaan ja siitä 51:stä pitkin länteen. Olen aikaisemmin pyöräillyt lähinnä Porvoon lähiseutua pohjoiseen, etelään tai itään, joten oli kiva katsoa vähän muitakin maisemia välillä. Vaikka tässä nyt ei Kuninkaantietä matkattu kuin lyhyet pätkät, niin on helppo ymmärtää miksi se usein saa maininnan kun puhutaan Suomen kauneimmista pyöräilymaisemista.

160 km jälkeen hymyilyttää vielä


Tätä pitkää lenkkiä seuraava viikko oli samantien huiliviikko, jona ei kerätty treenitunteja kuin 7,5 kolmen selvästi pidemmän 9-10-10 tuntisen ja selvästi pyöräilyintensiivisen viikon jälkeen. Mahtui huiliviikkoon kuitenkin ensimmäinen 10 km tempokin, kun uskaltauduin ekaa kertaa Akilleksen Kiialan tempoon. Tuloksena erittäin positiivinen ja kristallinkirkas 15 min alitus ajalla 14.59,6, ja kierroksen NP 275W kieli että kroppa reagoi todella hyvin treeniin tällä hetkellä. Tästä tulee todella mielenkiintoinen kesä...

Kun TP heittää 9 peak performancea sinulle toukokuisen tempoajon jälkeen


Mielenkiintoa lisää nimittäin se fakta, että polvea ei ole jomottanut kunnolla nyt kuuteen viikkoon. Ja TÄMÄ on treenin kannalta tällä hetkellä aivan uskomaton juttu olkoonkin että se on kaksipiippuinen. Vaarallinen siksi, että syyskuusta huhtikuun alkuun kestänyt kipu kun loppuu, niin olisi helppo lisätä volyymiä liikaa ja mahdollisesti törmätä väsymykseen jo kesäkuussa, mutta toisaalta luottoa herättävä koska on täysin mahdollista että polvikipuni on ollut ainakin osittain pyöräfitting -riippuinen asia eikä pelkästään syy-seurausvaiva vanhoista polvileikkauksista. Koska polkukipu hävisi käytännössä samoihin aikoihin kuin Shimano SPD-SL pedaalit vaihtuivat Faveroihin ja klossit sitä myöten Look Kéoihin. Pedaalin vaihto aiheutti hetkeksi sen, että satula oli suhteessa pedaaleihin hieman korkeammalla kuin mihin olin tottunut, ja huomasin sen toiseen takareiteen tulleen krampin ansiosta. Satula 2-3 mm alas, kramppi lieventyi mutta polvikipu ei palannut. Nyt alkaa olla aika lailla siinä nuo säädöt, uskomatonta mitä muutaman millin heitto tekee väärässä paikassa. Ja nyt ymmärrän miksi jengi suosittelee bikefittingiä niin urakalla, vaikka meikä ei suostu sinne menemään kun meikähän osaa itse... Katsotaan nyt kuitenkin loppuun tämä juttu, juoksukilsojakaan ei nimittäin ole kertynyt mitään päättömiä lukuja kiitos keväisen pyöräilyinnon. Voivathan ne kivut palata sisäsyrjään milloin vaan, mutta ei maalata pirua seinälle vaan ajetaan nyt kun tankissa kerran on bensaa.

Nyt sunnuntaina on tasan 11 viikkoa aikaa tapahtumaan KMD Ironman Copenhagen. Odotan sitä päivää kuin kuuta nousevaa, tiedä sitten missä kohtaa odotus vaihtuu pelkoon. Pelkoon siitä, onko treenannut oikein, tarpeeksi, vai kenties liikaa. Iskeekö flunssa loppumetreillä, kestääkö pyörä ja komponentit. Olisin uskonut että alkaa tuleva koitos jo pelottamaan tässä kohtaa, kai tämä vain kertoo sinisilmäisyydestä. Ennen Kööpenhaminaa tulee kuitenkin muutama mielenkiintoinen päivä vastaan. Ylihuomenna 2.6. on vuorossa kauden avaus perusmatkan kisalla Tuusulassa, Tuusulanjärven Triathlonin muodossa. En ole tästä kisasta aikaisemmin päässyt nauttimaan, mutta sitä on kiitetty vuolaasti joten odottavaisin mielin ollaan liikenteessä. Näyttäisi 48 tuntia ennen kisaa tulevan melko viileä päivä; voimakasta tuulta luoteesta, 11 astetta ilmassa startin aikoihin ja tällä hetkellä uhkaa uinti harmittavasti jäädä 750 m lyhyeksi kun järvi on 13,4 asteinen. Toivotaan että tuo tuosta nousisi yli 15 asteen, koska lyhennetyssä kisassa on aina se sääli että tulosta ei oikein voi käyttää vertailukohtana muihin kisoihin, mutta kyllä se huonolta näyttää tällä hetkellä.

Ja sunnuntain jälkeen alkaa pikkuhiljaa lähenemään ensimmäinen kahdesta Big Training Daystä jonka olen suunnitellut suorittavani 16.6. Silloin olisi vuorossa 2500 m uinti, 120 km pyörä ja 10 km juoksu kisaintensiteeteillä ja ravinnolla. Tästä ja kauden kisoista enemmän myöhemmin.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pienen talvitreenin verran kehitystä aloittelijan pyörätehoihin - millaisesta tehojen kehityksestä puhutaan?

Tälle talvelle hankin tosiaan Tacx Flux S Smart -suoravetotrainerin, jota olen käyttänyt nyt marraskuun lopusta lähtien. Perhe antoi minulle luvan polkea olohuoneen nurkassa, joka osoittautui aika otolliseksi paikaksi näinkin hikiselle touhulle: yläpuolella hyrrää ilmalämpöpumppu, jota luonnollisesti voi säätää tuuletusmoodille - ja samalla voi viettää laatuaikaa perheen kanssa vaikka treenaakin. No joo, ihan näin ruusuista se ei aina ole, mutta ainakin sitä on läsnä.

Trainerisoftista hurahdin itse Sufferfestiin, joka toimii tarpeisiini nähden hyvin. Testasin Zwiftiakin viikon ilmaisjakson verran, mutta se ei imenyt mukaansa. Rouvyä suositeltiin minulle myös, mutta kun siitä ei tuotekuvauksen perusteella saanut treenit synkattua Garmin Connectiin niin pohdinta jäi aika lyhytkestoiseksi. Sufferfestin konsepti on siis se, että näytöllä pyörii vanhojaTdF, GdI ja Vuelta kisaklippejä, joihin on lisätty tavoitesykevyöhykkeet, tavoitekadenssi, ja -tehot ja joiden tahdissa pyöräillään. Musiikkia ja tsemppausbannereita unohtamatta. Nyt jos jaksaisi vielä priorisoida jonkin iPad-telineen hankkimista, niin saisi näytön nenän eteen lainaamatta kissan raapimispuuta kolme kertaa viikossa.

Näkymää Sufferfestistä
4DP-testitulos joulukuulta, duunia on vielä tehtävä


Koko viime talven jaksoin unelmoida oman trainerin hankkimisesta tälle talvelle, pyöräilessäni koko talvikauden 2017-2018 vain kuntosalin Keiser M3 -spinningpyörillä sen yhden hikisen anaerobisen tunnin viikossa. Ja olihan se iso investointi, 599 € maksoi tämä trainerimalli. Mutta isompi murheenkryyni tällaiselle analyyttiselle, liikaa pohtivalle mielelle oli kyllä itse trainerimallin valintaprosessi. En voi kuvaillakaan, montako kertaa liikuin edestakaisin akselilla Kickr Snap/Tacx Flux/Elite Direto/Kickr Core ennenkuin osasin päättää minkä trainerin hankin. Mutta kyllä sekä trainerimallipäätös että päätös ylipäätänsä testata trainerilla pyöräilyä tuntuu maksavan itsensä takaisin, ainakin jos jalkoja kuuntelee. Minä kun en ole mikään hiihtäjä, en näillä Porvoon leutotalvilla. Toki, onhan sisäpyöräily rankempaa kun ulkona tapahtuva sellainen: jalat saa kyllä helposti hapoille jos haluaa. Tämä oli tiedossa, mutta olisi kiva tietää kuinka paljon enemmän joutuu wattiensa puolesta tekemään duunia sisällä vs ulkona? Ulkona en ole tehomittaria vielä käyttänytkään. Ja onhan tämä aika paljon staattisempaa kuin ulkona pyöräily (parhaimmillaan olen jaksanut pyörittää kampia 2h  sisällä, ja silloin olin aivan hilkulla menettää järkeni), mutta onneksi ulkopyöräilykausi lähenee jo nopeaa vauhtia.

Näistä helpoista syistä, sisäpyöräilyn staattisuudesta/rankkuudesta ja Suomen talvesta, korostui tarve ajatella treenejä vähän uusiksi. Koska trainerilla ei pysty viihtymään sellaisia tuntimääriä, mitä järkevä Z1/Z2 pk-pyörätreeni vaatisi perinteisen periodisointimallin pohjan kasvattamiseksi, niin kannattaa ajatella treeniä käänteisen mallin kautta. 2-3 kovempaa viikottaista 60-90 minuuttista kestävyysvoimaa kehittävää sisäpyöräilysettiä joulukuusta huhtikuuhun, yhdistettynä (kestoltaan) pitkiin Z2-juoksulenkkeihin noin joka neljäs/viides päivä, salitreenit kerran viikossa ja uinnit pari kertaa viikossa. Tällä paketilla ajattelin pärjätä, koska tämän paketin pystyn vielä hyvin ylläpitämään olematta huolimaton työpaikalla tai poissaoleva muun perheen silmissä. Tarkoittaa minun tapauksessani käytännössä 7-8 viikkotuntia treeniä nyt talvikuukausina. Ajatuksena on tehdä pyörän happotreenit nyt, ja pitkät mielekkäät peekoot keväällä ja kesällä. Juoksussa ihan vastakkainen ajatus, pitkät peekoot nyt jotta jaksaa etenkin touko-kesäkuussa tehdä happotreenejä. Juoksussa tuoreessa muistissa on reistaileva polvi, jota kuuntelen kissan korvaherkkyydellä. Uinnissa olen huomannut, että kerran saavutetun tason ylläpito onnistuu minulta suht helposti jo näillä kuvailluilla uintimäärillä, ja nyt on takana mukava uintiin pääteemana satsaava syksy jossa tiputin vauhtia 5-6s. / 100m. Uinnin CSS lukema näyttää nyt 1:35 min/100m.

Näin hauskaa on 2x20min sweetspottia treenatessa


Salitreenit pidän mukana pienentääkseni loukkaantumisherkkyyttäni, olen vuosien saatossa oppinut mm. että vahvat takareidet suojelee polvien eturistisiteitä, ja tekemällä 1-tyypin lihaskuituja kehittävää treeniä (esim. 3-4 sarjaa x 12-15 toistoa lyhyillä 30-45sek palautumisilla) pidän lihastasapainon kunnossa. Joka toisella salikerralla teen jalkoja, joka toisella corea ja vapaa-uintitekniikka edistäviä yläkropan lihaksia enimmäkseen vetoharjoituksilla, harvemmin työntöharjoituksilla. Jalkapäivänä bulgarialaiset splitit, syväkyykyt, askelkyykyt, takareidet ja pohkeet ovat rotaatiossa mukana. Maksimivoimaa, tai liikkeitä joissa toistojen määrä on 8 tai alle, en treenaa laisinkaan.

Paperilla näillä juoksumäärillä ei vielä täydellä matkalla pärjätä elokuussa, mutta katsotaan nyt ainakin lopputalven ajan miten polvi reagoi kahteen juoksutuntiin viikossa. Jos reagoi hyvin, niin vaihdan maaliskuun puolesta välistä ohjelmasta pois tuon 90 min Z1/2-juoksun, ja otan mukaan treenipäivän jonka aikana juoksu pilkotaan kahteen osaan: aamupäivällä juostaan yksi tunnin Z1, ja iltapäivällä toinen Z2 lisäten juoksun n. kolmeen viikkotuntiin yhteensä. Hyödyn pitäisi käsittääkseni olla lähellä kahden tunnin lenkkiä, selvästi pienemmällä loukkaantumisriskillä. Tai no, asiaa ei ole tutkittu ihan mielettömän paljon, mutta löytämäni tutkimukset vuosilta 2007 ja 2008 osoittavat että kestävyysurheilussa juoksujen splittaus vielä toimii - jos tarvitsee esim. räjähtävämpää voimaa niin ei toimi.

Minkä verran aloittelija sitten pystyy kehittymään kolmessa kuukaudessa, pyörätehoissa laskettuna?

Tein elämäni ensimmäisen FTP-testin marraskuussa. Tai no, Sufferfestin oman testin. Sufferfestin 4 Dimensional Power Profile eli 4DP-testi nimeltä Full Frontal eroaa hieman perinteisestä 20 minuutin FTP-testistä, jossa koko suorituksen tehot kerrataan kertoimella 0,95 saadakseen FTP-lukema.

Sufferfestin 4DP-testin idea on, että saman testitunnin aikana testataan sekä 5 sekunnin maksimi (Neuromuscular Power), 1 minuutin keskitehot (Anaerobic Capasity),  5 minuutin keskitehot (Maximum Aerobic Power) sekä 20 minuutin keskitehot (FTP). Logiikkana Sufferfestillä tässä on se, että ihminen käyttää normaalissa FTP-testissä muutakin voimantuottoa kuin aerobista sellaista päästääkseen lopputulokseen, mistä syystä keskitehoista huomioidaan normitestissä vain 95 %. Normitestissä arvioidaan, että 5 % voimasta kompensoidaan hyödyntämällä MAP / NM tai AC -reservejä. Mutta normitesti ei tee eroa sillä, mitä reservejä käyttämällä päästään lopputulokseen, ja normitesti ei ota huomioon sitä, että on myös olemassa ihmisiä jotka kompensoivat enemmän kuin tuon 5 %. Sufferfest tekee sen ainakin paperilla.

Sufferfestin testi näyttää kaikessa lyhkäisyydessään tältä: 60 minuutin kokonaissetti, joka alkaa 12 minuutin lämmittelyllä Z1:ssä. Lämmittelyn päätteeksi muutama ramp-up ennen ensimmäistä mittausosiota: 5 sekunnin maksimivoima (NP). Ensimmäisen maksimivoimsuorituksen jälkeen saa pyörittää kampia kevyesti n. 5 min, ennen toista yritystä 5 sekunnin maksimin saavuttamiseksi. Kun NP-osio on suoritettu, saa 5 min verran rauhoittua ennen 5 min (MAP) suoritusta, josta mitataan koko jakson keskitehot. Tämän jälkeen lyhyehkö tauko, 2-3 min, ennen 20 min FTP-osiota jonka keskitehot lasketaan siis kokonaisuudessaan sinun tulokseksi. FTP-osion jälkeen ollan poljettu jo 50 minuuttia kokonaisuudessaan, mutta jäljellä on vielä viimeinen osio: 1 min keskitehosetti joka mittaa anaerobista kapasiteettia (AC). FTP-osion ja AC osion välillä on n. 5 min rauhallisempi jakso. Siinä mennään niin kovaa kun vain ikinä päästään 30 sekunnin verran, ja sitten yritetään vain pysyä hengissä.




Koko testin jälkeen ollaan aika finito, mistä syystä testiä ei kannata uusia liian usein. Plussana testin tarpeeksi usein tekemisessä on se, että pysyvät ainakin treenit oikeissa vyöhykkeissä. Olen itse tehnyt testin nyt neljä kertaa reilussa kolmessa kuukaudessa, mikä on kenties jopa vähän liiankin tiheästi. Mutta kun uteliaisuus on vienyt voiton...

Tässä testitulokset vanhimmasta tuoreimpaan:
Pvm.   NP      AC      MAP   FTP
15.11. 740W  385W  248W  211W 
13.12. 777W  387W  252W  219W
15.1.   802W  421W  267W  231W
26.2.   882W  407W  276W  238W

Vaikka olen tulosten valossa vielä hyvinkin keskinkertainen kampien pyörittäjä 3.0W/kg tuloksellani, on ilahduttavaa nähdä että eteenpäin mennään. 13 % lisäys FTP-tehoihin reilussa kolmessa kuukaudessa. Tavoitteen pitää aina olla kova, joten sanotaan se nyt ääneen: tavoite on 245W huhtikuun puolessa välissä ulkokaudelle siirryttäessä. Viime vuoteen verrattuna vahvempi pyöräily ja nopeampi uinti tulevat tekemään terää kesän B-kisoissa ja elokuun A-kisassa, mutta katsotaan nyt vielä tarkoittaako se kokonaistuloksissa mitä, sillä juoksu on ottanut takapakkia syksyn kovien polvikipujen takia, eikä polvi ole vieläkään kunnossa. Lyhyemmillä matkoilla voi kostautua ajallisesti, mutta katse pidetään kuitenkin tiukasti 140.6 -matkassa, jolla uskon hyötyväni tästä kehityksestä kun pyöräily kuitenkin on isommassa roolissa. Jos jaan voimani hyvin, pääsen toivottavasti freessinä aloittamaan hitaan juoksuni Köpiksessä. Optimaalisen voimanjaon saavuttamiseksi sekä järkevän pyöräilytreenin ylläpitämiseksi myös sisäpyöräilykauden päätteeksi olen päättänyt hankkia tehomittarin kesäksi, ja katse on tiukasti suunnattu Favero Assioma Unoon tällä hetkellä.




























keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 treenimäärien näkökulmasta, loukkaantumisen palauttava henkinen vaikutus sekä ensi kesän kisapohdintoja

Vuosi 2018 mentiin omat ra(a)jat huomioon ottaen lujaa, jopa niin lujaa että paikat alkoivat varoittaa. Opittiinko matkalla mitään, sen saa tulevaisuus näyttää. Mutta eihän maksimisuoritustaan voi saavuttaa testaamatta rajojaan, vai voiko?

Vuosi 2018 oli siinä mielessä erikoinen, että se oli ensimmäinen kokonainen vuosi lajikohtaisen triathlontreenaamisen parissa. Sekä uinti että pyöräily olivat tulleet itselle uusina lajeina kuvioihin mukaan elo-syyskuussa 2017, ja siinä missä syksy 2017 meni "laihduttaessa" 91 kg ylipainosta optimipainoon, niin 2018 meni oikeasti treenatessa. Challenge Turkun aikoihin olin 78 kg tikku-ukko, tosin hyvinvoiva sellainen.

Uitua tuli vuoden aikana 200 km/61 tuntia. Tästä ajasta uitiin ulkona 25 tuntia/68 km. Pyöräiltyä tuli n. 4000 km/163 tuntia, ja juostua tuli 780 km/72 tuntia. Tämän lisäksi salitreenin kautta tapahtuvaa lihastreeniä kertyi 41 tuntia vuoden aikana. Vuoden 2018 kokonaissaldo näyttää n. 337 tuntia. Prosentuaalisesti jako näyttää seuraavanlaiselta:

  • Uinti 18 %
  • Pyöräily 48 %
  • Juoksu 22 %
  • Sali 12 %

Vaikka juoksua ei ole kokonaisuuteen suhteutettuna paljoa, niin touko-syyskuussa juostut 100 km per kuukausi osoittautuivat liian rankoiksi omille polvinivelille ja lokakuulle tavoiteltu Vantaan Maraton sai jäädä suorittamatta kun loppusyksy kului polvikipujen alkuperää ja nesteen kertymistä ihmeteltäessä. MRI-tuomio oli löystynyt ACL ja nivelrikko, mutta avuksi saatiin loppujen lopuksi joulun alla polveen pistetty nivelnestekorvikeinjektio, eli Synvisc One -piikki. Ilman muilta triathlonisteilta saatuja neuvoja triathlonfoorumilla en olisi edes tiennyt koko aineen olemassaolosta, joten olen kyllä todella kiitollinen kaikille jotka auttoivat kun neuvoja pyytelin. Toivottavasti olen muistanut kiittää kaikkia joiden ansiosta polvi saatiin taas kuntoon. Niinä kolmena kuukautena kun polvi ei tykännyt juoksusta, niin uinteja ja pitkiä pk-pyörälenkkejä olivat tarjolla harva se päivä. Tässä otos Itä-Uudeltamaalta lokakuulta:

Malmgård, Loviisa, 10/2018


Joulun jälkeen pystyin jo sitten taas juoksemaan lenkki per viikko, ja näin uudenvuoden jälkeen tuntuu jo niin hyvältä että kaksi lenkkiä viikossa voisi olla ihan realismia. Loukkaantumiset ovat kyllä siitä hassuja, että aallonharjulta tiputaan henkisesti melko syvälle ennen kuin lähdetään taas surffaamaan seuraavalle aallonharjulle. Aallollelähtö pitää vaan pystyä ajoittamaan oikein, koska harjulla taikka pohjalla ei pysty koko ajan olemaan. Syyskuun lopussa tuntui nimittäin siltä että voisin saavuttaa minkä tahansa fyysisen testin minkä minun eteen heitettäisiin, mutta joulukuun alussa teki taas mieli itkeä kun ei päässyt juoksuaskelia ottamaan. Onneksi nyt ei kuitenkaan tarvitse olla kovassa juoksukunnossa vielä toviin, joten mennään rauhallisesti tämän kanssa ja poljetaan sisällä / uidaan enemmän / muistetaan lihasharjoitteet vielä pari kuukautta ja katsotaan juoksukilsojen nostamista sitten maaliskuussa. Ja sitten kun kilsoja nostetaan, niin jätetään ne kuitenkin varmuuden vuoksi tasolle 80 km / kuukausi silloinkin, kun juostaan eniten. Siihen mennessä ylläpidetään vain juoksukykyä juoksemalla n. 40-50 km kuussa.

Hoka meets Castelli


Loka-, marras- ja joulukuun loukkaantumisen kanssa pähkäily oli loppujen lopuksi ihan hyvä muistutus oman kropan sietokyvyn rajoista, josta toivottavasti opin jotain. Kauden 2019 päätavoitteeseen on kuitenkin vielä niin pitkä aika, ettei mitään ole menetetty. Perspektiiviä on vain saatu taas vähän lisää, vaikka jo luulin tuntevani nämä polvet perinpohjin. Hyvänä uutisena tässä yhtälössä on se, että uinti kulkee ja se kulkee kovaa tällä hetkellä. Mittarina tästä esimerkiksi joulukuussa uitu 3000m yhtäjaksoinen suoritus aikaan 50m 30s oli yli 3 minuuttia nopeampi kuin vastaava veto huhtikuussa.

Rintakarva-ajurimainos


Ja kehitysvaraa on vielä, uskon kyllä uivani tuon matkan alle 50 minuuttiin seuraavan kerran kun mieli tekee testata treenien toimivuutta. Se tarkoittaisi jo selvää 1:05 h alitusta täydellä matkalla, olettaen että matkavauhti siirtyy avovesiuintiin lyhentämättömänä, kuten se teki viime kesänä. Toinen hyvä uutinen on, että ilman pakollista juoksutaukoa en olisi todennäköisesti myöskään hankkinut kunnollista pyörätraineria - nyt tuli hankittua Tacx Fluxin kakkosversio Black Fridayn alla, ja jo nyt keskitalvella voin todeta että päätös oli fiksu. Näen jo tässä vaiheessa, että pyöräilyn saralla talven aikana tulee tapahtumaan paljon kehitystä versus talvella 2017-2018, jolloin joulu-maaliskuun pyöräilyni oli luokkaa yksi spinning-tunti viikossa salin Keiser M3:lla. Sufferfestin strukturoidut treenit ovat sen verran tehokkaita, että pitää oikein välillä muistuttaa itseään siitä, ettei tarkoitus suinkaan ole tulla kovaksi 40 km mieheksi - vaan keskinkertaiseksi 180 km mieheksi. Eli summa summarum; jos pelaan korttini oikein ja löydän kevään aikana sellaisen tasapainon juoksun kanssa, että pääsen lähelle viime vuoden tasoani kuitenkaan loukkaantumatta, niin jään kokonaiskisassa voiton puolelle vahvemman uinnin ja pyöräilyn ansiosta.

Safety first


Jos luet tätä kirjoitusta ja sinulla on jonkinnäköinen haju siitä, miten rakentaa juoksuharjoituksia täydelle matkalle, vaikka samalla on juoksukilometrien rajoitus päällä niin saa olla yhteydessä! Pro Bono tietysti, en ole niin vakavalla mielellä liikkeellä että palkkaisin coachin ihan vielä :-) Kuvittelisin että n. 2 tuntia / viikko tai 20 km / viikkotasolla pitäisi pysyä, jotta oltaisiin turvallisilla vesillä. Yksi ajatus itsellä on ainakin pitkien lenkkien jaksottaminen niin, että aamulla juostaan kymppi ja iltapäivällä toinen. Käsittääkseni tämäntyyppisestä treenistä saatu hyöty on kuitenkin lähellä 20 km juoksusta saatavaa hyötyä, mutta loukkaantumisriski on pienempi.

Pähkäilyä siitä, miltä näyttää 2019 vuoden kisakalenteri

Kisakalenteria rakennetaan puhtaasti päätavoitteen ympärillä, joka huipentuu elokuun kolmanteen viikkoon. Ajankohta huomioiden haluaisin saada yhden perusmatkan kalenteriin heti kesäkuun alkuun, ja yhden puolimatkan kalenteriin kesäkuun loppuun / heinäkuun alkuun. Nämä parametrit huomioon ottaen olen kallistumassa seuraavaanlaiseen kisakalenteriin:

2.6.2019 Tuusulanjärvi Triathlon
29.6. IM 70.3 Lahti tai 6.7. Voimarinne tai Sääksi jos se järjestetään
18.8. IM 140.6 Kööpenhamina

Mielelläni menisin Lahteen, mutta ottaen kisamaksut huomioon niin summa tuntuu hieman suolaiselta varsinkin kun kyse ei ole omasta pääkisasta. Mutta tämä nyt on vain tällainen henkilökohtainen ääneen ajatteleminen, järjestäjiltä ei mitään pois koska olisi se kuitenkin varmasti rahanarvoinen ison yleisön kisa. Kohta olisi päätös kuitenkin tehtävä, muuten muut kyllä tekevät sen puolestani. Kirjoitushetkellä viimeiset Tier 3 hinnat menossa, Tier 4 aivan nurkan takana.

Sekä Sääksestä (menikö oikein?) että Voimarinteestä olen kuullut järjestelyjen puolesta pelkkää hyvää, vaikkevät mitään isojen massojen kisoja olekaan. Vähän mäkisempi profiili Voimarinteellä ilmeisesti, ja rappuja pari kpl...

Vaikkeivät eri kisat ole keskenään vertailukelpoisia, niin kisatavoitteista voi tässä vaiheessa sanoa vain seuraavan: perusmatkan PB Käringsundista (2:25:33) sekä puolimatkan PB Turusta (5:14:00) ovat mittapuut, joilla kuntoani mittaan vuonna 2019. Jos niiden alle päästään, niin ollaan edelleen oikeilla jäljillä.  Kööpinhaminallekin on kyllä olemassa tavoite, mutta pidetään se itsellämme vielä hetken. Hoidetaan nyt itsemme ehjinä starttiviivalle ensin. Ei kukaan kuitenkaan kymmenen vuoden päästä muista, alititko 12h vai et täysmatkalla - mutta muistat varmasti itse pääsitkö maalin asti.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Maratonajatuksen synty, Vantaan Maratoniin valmistautuminen ja ensimmäinen loukkaantuminen

En ole koskaan juossut maratonia. Niin kuin jo kerroin omassa blogiesittäytymisessäni, niin suoritettuja Helsinki City Runeja (puolimaratoneja) kertyi viisi kappaletta vuosina 2006-2010, mutta niiden ja kuntosaliharrastuksen ulkopuolella en ole koskaan ollut missään lajissa yhtä tavoitteellinen, kuin mitä olen nyt ikämiessarjalaisena triathlonin parissa. Molempien polvien ristisiteitä ja kierukoita olen toki ehtinyt rikkoa fudiksen parissa, mutta siinäkin pelasin kaukalopallon tavoin ihan puulaakisarjaa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa.

Joten ajatus maratonin juoksemisesta tuntui kyllä kovin etäiseltä vielä vuonna 2017. Itse ajatus kypsyi vasta sen jälkeen, kun olin suorittanut ensimmäisen triathlonin perusmatkan ja puolimatkan, suurin piirtein tämän vuoden elokuun puolessa välissä. Jo silloin tiedostin että olisi vähän eri asia juosta 42,2 km flätti katumaraton lokakuussa ja 42,2 km maraton elokuussa sen jälkeen, kun on ensin uinut 1:10 h ja pyöräillyt melkein 6 tuntia. Mutta näin triathlon-kilpakauden jälkeen ajattelin, että voisin saada henkisen boostin Kööpenhaminan IM-treeneihin suorittamalla juoksun lajikohtaisen kuningasmatkan edes kerran ennen sitä suurta triathlontavoitetta. Syksynä kun on aikaa palautua vähän enemmän kuin mitä tulee olemaan tulevana keväänä, tai ainakin tuntuu siltä että palautumiseen käytetty viikko tänä syksynä ei ole yhtä kriittisesti pois pyöräilystä ja uinnista kuin sama viikko ensi keväänä. Tiedä sitten, ainakin tiedän maratonin jälkeen juuri mistä kohtaa kinkut hiertää ja mihin vaseliinia laitetaan niin sanotusti.

Kuva: Vantaan Maraton 2017

Maaliskuun puolesta välistä toukokuuhun olin juossut melko maltillisesti. Juoksin toki talvellakin, mutta ostin Garmin 735:n maaliskuun puolessa välissä, ja vasta siitä eteenpäin löytyy tarkempaa tilastoa juoksusta. Polar Flowssa olleet tiedot sitä edeltävältä ajalta eivät ole enää tallessa. Kesäkuussa nostin sitten kilsoja juoksunkin osalta. Tässä vähän tilastoja:

Maaliskuussa juoksukilometrejä kertyi n. 50, jakaantuen karkeasti yhteen n. 10 km pk-juoksuun ja yhteen n. 3-4 km vk-yhdistelmätreeniin viikossa.

Huhtikuussa juoksin vain 42 km. Pyöräilykausi oli korkattu huhtikuun ekana viikonloppuna, ja siitä syystä lyhyet yhdistelmätreenit olivat minulla tavallisempia kuin pitkät juoksut. Mahtui huhtikuulle kuitenkin yksi hidasvauhtinen 12 km juoksukin.

Toukokuussa juoksin 60 km, mikä oli itselle jo paljon. Keskipitkät 600m vedot ja pitkät 1000m vedot n. 4:20-4:30 min/km vauhdilla tulivat mukaan kuvioihin, ja pisin yksittäinen juoksu oli 17 km mittainen maastojuoksu.

Kesäkuu oli sitten juoksun osalta parhaimpia kuukausia itselläni koskaan. Kilsoja kertyi 100, jakaantuen yhdeksään lajisuoritukseen ja Kiskon kisoihin. Kesäkuussa juoksin myös kahdet treenimuotoiset puolimaratonit, ensimmäistä kertaa sitten 2010. Eka suoritus söi aikaa tasan 2 tuntia, toinen 1:57. Näiden lisäksi juoksin kaksi intervalliharjoitusta (6x1000m ja 6x600m) vk kakkosella, kolme yhdistelmätreeniä lyhyinä vk ykkösellä ja kaksi n. 8 km mittaista juoksua joista toinen oli passiivista palautumista ja toinen kova progressiivinen.

Heinäkuussa juoksin 98 kilsaa, silloinkin joukkoon mahtui kaksi treenimuotoista puolimaratonia (1:55 ja 1:53) mutta yhdistelmätreenit tuli jätettyä paljon vähemmälle - juoksin niiden sijaan kovempia 8-11 km juoksuja yhteensä 5 kappaletta.

Elokuussa juoksin 93 kilsaa, mutta nostin juoksuvolyymejä hieman elokuun loppua kohden ja polarisoin treenejä selkeämmin, riskeeraamatta kuitenkaan Ahvenanmaan perusmatkan kisoja 1.9.2018. Eli juoksin joko lyhyitä kovia (2-6 km) tai pitkiä todella hitaita (elämäni ensimmäinen 25 km juoksu osui elokuulle). Turussa juoksin puolimatkan päätteeksi puolimaratonin aikaan 1:46, mikä oli PB.

Syyskuussa juoksin kokeneelle vaatimattomat mutta minulle uskomattomat 110 km. Kuukausi alkoi perusmatkan kisoilla Ahvenanmaalla, jossa juoksin perusmatkan päätteeksi kympin aikaan 46 minuuttia ja risat, sekin oma kympin PB. Vajaa viikko kisojen jälkeen juoksin elämäni siihen mennessä pisimmän lenkin, mittaa sille kertyi 27,5 km. Sen juoksun jaksotin niin, että vedin ekat 10 km 5:50-5:55 min/km tasavauhdilla ja sen jälkeen vedin viiden kilsan välein puolen kilsan vedon, joka oli tasavauhtiani selkeästi nopeampi, n. 4:50 min/km luokkaa. Vetoja kertyi siten yhteensä 4 kpl, 10-10,5 km kohdalla, 14,5-15 km kohdalla, 19,5-20 km kohdalla ja 24,5-25 km kohdalla. Syyskuun 10. pv vedin myös yhden selkeästi nopeamman vedon: juoksinhan minä ensimmäistä kertaa sitten armeijan (v. 2000-2001) Cooperin-testin. En siksi, että olisi treenien puolesta pitänyt tai ollut järkevääkään, vaan siksi että halusin nähdä rikonko silloisen tulokseni.

Lopputulema: no todellakin rikoin! Armeijassa olin juossut juuri ja juuri 2700 metriä jos muisti palvelee minua. Nyt vedin harmaana tiistaiaamuna lasten viennin jälkeen ja ennen omaa työpäivää käyteyillä Kinvaroilla huvikseni 3000 metriä tasan. Olkoon että kello näytti että mentiin 2 sekuntia päälle 12 minuutin, jätän sen osuuden pois kun kerron tästä kaikille tutuilleni.


Kuva: Pontus Sjöström


Garmin muuten laskee tuon VO2 arvionsa saman kaavan mukaan, kuin Cooper (1968) tai sitten Garmin on vain erittäin tarkka arvioissaan. Garminin mukaan maksimaalinen hapenottokykyni on pyörinyt 54-56 ml/kg/min paikkeilla tämän kesän, ja tämän Cooper-tuloksen mukaan nykyinen VO2-maxini olisi 55,45. Tämä oli kieltämättä piristävä uutinen, sillä Haywoodin (2006) normatiivisen datan mukaan ikäiseni mies on tiptop-kunnossa ylitettyään 53 ml/kg/min hapenottokykyn.

Muuten keskityin syyskuun ajan vain pitämään juoksujalat herkkinä lyhyillä juoksuilla kunnes pystyin juoksemaan viimeisen pitkän juoksuni ennen maratonia. Syyskuun lopussa, 2 viikkoa ja 4 päivää ennen maratonia juoksin viimeisen pitkän lenkkini, 30 km samalla kaavalla kuin 2 1/2 viikkoa aiemmin juoksemani 27,5 km lenkki. Eli ekat 10 km tasavauhtisena, sitten puolen kilsan vetoja joka viides km. Keskivauhtina 5:45 min/km, sykekeskari 141 (kaksi alle kynnykseni). Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä koko loppupäivän tämän lenkin jälkeen.

Juoksu- ja treenihistoriaani peilaten olin takaraivossani asettanut itselleni 4 tunnin alituksen mahdollisena, muttei välttämättömänä Vantaalle. Olin treeneissä vetänyt pitkät lenkkini sellaista vauhtia, joka kääntyisi n. 4:02-4:05 vauhdiksi täydellä matkalla, mutta epäselvää oli paljonko hyötyisin siitä että juoksisin maratonissa muiden ihmisten seassa enkä yksin, työpäivän päätteeksi, jossain Porvoon landella. Jos pääsisin alle 4 tunnin niin olisin iloinen. Mutten olisi pettynyt myöskään 4h 15min aikaan jos saisin ylittää maaliviivan kaikki paikat kunnossa. Tärkein tavoite on kuitenkin elokuussa 2019, kymmenen kuukauden päässä ja Vantaa on vain välitavoite, eli en tulisi puristamaan itsestäni kaikkea irti riskeeraten loukkaantumista. Mieli oli korkealla ja tuntui siltä että pystyn kaikkeen mitä yritän.
Kuva: Pontus Sjöström

Ja siihen se maratonvalmistelu jäikin, koska hieman ironisesti minun ei tarvinnut edes juosta maratonia loukkaantuakseni, vaan pelkkä maratontreeni riitti siihen. Tulin aika korkealta alas maan pinnalle. Suureksi yllätyksekseni polvikivut tulivatkin viiveellä, eli 3-4 päivää viimeisen pitkän, 30 km lenkin jälkeen. Oikean polven sisäsyrjä kipeytyi, josta kokeneemmat polvivempat tietävät että polven sisäsyrjässä esiintyvä kipu eturistisidetoipilaan kohdalla tarkoittaa sitä, että siirteen toisessa kiinnityspäässä on tulehdus menossa, pahimmillan revähdys. Se mikä piti mielen koossa kivuista huolimatta oli tosiasia, että polvikipu oli hiipimällä hiipinyt paikalle - se ei ollut tullut kertaheitosta juostessa. Kipu esiintyi käytännössä koko lokakuun ajan pieninä viiltoina sisäsyrjässä, jotka ajan myötä siityivät ulkosyrjään jonka jälkeen polvi jäykistyi polvitaipeesta.

Joten lokakuu meni kokonaisuudessaan yrittäen välttää juoksemista, vaikka mieli teki. Kroppa oli paremmassa iskussa kuin koskaan ja välillä piti tyhmästi käydä testaamassa juoksuaskelin, että vieläkö sattuu. Sattuihan se. Vantaalle ei ollut asiaa, mutta sen olin unohtanut jo aika nopeasti kun mieli alkoi pohtia että tuleekohan tämä tila olemaan niin pitkäaikainen, että ensi kausi on vaarassa.

Kolme neljä lenkkiä uskalsin lokakuussa vetää, oikein hiljaisina, noin viikon välein mutta loukkaantumista nyt vain pitkittää tällaisella tyhmällä käytöksellä, tietäähän sen fiksu pää vaikkei tyhmä tottele. Valitettavasti polvi ei ole vielä kirjoitushetkelläkään täysin entisellään. Kipuja ei ole enää sisäsyrjässä arkisissa tilanteissa, mutta polveen tuntuu vielä kertyvän nestettä melko matalalla kynnyksellä jos menee esimerkiksi pitkälle kävelylle tai lyhyelle juoksulle. Joten uitua tulee tällä hetkellä niin paljon, että kaakelit alkavat näyttämään tylsiltä ja kuntosalissakin tulee oltua voimatreeneissä normaalia useammin. Nyt pitää vain toivoa ettei kyseessä tosiaankaan ole mikään toimenpidettä vaativa vika, vaan pelkkä "juoksijan polvi" tms. johtuen treenihistoriaan suhdennettuna liian nopeasti nostetusta juoksuvolyymista. Kenkiäkään ei voi syyttää, koska olen juossut kaikki pitkät lenkit alle 200 km kulutetuilla Saucony Zealoteilla. Sanoisin että marraskuun jälkeen sen kyllä tietää, onko kuseessa tämän kanssa vai ei. Nyt pitäisi vain pitää jäitä hatussa ja sauvakävellä mieluummin kuin juoksee, kunnes tämä tästä toivottavasti paranee. Ja jos ei parane niin otsaan kasvaa kyllä kohtapuolin melko pitkä koo...

tiistai 4. syyskuuta 2018

Käringsund Triathlon ja perusmatkan Masters-SM

Olin triathlonhuumassa mennyt jo huhtikuussa ilmoittautumaan perusmatkan ikäluokkasarjan SM-kisoihin, jotka pidettäisiin Ahvenanmaalla 1.9.2018. Tiesin että kärkikahinoihin ei olisi itsellä asiaa ensimmäisenä triathlon-kesänä, mutta oma tavoite oli asetettu ja se piti saada rikottua: piti mennä kovempaa kuin kesäkuun Kiskon kisoissa!

Vaikka itse kisa-startti olisi vasta lauantai-iltapäivänä, niin startattiin kotoa jo torstai-iltana ajaaksemme ensin Karjaalle appivanhempien luoksi varikkopysähdykselle, ennen matkan jatkamista Turkuun ja Viking Amorellalle, joka lähtisi satamasta aikaisin perjantai-aamuna. Kotiin tulisimme sunnuntai-iltana.

Kuva: Pontus Sjöström


Ennen saapumista kisamestoille edessämme oli vielä 5 1/2 tunnin laivamatka, jonka jälkeen kisakylään Eckerön Käringsund Resortiin ajaminen kestäisi vielä toiset puoli tuntia. Edestakaisin tämä tarkoitti meille n. 450 km autolla, ja n. 17 matkatuntia yhteensä.

Mutta paikan päälle saavuttuamme ei kestänyt kauan ymmärtää miksi tämä paikka soveltuu niin hyvin triathlon-kisoihin. Olin ollut Ahvenanmaalla viimeksi 5 vuotta sitten, enkä silloin katsonut maanteitä samoilla silmin kuin nyt. Ensimmäisiä asioita mitkä nyt huomasin oli asfaltin kunto - sametin sileää tietä niin pitkälle kuin silmä jaksaa katsoa, vieressä piennar joka on 80-100 cm leveä. Ja tämä maantiepätkillä joiden rajoitus oli 70 tai 90 km/h. Minä voisin pyöräillä yötä päivää täällä, itse asiassa jos asuisin täällä en varmaan saisi tehtyä muuta pyöräilyn lisäksi. Tai näin ainakin ajattelin kunnes pulahdin veteen, koska sekin oli kristallinkirkasta ja puhdasta ja siinä olisi voinut loppuviikonlopun käyttää uidessa. Itse kisakylä oli tarpeeksi kompakti tämän luokan tapahtumaan, olkoon että perusmatkan kisassa kaikki tehtiin kaavan "2 kierrosta" mukaan. Erityisesti tämä kisakylän tiiviys oli mieleeni, koska pääsi seuraamaan muita kisoja kuten puolimatkaa, 9/11-vuotiaiden kisoja ja perusmatkan eliittiä todella läheltä. Pääsi myös tutustumaan uusiin ihmisiin helposti, kun suurin osa kanssakilpailijoista asuivat samassa mökkikylässä, jossa oli viitisenkymmentä loistokuntoisia neljän tai kuuden hengen mökkiä.

Nappulakisat

Tälläkin kertaa, kuten Turussa, oli vuorossa minilomailua perheelle samalla kun kisattiin. Lomailun lisäksi vanhimman lapseni, Leon (5), piti osallistua nappulakisaan, jossa uitaisiin / kahlattaisiin 20 metriä, pyöräiltäisiin 300 metriä  ja juostaisiin 300 metriä. Starttiviivoilla kisaan tuli kuitenkin mukaan myös nuorin lapseni, Livia (2), kisajärjestäjän niin salliessa. Olen tästä erittäin iloinen, ja muistin kyllä kiittää järjestäjää tästä useamman kerran. Olisi tuntunut hassulta jättää Livia rannalle, kun Puky-potkupyöräkin oli sattumalta mukana.

Joten starttiviivalle asettui 8 lasta yhteensä. Lähtölaukauksen soidessa kävi nopeasti ilmi, että olin ohjeistanut Leoa vähän liian hyvin. Oltiin siis ennen kisaa harjoiteltu uintia 25 metrin pätkissä, ja nytkin Leo ui isän ohjeiden mukaisesti kääntöpoijun ympäri. Hänen (myöhemmäksi) harmikseen hän oli ainoa poijun kiertäjä, joten hän jäi pienelle takamatkalle heti alkuun. Mutta asiaan suhtauduttiin sen arvoisella painolla siinä hetkessä - naurettiin että uitiin huviksemme ylimääräistä ja juostiin T-ykköseen. Siinä faija sääti kiristysnauhojen kanssa yhtä paljon kuin omissa kisoissaan, eli niin kauan että joku live-feediäkin seurannut jo ehtikin foorumilla toteamaan että kisaajaa haukotti tilanteessa ennen pyöräilemään pääsyä. Noin muuten olin päättänyt itsekseni etten vauhdita lapsiani yhtään enkä metriäkään juokse vieressä, niin vakavaa tämä ei saa tässä vaiheessa olla, eikä välttämättä myöhemminkään - ja ilokseni muutkin vanhemmat suhtautuivat nappulakisaan samalla iloisella mentaliteetilla.

Kuva: Pontus Sjöström

Samaan aikaan Livia eteni matkalla käsi kädessä äitinsä kanssa, kahlattuaan ensin poijun lähelle :-) Pyöräilyn jälkeen piti juoksuosuudella kiertää maskotti-orava, ja siinä kohtaa kisakuvaaja Niclas Nordlund Åland Eventsiltä ehti ikuistaa tämän mahtavan kuvan. Vaimo oli kuullut maskotin hihittävän melko avoimesti tilanteessa, jossa kisaaja ei suostunut jatkaa matkaansa halaamatta ensin ystäväänsä:

Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events
Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events

Maalissa lapset saivat sitten pullat ja mehut, mitalien lisäksi, ja ilmeistä näki kyllä että nyt oli tullut pidettyä hauskaa. On se vanhempana kyllä paljon mukavampi valmistautua kisaan, jos voi hyvällä omatunnolla todeta että myös muu perhe viihtyy matkalla. Paljon myöhemmin, jo kotimatkalla, Leo kysyikin meiltä vanhemmilta josko ensi kesänä voitaisiin kisailla taas - mielellään jossain kaukana kotoa taas.


Omat kisat

Turun kisasta oli ehtinyt kulua päivää vaille 3 viikkoa, ja kisavalmistelu Ahvenanmaalle olisi voinut sujua paremmin. Olin välittömästi Challenge Turun jälkeen sairastellut flunssaa 5-6 päivää, ja muutenkin nukkunut yöt huonosti lasten tuotua ekat pöpöt kotiin päiväkodista/eskarista itselleenkin. Tämä oli ollut ensimmäinen sairastuminen itselläni puoleen vuoteen, joten tajusin tyhjentäneeni takin melko täydellisesti edeltävänä puolimatkana.

 
Kuva: Niclas Nordlund, Åland Events


Uintiin asettui miehet ensin, naisten lähtö olisi 5 minuuttia myöhemmin. Tavoite oli siis alittaa 2:35:00, mikä oli ollut Kisko tulos. Uinnissa asetuin itsevarmasti ensimmäiseen riviin, mutta noviisina keskelle riviä. Tämä kostautui ensimmäisellä merkkipoijulla, jossa mentiin arvioilta n. 20 metriä leveästä aukeamasta poijun ja kallion välistä. Minulla oli äijiä kaikkialla ympärilläni, päälläni enkä ihmettelisi jos olisi ollut pari allani myös. Meinasi iskeä paniikki. Oltiin uitu 150 metriä ja osumaa tuli todella paljon. Otin pari rintavetoa ja selvittelin mahdollisuuksiani parantaa linjaani. Ei onnistu, ei ainakaan heti. 3-4 äijää tappituntumalla oikealla puolellani. Uin toiset 50 metriä ja sitten aukesi pikku reikä oikealla puolella (poijut piti jättää vasemmalle kädelle). Uin tietoisesti linjalta poispäin saadakseni hengittää. Vähän rumasti kylläkin mutta jotain piti keksiä. Tuli muutama ylimääräinen metri, mutta paniikki laantui. Takapoijulla selvisi, että olisi pitänyt uida lähempänä poijua. Nyt olin jättänyt 10 metriä tilaa itseni ja taaimmaisen kääntöpoijun väliin, ja seuraava este ilmestyi: karikot, jotka rannalta katsoen näyttivät jäävän mukavasti linjan taakse olivatkin nyt suoraan uintilinjallani. Naarmutin oikean käden sormet kallion päällä kasvaneisiin kotiloihin. Sähelsin ja yritin selvitä tilanteesta. Noin 500 m uinnin jälkeen löysin oman rytmin ja linjan, ja loppu-uinti olikin mukavaa ja ennen kaikkea vauhdikkaampaa menoa. Tokan kierroksen lopussa ensimmäinen kiertopoiju ui meitä vastaan, johtuen varmasti liian kevyestä ankkuroinnista ja eukkosalmen kovasta virtauksesta, joten voin kuvitella että jotkut peräpään pitäjistä pärjäsivät vähän lyhyemmällä uinnilla. Olin vedestä 14. yhteensä, oman M35-39 -luokkani ensimmäisenä, virallinen aika oli 25:58 ja Garmin näytti 1498 metrin suoritusta. Sitten pyöräilyyn, meikäläisen suurimpaan kehityskohtaan.

T1 oli 1:52 mittainen, kun en ole vieläkään suostunut pyöräilemään ilman sukkia ja kiinnittämään kenkiä vasta pyörän selässä. Mutta itse pyöräily lähti rullaamaan hyvin. Lähdettiin kevyessä myötätuulessa Käringsundsvägenia etelään kevyeen ylämäkeen liikenneympyrään saakka, jossa käännyttiin ykköstielle puolen kilsan ajaksi ennen kääntymistä taas kohti etelää Torpvägen-nimiselle tielle jota ajettaisiin kääntöpisteelle saakka. Tie oli tosiaan todella laadukasta aina lyhyttä pätkää lukuunottamatta Torpvägenin puolessa välissä. Ensimmäisellä kierroksella jouduin hieman pohtimaan, miten etenisin kun olisi sääntöjenvastaista ylittää keskiviiva, mutta samalla lähestyin hitaasti mutta varmasti n. 25-30 km/h vauhtia ajanutta puimuria. Tilanne onneksi raukesi sillä, että kisareitti ehti kääntyä toistamiseen juuri 50 metriä ennen kuin olisin saavuttanut puimurin. 

Kääntöpisteellä Garmin näytti 33,3 km/h keskaria, mikä oli yli tavoitteeni, joten hymyssä oli pitelemistä. Takaisin Resortia päin, ja toiselle kääntöpaikalle 20 km kohdalla missä keskari oli noussut pari pykälää 33,5 km/h luokkaan. Tämän vauhdin onnistuin sitten pitämään loppuun asti, ja vaikka olinkin jatkanut oman ikäluokkani nopeimman uinnin oman ikäluokkani hitaimmalla pyöräilyllä, niin 1:10:29 oli omaan tavoitteeseeni nähden supertulos. Matkalla vedin yhden SIS-geelin ja 10 Powerbarin powershottia, juomaa ei viileähkönä päivänä mennyt kuin 0,4 litraa. Kokonaisaikaani en tässä kohtaa vielä selvitellyt, ajattelin tehdä sen parin juoksukilsan jälkeen.

Kuva: Pontus Sjöström
T2:n alkoi kuin alkoikin, vähän haparoiden. Jouduin etsimään omaa paikkaa tangossa turhan pitkään, ja vaikka seisoin sen kohdalla en vain nähnyt juoksukamojani hetkeen. Mutta kun ne löytyivät, niin selvisi että olin heittänyt Blueseventyn roikkumaan suoraan juoksukenkieni yläpuolelle, joten voit kuvitella että kengät olivat hiukan kosteita. Noviisimoka numero kaksi tänään. Tai no, kolme jos lasketaan kompurointiani kiivetessäni pyörän selkään. Onneksi ei juostaisi kuin kymppi joten rakkoja tuskin ehtisi syntymään kosteista kengistä huolimatta. T2 aikaan 0:52, ja omaa juoksua tekemään.

Juoksu lähti sujumaan heti. Olin suunnitellut pitäväni n. 4:50 min/km vauhtia ja tähtäsin n. 48 minuutin suoritukseen, mutta jalat tuntuivat tänään paremmilta kuin suunniteltua. Joten juoksin vähän kovempaa: eka km 4:34 tahtia, toka 4:43. Otin ensimmäisen ja ainoan geelini juoksu-osuudella kymmenen minuutin kohdalla ja katselin kokonaisaikaani ensimmäisen kerran: hitto mennään alle 2:30 tänään, jess! 2,5 km kohdalla näin minun kisanumeroani seuraavan numeron, #167, tulevan vastaan kääntöpisteen läheisyydessä. Laskin nopeasti päässäni että hän on minua n. 2 min 20 sek edellä. 5 km kääntöpisteellä sama juttu, mutta hän olikin enää n. 1:50 min minun edessäni. Muutama kannustaja huuteli tsemppejä puolessa välissä juoksua, ja vauhti pysyi hyvänä: kuudes km 4:51 tempoa, seitsemäs 4:48 tempoa. Ja 7,5 km kääntöpisteellä olin #167 perässä arviolta enää 45 sekuntia. Päätin että syön hänet tänään, kaveri on aivan varmasti samassa sarjassa kuin minä ja voin varmistaa etten jää sarjassani vikaksi poimimalla hänet.

 

Harmikseni hän löysi kuin löysikin vielä voimia viimeisellä kilsalla, ja minulle valkeni että tästä tulisi haastavaa. Päätin hyökätä jo 150 metriä ennen maalia, koska muuten matka loppuisi minulta kesken. Spurttasin täysillä, mutta hänet ohitettuani 100 m ennen maalia #167 huomasi ajoissa mitä oli tapahtumassa ja hänkin lähti spurttiin. Itsellä nousi syke tappiin lukemiin 180 parikymmentä metriä ennen maalia, vauhti pikkasen sakkasi ja kaveri ylitti maalilinjan samalla loppuajalla kuin minäkin: 2:25:33. Kanssakisaajan onnittelut ja "well-played" heitot. Jos luet tätä #167, niin pahoittelen salakavalaa yritystäni yllättää sinut, päättelin että se olisi ainoa mahdollisuuteni.

Kuva: Pontus Sjöström
2.25:33. Aika kuulosti minun korviini niin kovalta, että se piti sanoa pariin kertaan ääneen. Hitto että olin ylpeä. Kalpea mutta ylpeä, olin vetänyt juoksun aikaan 46:24 - kovempaa kuin koskaan ennen. Eli oma treeniohjelma tuottaa edelleen tulosta ja homma menee vieläkin oikeaan suuntaan. Olin myös ennen tätä päivää siinä uskossa, että maksimisykkeeni oli luokkaa 175-176, koska en ollut intervallijuoksuissa koskaan päässyt sitä korkeammalle. Leposyke on minulla luokkaa 36-37.

Kesän viimeinen triathlon-kisa oli taputeltu. Käringsund soveltui kyllä puitteidensa puolesta erittäin hyvin tämän lajin järjestäjäksi. Uinnista oli 50 m juoksu T1:lle, joka oli kokonaan asfaltoitu. Pyörän selkään sai hypätä välittömästi T1:stä tultaessa ja T2 oli nopea, suurimmalla osalla alle 1 minuutin kestoinen. Juoksu tapahtui yksityisteillä, asfaltoiduilla sellaisilla joissa oli muutama kuoppa, muttei merkittäviä nousuja taikka muuta ihmeellistä ja kanssakilpailijoihin sai hyvän kontaktin. Tämä olikin nopea yleisarvioni kisamiljööstä. Itse järjestelyt olivat tarpeeksi hyvät olematta kuitenkaan täydelliset. Mistään ei jäänyt paitsi, mutta pikkuseikoista kuten liikenteen ajoittaisesta hassusta ohjaamisesta, puimureiden yhtäkkisestä ilmestymisestä kisareitille ja kääntöpoijun karkaamisyrityksestä huolimatta pidin kisojen tunnelmasta.

Niin kuin seurakavereilleni jo kerroin, niin sijoituksellisesti ei ollut epäselvää, että olin ollut tasooni nähden vähän väärässä paikassa. Mutta elitistejä kiusatakseni aion silti 40 vuoden päästä kertoa lapsenlapsilleni pärjänneeni SM-kisoissa. Unohdan vain matkalla sellaiset pikkuseikat, kuin että kyse oli vain ikäluokkasarjasta, sarjassa jossa oli 7 ilmoittautunutta, josta 6 starttasi, ja 5. sijani oli oikeasti jaettu. Mutta tuloksellisesti olen kolmanteen kisaani tosi tyytyväinen, ja tiedän jo miten saan 1 1/2-2 minuuttia pois ensi kertaan. Vaihtoja pitää harjoitella, kuten kenkien asettelemista pyöräilyyn lähdettäessä, ja ajan vieläkin maantiekypärällä. Pyöräohjelmaa pitää edelleen kehittää, ja pyöräillä enemmän sekä rentoja hitaita lenkkejä että enemmän tempoja, ja erotella ne kaksi selkeämmin kuin tähän mennessä. Ei enää kolmenkympin tasapaksuja lenkkejä suurimmaksi osaksi, vaan selkeää erottelua pyörätreeniin huhti-toukokuun peruskuntokasvatuskauden jälkeen. Ja trainerin hankinta talveksi. Ja jos budjetti joskus antaa myöten ostaa tehomittari, niin lisätään vielä matalalla kadenssilla tapahtuvaa voimaharjoittelua. Tarkemmin pohtien ja kustannuksia ajatellen ehkä tehdäänkin tästä useamman vuoden projekti, koska Kööpenhaminan matkakin syö resursseja. Unohdinko mainita että olen nyt ilmoittautunut Kööpenhaminan 140.6 -matkalle, jonka kanuuna avaa 18 elokuuta 2019...

perjantai 17. elokuuta 2018

Ensimmäinen puolimatka, Challenge Turku 12.8.2018

Ajatus osanotosta Challenge Turun puolimatkalle syntyi melko myöhään, vasta heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Olin vielä keväällä ollut sitä mieltä, että pari perusmatkan kisaa riittävät vallan mainiosti ensimmäisenä triathlonkesänä, ja että puolimatkan suorittaminen tulisi vastaan vasta kesällä 2019, viimeistelyharjoituksena ennen elokuun 2019 IM Copenhagenia. Olin siis suunnitellut suorittavani Lahden IM 70.3 -matkan ensimmäisenä puolimatkanani kesäkuussa 2019, seitsemän viikkoa ennen Kööpenhaminaa.

Mutta Kiskon perusmatkan mentyä niin hyvin muutin mieleni. Juttelin Jonaksen kanssa, joka oli myös sitä mieltä että ei 140.6 -valmisteluun tarvitse välttämättä puolimatkaa tehdä noin myöhäisessä vaiheessa, koska taper-viikkoon ja kisasta palautumiseen palaa kuitenkin useampi arvokas treenipäivä. Puolimatkan suorittaminen nyt, ja pariin perusmatkaan osallistuminen ennen isoa kisaa ensi vuonna voi olla aivan yhtä hyvä idea, ellei jopa parempi. Tässä vaiheessa suunnitelmiin astui myös ajatus ensimmäisen maratonin suorittamisesta, johon alkoi valikoitua Vantaan Maraton 13.10.2018. Tiedän, maratonia ei tarvitse suorittaa ennen täyttä matkaa, koska kyse on käytännössä kahdesta eri lajista - mutta minun tapauksessani uskon henkisen valmistautumisen sujuvan paremmin jos vyön alla on jo maraton. Mutta lisää siitä myöhemmin.

Joten tein niin kuin kaikki triathleetit, jotka yrittävät yhteensovittaa työn, perheen ja harrastuksen: juttelin vaimon kanssa. Ja sitten varasin kisaosallistumiseni lisäksi perhehytin S/S Borelta - koko perhe tulisi kannustamaan minua!

Kisavalmistautumiset sjujuivat hyvin sillä kesälomaa oli vietetty motivoivissa merkeissä, olinhan minä saanut juosta ja uida myös muualla kuin kotinurkissani, mm. appivanhempien luona Karjaalla ja vaimon isoäidin luona Hangossa. Oikeastaan pyöräily oli ainoa jota tein vain kotoa käsin. En tehnyt yli 100 km pyöräilyjä enää, sillä olin tätä ennen ehtinyt pyöräillä jo yli 2000 km tänä kesänä, mutta tein useamman 60-85 kilsan lenkin Feltillä, sekä kisavauhtisina että leppoisina. Sen sijaan aloin panostaa heikkoon juoksuuni. Olin kesäkuun 5. pv. juossut ensimmäisen puolimaratonini kahdeksaan vuoteen, ihan treenimuotoisena, ja kesäkuun 12. pv. juoksin toisen. Heinäkuussa juoksin niitä sitten pari lisää, ja yhden elokuussa kymmenen päivää ennen Turun kisaa. Ja suureksi ilokseni vauhti parani koko ajan ja jalat tuntuivat yhä kevyemmiltä jokaisen kerran jälkeen. Suunnittelin pitäväni n. 5:15 min/km vauhtia puolimaratonin aikana Turussa. Kisaviikolla otin rennosti, sillä treeni oli pysynyt ehjänä - kun kisa käytäisiin sunnuntaina niin kävin kisaviikon maanantaina uimassa 1600m, juoksin kevyet 3x500m vedot tiistaina, juoksin erittäin leppoisat 4 km torstaina ja uin 1000m perjantaina. Eli n. 90 min treeniä kisaviikollani. Viimeinen pyörälenkki oli tehty tasan viikkoa ennen kisaa.

Saapuminen Turkuun

Jo kaupunkiin ajettaessa lauantai-iltapäivänä oli havaittavissa, että kaupunki on täynnä iloisia kisaajia: käytiinhän lauantaina sprinttikisat sekä yksilökisana että joukkuekisana. Yrittäessämme saavuttaa laivahotellimme törmäsimme ensimmäiseen haasteeseen - Linnankatu olisi suljettu klo 16 saakka. No, ei hätää - meikäläinenkin hyötyisi näistä hyvistä kilpailujärjestelyistä seuraavana päivänä. Joten oltiin turisteja vielä hetken ja kierreltiin paikkoja ennen sisäänkirjautumista hostelliin.

Kuva: Pontus Sjöström

Lapset nauttivat suuresti kiipeilystä päivänkakkaralla ja merenkulkua harjoitellessa ravintola Göranin edustalla, samalla kun isä täytti rintaa kisapaikkakunnan hengellä Suomen Joutsenen kupeessa. Seuraavaksi olisikin sitten vuorossa ilmoittautuminen Sigyn-salissa sekä carbo loading party jatkuvana palveluna hyvässä seurassa - oltiin nimittäin sovittu BS-PU Triathlon -porukan kanssa, että tankattaisiin pastaa yhdessä alkaen klo 18:15. Paikan päällä Turussa olisi Sina Rasela, Timo Ristolainen ja Maria Vickholm. En ollut tavannut heistä kasvotusten vielä ketään ennen tätä päivää, tiesin vain yhteisen FB-ryhmän kautta että Maria olisi minun laillani ekaa kertaa puolimatkaa suorittamassa, ja että Sina ja Timo ovat kokeneita kisaajia joilla riittää omien ikäsarjojensa mitaleitakin. Vaikka olin aiemmin tavannut 10-15 muuta porvoolaista triathlonistia esim. uintiharjoituksissa, niin nämä kasvot olisivat minulle uusia.

Kuva: Pontus Sjöström


Homma ei edennyt kuten Strömsössä, sillä myöhästyin sovitusta ajasta kun lapset halusivat vielä leikkiä Netflixistä tuttua the Deepiä Göranin edustalla olevilla pikkulaivoilla. Laivanallekin tarvitsi vielä halin jos kaksikin. Mutta minä en valittanut koska olisin mieluummin myöhässä kuin ilman kannustusjoukkoja. Saapuessani muonateltoille niin jengi odotti vielä kohteliaasti vaikka kaikilla ei enää ollut edes ruokaa edessään. Moikkasin vieruspöydän Ferrixiä jolla ei ollut hajuakaan kuka olin - tuntui vain siltä kuin olisin tuntenut hänet ennestään Triahlonfoorumin kautta. Vaihdeltiin BS-PU:n porukan kesken kuulumisia ja tavoitteita - Sina halusi parantaa omaa 5:04 aikaansa Joroisilta ja Timo tähtäsi 4:40 aikaan. Maria halusi päästä läpi ja minä sanoin omani ääneen: 5:30. Toivotettiin toisillemme hyvää kisaa ja minä lähdin viemään pyörää vaihtoalueelle.

Kuva: Pontus Sjöström

Yöunet olisivat kisaa edeltävänä yönä tosin voineet olla paremiakin. Olin luvannut itselleni meneväni aikaisin nukkumaan, ja niin kyllä teinkin. Mutta unta tuli vain klo 22-24 välisenä aikana, ja sitten 03:30-06:30 välisenä aikana. Muina aikoina kiertelin vain sängyssä, mietin kisaa, kuuntelin ilmastointilaitetta, lapsia, mietin kisaa, kuuntelin liikennettä, mietin kisaa... olin jännittynyt. Ehdin jo ajatella että huomisesta ei tulisi mitään, mutta herätyskellon soidessa olin aivan tikissä ja millään ei ollut mitään merkitystä - tänään kulkisi ja kovaa! Kurkistus hytin venttiilistä ja kelien varmistus - Foreca oli oikeassa, kohtalaista sadetta klo 08 saakka ja lämpötila n. 14-15 astetta.

Kisa-aamu

Aamupala kaksi tuntia ennen starttia, ja sitten pussukoita viemään ennen märkkärin päälle laittoa. Ja sitten vettä kokeilemaan - saisimme lämmitella klo 8:30-8:45 ennen rolling startia klo 9:05. Vesi tuntui oikein hyvältä eikä edes niin tummalta kuin mitä olin kuvitellut (katson sinua Porvoonjoki...).

Kuva: Pontus Sjöström

Suureksi ilokseni perheeni oli löytänyt minut lähtökarsinasta, ja sain vielä viimeiset lämpimät onnentoivomukset ennen starttia. Minuutteja ennen 9:ää ammattilaiset siirtyivät keskelle jokea, josta heidän lähtönsä suoritettiin tasan 09:00. Vain minuutteja myöhemmin oli meidän vuoro - lähtökarsinamme etuosaan oli asettunut 30 min tavoiteaikauimareita ja takaosaan 40 min tavoiteaikauimareita. Itse lähtökarsina oli melko kapea ja lyhyt 30-40 tavoiteminuutin välillä, arviolta 4x15 metriä, ja tämä olikin ainoa kehityskohta minkä tästä kisasta nostaisin - karsina olisi voinut olla pidempi mahdollistaen paremman minuuttikohtaisen tavoiteaika-asettumisen, esim. 1 min. 5 m välein, koska nyt paketti oli kovin tiivis. Asetuin karsinan etukolmannekseen, olihan minulla tavoitteena uida 33-34 minuuttiin. Ja sitten lähtöön...


Uinti

Uinti lähti heti sujumaan. Olin hypännyt veteen muita hieman kauimpana, ja suuntasin heti muita enemmän keskelle jokea voidakseni välttää mahdollista ruuhkaa. Jota ei tosin koskaan tullutkaan. Poijut näkyivät hyvin ja uinti oli nautintoa. Poimin yhden uimarin, sitten toisen. Käännös ylempänä Aurajokea ravintola Nooan kohdalla, jossa tuli täyteen 500m, ja sitten edessä oli n. 1000m suora uinti joen suulle S/S Boren kohdalle, missä oli toinen kääntöpoiju ennen paluuta Suomen Joutsenen ohi rantaan. Hieman siksakkasin joella uintiosuuden aikana, koska koin ajautuvani liian keskelle jokea muutaman kerran, mutta ei mitään radikaalia. Suoralla ohitin muutaman muun uimarin, ja nopea kelloon vilkaisu toisilla kääntöpoijuilla varmisti asian: olin targetissa sillä olin uinut 1500m aikaan 26:20. Siitä vielä vähän matkaa omaa vauhtia ja sitten se tapahtui: kello värisi vielä kerran ennen kuin tulin rantaan. Uusi vilkaisu kelloon varmisti että uintiin oli mennyt 35:40, mutta mittaa oli tullut 2022m. 

Kuva: Challenge Finland

Juostessani T ykkösestä näin vielä viimeisen vilkaisun perheestä ennen pyöräilyn aloittamista. Jälleennäkeminen antoi energiaa, vaikkei edelliskerrasta ollut kuin reilu puolituntinen. Ja sitten kisanaama päälle taas.



Pyöräily

Pyöräiltäisiin keskustasta Nosturinkatua ja Tukholmankatua pitkin Tuomaan sillalle, ja siitä edelleen E18-moottoritielle missä pyöräiltäisiin kolme n. 25 km pitkää lenkkiä ohituskaistaa käyttäen, muun liikenteen jatkuessa oikeata kaistaa pitkin alennettuin nopeuksin. Kääntöpiste sijaitsi n. 20 km keskustasta Perniön suuntaan. 

Pyöräily lähti liikkeelle ihan kelvollisesti. Minua ohitettiin alusta asti tiuhaan tahtiin, mutta ollessani hyvä uimari ja vasta kelvollinen pyöräilijä olin siihen hyvin varautunut. Olin suunnitellut ottavani ensimmäisen energian geelin muodossa 10 min pyöräilyn jälkeen, ja pysyin suunnitelmassa. Jatkaisin tästä energian syömistä SiS isotoonisten geelien ja Powerbarin Powershottien muodossa, ottaen n. 75-80 grammaa hiilaria tunnissa pyörän selässä, poislukien ekaa ja vikaa 10 minuuttista. Tämä tarkoitti että kaksi geeliä, 30 karkkia ja 1,2 litraa vettä oli matkassa mukana. Juomaa saisi lisää jos tarvitsisi. Päivä oli melkoisen viileä, joten hikoilusta ei tarvinnut huolehtia.

Menomatkalla kääntöpisteeseen oli kevyt vastatuuli, ja pidättelin vauhtia pysytellen n. 30,5 km/h vauhdissa 20 km kohdalle. Game plan oli aloittaa pyöräily kevyesti, nostaen vauhtia kisan edetessä tavoitteena 31-32 km/h keskinopeus pyöräilyosuudella, ja juosta sitten täysillä heti juoksuosuuden alusta. Ja oli hyvä että pysyttelin suunnitelmassani, sillä vastatuuleen olisi motarilla helposti voinut väsyttää itseään turhaan. Ensimmäinen jännittävä tilanne tuli omalle kohdalle ylitettyäni Tuomaan sillan, jolloin saavutin minua vain hieman hitaamman pyörän samalla kun minut ohitti itseäni vain hitusen nopeampi pyöräilijä. Samalla kuin tuomarimotskari seurasi meitä kaikkia kolmea takaa, huomasin olevani vielä kokematon kisailija. Annoin ohittajani ohittaa rauhassa, ennen kuin ohitin itseäni hieman hitaamman kisaajan. Mutta hänet ohitettuani tuli jännä paikka, kun en enää mahtunutkaan hänen ja oman ohittajani väliin laillisesti - joten vedin lopulta koko letkan ohi etten rikkoisi 12 metrin sääntöä. Oli tosin kyllä hilkulla etten rikkonut toista sääntöä ohittaessani oman ohittajani niin pian, mutta tuomari onneksi jätti minut rankaisematta. Ehkä hänellä oli tilannetaju kohdallaan, sillä tilanne oli kieltämättä hieman hassu. Jälkiviisaana olisi pitänyt odottaa pidempään ennen omaa ohitustani.

Kääntöpisteellä pääsin kevyeen myötätuuleen, ja keskari nousi 32,5 km/h paikkeille ensimmäisen kierroksen päätteeksi. Toisella kierroksella ajettaessa keskustasta poispäin tapahtui sitten pari juttua - ensin näin että toiseen suuntaan kulkevien pyörien joukossa oli tapahtunut onnettomuus, mutta ambulanssi oli onneksi jo paikalla. Pelottavaa oli, ja miettimään pisti se, kun näki kanssakilpailijan paareilla niskatuen kanssa (selvisi onneksi kisaa seuraavina päivinä että mustelmilla oltiin selvitty). Toinen juttu mikä tapahtui oli kusihätä joka alkoi nostaa päätään. Olin juonut 0,6 litraa pullosta Aurajoen lisäksi ja vetänyt kaksi geeliä, mutta en ollut hikoillut silminnähden lainkaan. Koko toinen kierros mielessäni ei sitten ollut paljon muuta kuin kyseinen hätä. Tässä huomasin tokan kerran olevani vielä noviisi kisaaja, silla tarpeiden tekemistä pyörän selässä ei oltu harjoiteltu käytännössä - olin siihen vain valmis henkisesti. Mutta eihän siitä mitään tullut, sykkeet vk:lla ja tasamaalla ei tullut koskaan tilaisuutta kusta housuun. Yritin, kolmesti, mutta lopulta etureidet alkoivat krampata kaikesta ponnistelustani ja päätin että pysähdyn bajamajaan kolmannen kierroksen puolessa välissä, taaimmaisella kääntöpisteellä. Mitä minä menettäisin, ehkä pari minsaa, mutta nautintoahan tämän kisan pitää olla. Ja niin teinkin - ja niin menetin 90 sekuntia, yhteensä, mutta loppu olikin pelkkää rullailua maaliin koska myötätuuli ja tyhjä rakko siivittivät minut maaliin 34,5 km/h keskarilla viimeisellä splitillä - pyörä suoritettua ajassa 2:46:01 - täähän sujui hyvin!

Juoksu

Suunnitelma oli juosta kovaa heti alusta, vauhdissa 5:15 min/km, mutta menin sitäkin kovempaa. Eka kilsa 4:32, toka kilsa 4:48. Tässä kohtaa mietin hetken hiljentääkö vauhtia mutta annoin palaa, kerta täällä ollaan. Kolmas kilsa 4:50, neljäs kilsa 4:59, viides kilsa 5:01. Juoksu sujui kuin siivillä, enkä ollut Red Bullia vielä ottanutkaan. Geeli ekan 10 minuutin jälkeen, ja toinen geeli 6 km kohdalla joka vuoroin meni 5:06 vauhdissa. Loppu mentäisiin parilla lasillisella energiajuomaa. Aloin lähentelemään alkuperäistä suunniteltua matkavauhtiani, mutta alun kova tahti piti kokonaisajan hyvänä. Ja näin homma jatkui - kilsa toisensa jälkeen 5:05-5:10 vauhtia aina km 16 kohdalle, jolloin alkoi hieman painaa ja vauhti laski lopussa 5:17-5:20 välille. Juostuani ekat 7 km tein laskelmat päässäni - tämäkin kisa menisi maaliin alle tavoitteen, ehkä 5:20:00 aikaan vaikka hieman vauhti laskisikin tästä?

Klo 12:58 minut saavutti Hölkkämäyriä edustava juoksija, joka kyseli paljonko kello oli. Juostiin hetki yhdessä ennen kuin hän jatkoi matkaa parempaa vauhtiaan. Kisakuvaajakin onnistui ikuistamaan meidät juoksijat tässä kohtaa:

Kuva: Challenge Finland

Matkan varrella minua kannusti myös lapsuudenystäväni, joka on jäänyt Turkuun asumaan opiskelunsa jälkeen, sekä hänen lapsensa - minun kummilapseni. Ja kannustajista päästäänkin ennen maaliintuloa aasinsillan kautta Turun järjestelyihin.

Kisajärjestelyt, vapaa-ehtoiset ja kannustajat

Aivan mahtava kisa! Tiedän ettei minulla ole juurikaan vertailukohtaa, mutta mihin sitä vertailukohtaa tarvitaan kun homma rokkaa? Toistasataa, ehkä kolmattasataa aivan mahtavaa vapaa-ehtoista jotka aivan kaikki ovat hengessä mukana, kannustamassa, aina ilosina. Yritin kiittää niitä kaikkia jo matkan varrella, mutta niille liikenteenohjaajille pyöräilyn aikana ja kanooteissa uinnin aikana istuneille joita en kiittänyt paikan päällä - kiitos nyt! Ja Kaisa Sali - täytit meidät energialla kannustaessasi meitä juoksuosuudella, olet todella loistava tähti ja lupaan kannustaa vuorostani sinua voittoon lokakuussa. Logistiikka pelasi, kaikki avainpisteet oli lähellä toisiaan syntymättä kuitenkaan tungosta, koskaan ei pystynyt kisaaja matkan varrella eksymään, koskaan ei tullut turvaton olo pyöräillessä, yhden peesaajan näin ja heti soi pilli, juomaa ja energiaa oli aina tarjolla kun sitä halusi ja Red Bull! Kiitos kaikille kuvaajille, kun räpsitte meistä hienoja kuvia! Arvosanaksi annan Challenge Turulle 9,5/10. Ainoa miinus oli lähtökarsinan tungos tavoiteajan mukaisesti, sitä aluetta voisi hieman pidentää. Snadisti pitkä uinti ei häirinnyt, koska pyöräily ja juoksu olivat ainakin minun laitteeni mukaan muutama sata metriä lyhkäisiä, joten ajallisesti mentiin varmasti break-eveniin.

Maaliintulo

Red Bull: 16 km kohdalla menin ja hankin ne, siivet. No, oikeastaan vauhti hieman laski siitä maaliin mutta olin ainakin säästänyt Red Bullit tähän hetkeen saakka, ja kyllähän se maistui. Käännyin jopa toiselle lasilliselle. 19 km kohdalla näin kanssakilpailijan jolla oli kans 3 hiuspantaa ranteessa, mutta jolle juoksu oli alkanut aiheuttamaan ongelmia - tsemppasin kävelevää kollegaa vikalle kahdelle kilsalle ja tuntui ainakin siltä että hän lähti juoksemaan perääni. Ja sitten vedin maaliin niin kovaa kuin jaksoin. Maalin häämöttäessä nopea vilkaisu taas kelloon, enkat tulisi. Ja sitten maalisuoralle:

Kuva: Challenge Finland

Nettoaika kun rolling starttiin mennyt luppoaika vähennettiin: 5:14:00

Aivan mahtava fiilis ja reilusti yli odotusten! Olin juossut elämäni nopeimman puolimaratonin, kisaolosuhteissa, juoksusplittini ollessa 1:46:08. Edellinen ennätykseni oli ollut 1:51:48 HCR:ssä vuonna 2007. Karkkia vatsaan, ja sitten vaihtokamojen kautta selfiet ja suihkuun

Kuva: Pontus Sjöström

Matkalla pukuhuoneisiin näin Sinan, joka oli ainakin alkuun "vain" tyytyväinen aikaansa 5:06, olihan se pari minuuttia hitaampi kuin oma enkka. Mutta hänen kuultuaan että hän sijoittui ikäryhmänsä toiseksi ilme muuttui viimeistään kultaiseksi 👍- onneksi olkoon Sina! Pukkarissa oli Timokin, joka oli päässyt tavoitteeseen alittamalla 4:40. Ihan huikeita yksilöitä nämä!

Kamojen vaihdon jälkeen tapasin ensimmäistä kertaa Juhan, jolta olin pari kertaa ostanut pyöränosia Triathlonkamapörssin puolella, mutta en ollut vielä tavannut kasvotusten. Juhakin oli vetänyt hienon kisan, 4:42 ja rapiat. Sitten kiitin perhettä kaikesta kannustuksesta, ja lähdettiin syömään. Challenge Turku valloitti sydämeni, ja lupasin itselleni kuten lupasin Kiskon kohdalla että tännekin pitää palata. Ei ehkä ensi vuonna, jos Kööpenhaminaan mennään, mutta 2020 jos kisaa järjestetään. Tästä oli hyvä jatkaa kohti kauden viimeistä kisaa Käringsundissa ja mahdollista Vantaan maratonia.

Kauden avauskisa, Tuusulanjärven triathlon 2.6.2019

Olipas kivasti järjestetty kisa! Kisaa edeltävinä päivinä olin huolissani veden lämpötilasta. En siksi että uidessa tulisi kylmä, vaan ...