tiistai 12. heinäkuuta 2022

10.7.2022 Ironman Thun

  Kisaraportti - race report Ironman Switzerland Thun 10.7.2022

🫶 Nyt onnistui muuten Sportografin kuvaaja, kannattaa ainakin katsoa kuvia jos ei jaksa pitkää rapsaa lukea…



💯Olipas reissu! Ymmärrän kyllä, miksi juuri tämä kisa on valittu tuoreeltaan maailman kauneimmaksi Ironmaniksi. Kristallinkirkas vesi, selkeä ja kompakti vaihtoalue, upean sileä kylä- ja vuoristopyöräily Jungfraun, Eigerin ja Mönchin juurilla sekä kannustusrikas kaupunki- ja marinajuoksu Thunin kaupungissa.


☀️ Päätös lähteä tähän kisaan syntyi jo kesällä 2020, mutta vuoden 2021 kisan siirryttyä heinäkuulta saman vuoden syyskuulle päätin siirtää omani tälle vuodelle. Mukaan matkalle lähti koko perhe - vaimo ja 6- sekä 9-vuotiaat lapsemme. Tehtiin tästä samalla etelänloma, eka kolmeen vuoteen. Kunnon Credit Suisse keikka, huh huh että osaa lasten ranskisannos maksaa tietyissä määränpäissä paljon 🤣


🛬 Reissu alkoi hieman haparoiden. Treenit olivat kulkeneet ihan hyvin käytettävissä oleva aika ja energia huomioiden, mutta uintini ei ollut kulkenut kunnolla sitten kesän 2020. Pisin pyörä oli jäänyt pariin 127 km settiin, pisimmät juoksut pariin 23-24 km peekoohon. Harmaita aiheutti myös kunnon lämpötreenin puute tänä kylmänä alkukesänä. Lämmöt kun saapuivat kotimaahan vasta niihin aikoihin, kun oma taper oli alkamassa. Joten piti tyytyä pariin 3h lämpöpyöräilyyn ja pariin 1-1,5h lämpöjuoksuun. Itsekriittisesti, mutta siitä tietoisena, voisin kiteyttää, että olin treenannut 70.3 ja 140.6 välimaastoon, jos sellainenkin kisa löytyisi.


💩 Perillä asunnossamme Därligenissa huomasin ekana iltana, että pyörän etuvaihtajan vaijeri oli sanonut sopimuksen irti kuljetuksessa. Tai niin uskoin, koska kiristäessäni sitä mukana olleilla työkaluilla se heitti vaan lisää löysää. Joten heti tokana päivänä oli mekaanikko hakusessa, joka hoiti simppelin homman ansiokkaasti. Johonkin sen oli vain jäänyt mutkalle vaihtaessani sen huhti-toukokuussa, koska poikki se ei ollut. Oli vain jäänyt 4-5 cm löysää runton sisälle, joka ylitti ymmärrykseni, koska hyvin se oli koko alkukesän vaihtanut. Ilmeisesti irrottaessani aerotangot niin löysä oli kumuloitunut. Mutta happy problem toisin sanoen.


🦸‍♂️ Odotusarvoni kisaan oli, että tulee pitkä päivä, mutta en ollut laittanut itselleni aikatavoitetta. Tiesin, että ei tule kulkemaan kovempaa kuin Köpiksessä 2019 jo ihan kisan profiilin puolesta. Joten lähdin kisaan nauttimaan siitä, että pääsin viivalle ylipäätänsä.


🌍 Kisassa oli n. 1500 osallistujaa ja päivälle luvattiin 24 astetta ja aurinkoa pilvettömältä, tyyneltä taivaalta. 



🏊‍♂️ Asetuin uintikarsinassa rakoon 1.05-1.15 tavoiteaika, koska olin uinut tämän matkan tänä kesänä parhaillaan 1.12 aikaan. Prot lähti 6.30, Daniela Ryfin ja Heini Hartikaisen et. Co. voimin. Itse astuin veteen 6.45. 



Uinti lähti heti kulkemaan, 13 pv taper jonka aikana uin viimeisen pitkikseni 10 pv ennen kisaa oli ilmeisen onnistunut. Hartioissa ja käsissä oli nyt voimaa, olin ilmeisesti vain kunnon palautuksen puutteessa. Yksi kiekka piti heittää, mutta kohtalaisen kapealla väylällä. Aurinko nousi kl. 7 ja alkoi paistaa vuorten yli. Eka oikein tiukka paikka tuli takamutkassa, kun oli ryysistä poijulla. Sain kunnon tärskyn silmään, toisen raapimisen jalkaan. Tsekkasin chipin olevan vielä matkassa. Vedin muutamat rinulit ja koitin löytää rakoa. Olin uinut useamman ohi tässä kohtaa ja ilmeisesti olin saavuttamassa tai jo <1.05 uimareiden sakissa, koska vasta tässä kohtaa n. 1900 uintimetrin jälkeen alkoi löytyä samaa vauhtia kulkeneita. Loppu meni sileästi, kello huusi mutta en katsonut sitä. Marinaan tultaessa oli taas kapeaa, mutta tiesin että tulee hyvä aika. Ja tulihan siitä, 1.02 ja tasoihin IM Köpiksen uinnin kanssa. Paras uinti sitten 2020, voi onnen päivä mille päivälle satuitkaan.



🚴‍♂️ Lähdettiin polkemaan. Tavoite oli polkea 175W (NP), sillä se vastaa nykykunnossa 65 % kynnyksestä. Kaksi 90 km kiekka piti heittää.



Jo ekan 5 km jälkeen oltiin noustu 100 m, mutta sitten reitti tasaantui pidemmäksi aikaa. Aamupäivä oli viileähkö ja potta tuntui tässä kohtaa vielä sopivalta. 45 km kohdalla alkoi sitten eka hyvä nousu. Pitkä mutta loiva, n. 4 % nousu joka jatkui aina kilsalle 53. Jyrkkä alamäki ja toiseen nousuun heti päälle, 3,5 % joka jatkui 54 km aina 61 km paikkeille. Kello oli 10 paikkeilla ja naamassa valuva suolainen hiki kertoi, että nestettä menee tänään. Olin juonut ekan urkkapulloni ja ekan suolaveteni tässä kohtaa, pyörän aikana meni lopulta 6 isoa pulloa nestettä. Alkoi ikävä maantiekypärälle ja perus Oakleylle, joihin en ollut kitupäissäni viitsinyt investoida kun reikiä löytyi muutenkin tälle matkalle. 61 km laskettiin aina 70 km kohdalle, noustiin taas 5 km matkan mutta vain 2 % arvoisesti. 75 km kohdalta rullattiin käytännössä pyörän puoleenväliin ja aloitettiin toinen kiekka klo 11. Tässä kohtaa tienvarressa olevat lämpömittarit näyttivät 29 astetta, mutta lämpö tuntui nousuissa paahtavammalta kun vauhtia oli niin vähän. Aloin ottamaan visiirin pois ylämäissä ja pistin sen takaisin turvallisuussyistä alamäissä. Parhaimmillaan menin 70 kmh alamäkiin, mutta pulssijarrutellen. En kertakaikkiaan uskaltanut mennä kovempaa, vaikka jotkut menikin, nytkin vannejarrut alkoivat vähän haisemaan.




Energiansaanti onnistui pyörällä hyvin, joskin join ehkä lopussa pullon liikaa. Pari kusitaukoa piti pitää, sillä alamäet olivat liian jyrkkiä ja teknisiä tarpeiden tekoon satulassa. Mutta parempi niin päin ajattelin, koska Köpiksessä olin juonut liian vähän ja se kostautui silloin vatsakramppeina juoksussa. 



Tavoitewatteihini en päässyt, mutta en ottanut 165W toteumastani isojakaan huolia, sillä olin onnistunut nauttimaan koko matkasta ja jopa ihailemaan luontoa kiipeilyjen aikana. Pyöräaikani oli lopulta 6.18 ja vaihdoin juoksukamppeisiin klo 14.15. Nousumetrejä kertyi vajaat 2400 m.



🏃‍♂️IM-juoksu, vanha veriviholliseni. Ja kuumassa. Olin kieltämättä aika vähäisin odotuksin liikenteessä. Odotuksin, jotka osoittautuivat lopulta ihan paikkaansapitäviksi. Aloin juomaan liikaa heti alusta, enkä olisi energiaakaan tarvinnut varmasti koko ekaan tuntiin. Aloitin kuitenkin Clifien puruskelun 20 min kohdalla plänini mukaisesti. Juoksu oli perusminää, vähän päälle 6 min/km vauhtinen aina n. 25 km saakka.



Näin perheeni 6 km, 14 km ja 28 km kohdalla. Pysähdyin heidän luokseen minuutiksi ekalla kerralla, vajaaksi minuutiksi tokana. Ei ollut kiire mihinkään, vaikka kisassa oltiinkin. Olin niin iloinen pelkästä heidän läsnäolostaan, ja tiesin että päivä oli heillekin pitkä. Tässä välissä näin myös pari suomalaista, Heini veti vastaan vikalla kiekallaan ja Pekko hurrasi kovaa kun paineli ohitseni.



Ongelmat alkoivat. Pikkuhiljaa päälle hiipinyt vatsakipu meni piereskelyksi tasaisin väliajoin, tällä kertaa ilmeisesti liian suuresta hiilarisaannista johtuen (kun Köpiksessä meni toisin päin, liian vähän nestettä) kunnes alkoi juoksu-kävely-juoksu 30 km kohdalla. 35 km kohdalla piti mennä auringossa seisseeseen bajamajaan visiitille, jonka jälkeen kivut, jotka olivat yltyneet tähän aikaan jo melko sietämättömiksi, hellittivät hieman. 



Vihdoin 37-38 km kohdalla alkoi olla jo niin vähän kipuiluaikaa jäljellä, että sain juostua lopun. Maalissa odotti tuttu huuto, high fivet ja perhe. Mara 4.52. Nousua juoksussa 920 m.



🏆 Tällä kertaa huusin maalilinjalla kurkku punaisena. Näkynee hyvin kuvasta millainen helpotus oli päästä maaliin. Oli ollut tiukka ja kokemusrikas päivä. Vaikka minulla ei ollut ollutkaan tavoiteaikaa, niin olin tyytyväinen saavutukseen. Tässä kohtaa reaktioni yllätti  itsenikin, koska itkuksi meni. Ja itkin 20 min putkeen. Osin onnellisuudesta, osin helpotuksesta. Noudin pyörän ja kyynelehdin vielä varmuuden vuoksi toistekin, jospa olisi sattunut juomaan liikaa suoloja. Olin nautttinut kisasta, mutta olin antanut kaikkeni. Mitään ei todellakaan ollut koneesta enää annettavana. 12.28 oli loppuaikani tänään. Sanoin vaimolle, että eiköhän nämä 140.6 matkat ole nyt taputeltu. Hän vastasi, että ”enpä usko” ❤️



❄️Jos vielä menen täysmatkalle, niin koitan päästä Norsemaniin. Sillä viileä silloin pitää olla. Ja aikaisintaan elokuun alku. Onneksi arpa saa ratkaista sen sitten 🫣

maanantai 26. elokuuta 2019

KMD Ironman Copenhagen 18.8.2019

Torstai

Tulihan se päivä vihdoin, päivä jolloin sai matkustaa paikan päälle Kööpenhaminaan. Varaamani SAS:n lento kuljettaisi minut puolessatoista tunnissa Helsingistä Kööpenhaminaan, ja mukanani oli kaksi ruumaan menevää laukkua ja käsimatkatavarat. Toinen ruumaan menevä laukku oli BBA joka sisälsi pyöräni, ja tämä yksittäinen momentti oli kyllä menomatkan suurin stressin aihe. Tulisiko pyöräkin perille? Olisiko ehjä? Loppupeleissä sain huomata, tai sanoin sen ääneenkin kotimatkalla, että taidanpa matkustaa SAS:lla jatkossakin kun on pyörä mukana, jos vain mahdollista. Sen verran vaivatonta meno kyllä oli sekä menomatkalla että paluumatkalla. Lisäksi, kun olin varannut kaksi ruumaan menevää 23 kg laukkua, niin ei tarvinnut ressata pyörälaukun painoakaan, kunhan ei ylittänyt 30 kg:ta.

Kööpenhaminankin päässä logistiikka pelasi hyvin. Metroon pääsi astumaan suoraan lentokentällä, ja matka omalle Christianshavnin asemalle kesti n. 13 minuuttia. Saavuttuani B&B:heni Sankt Annae Gade 10:ssä pääsin tekemään päivän ekan treenin, kun pyörälaukkua sai kantaa Amsterdam-arkkitehtuurin innoittamana rakennetun talon (5m leveä, 10 metriä pitkä ja 15m korkea) kapeista ja korkeista rapuista neljännen kerroksen ullakkohuoneistoon yksin. Itse huone ei toisaalta pettänyt.



Iltapäivän puolella lähdin BLOX:iin suorittamaan kisa-ilmoittautumisen. Paikan päällä oli melkoinen hullunmylly, koska kello oli 16 jälkeen ja paikalliset olivat juuri päättäneet työpäivänsä. Osallistuin pakolliselle race briefingingille ja olihan ajatuksena myös tyhjentää kauppa Ironman-krääsästä kun sellaiseen nyt pääsi iskemään hampaansa. Ihan hyvin suoriuduin mielestäni siitäkin urakasta.


Torstai-iltana kävin vielä tutustumassa Amager strandiin, jossa kisan uintiosuus suoritettaisiin sunnuntaina. Paikalla oli mukavasti actionia, kun siellä järjestettiin sekä torstaina että perjantaina lyhyemmät ja monen saavutettavissa olevat Ironman 4:18:4 kisat (400 m / 18 km / 4 km). Niiden kisojen uintiosuus oli tosin suoritettu jo, joten lähdin rohkeasti kokeilemaan varsinaista kisareittiä. Kauniit, todella triathlonystävälliset puitteet olivat hyvin mukaansa tempaavia, ja oli oikein pakko repiä itsensä vedestä 1500 m jälkeen ettei uisi itsensä väsyneeksi. Vesi on vähemmän yllättäen suolaisempaa kuin himassa, mutta kirkasta ja sopivan lämpöistä. Arvelisin että 18,5 astetta, kenties jopa 19. Itse 300-400m leveä ja 2 km pitkä laguuni oli pääsääntöisesti melko matala, 2-3 metriä syvä laguunin alkupäässä, ja syvempi sen suulla. Meduusoja näki tosiaan myös, perjantaina näin niitä kaksi - ne olivat tosin helposti nähtävissä, kun ovat parin avokämmenen kokoisia ja näyttävät valkoisilta muovipusseilta jotka liikkuvat virran mukana. Paljon ehtii tekemään yhdessä päivässä.


Perjantai 

Perjantai-aamuna viimeistelin pyöräkasauksen, jonka olin aloittanut edellisenä iltana, ja lähdin testaamaan että kaikki pelaa niin kuin pitäisi. Matka vei minut keskustasta pohjoiseen, samaa reittiä kuin kisaakin käytäisiin, mutta tyydyin 25 km rentoon lenkkiin, johon sisältyi muutamia kovempia vetoja (3 min sub threshold, 90 sek threshold, 60 sek supra threshold x 2). Pystyin toteamaan että asfaltti on hyväkuntoista, mutta parissa kohtaa jalkakäytävää oli rikottuja pulloja ja nehän sitten hieman hämmensivät soppaa kun alla oli 2 viikkoa vanhat GP5000:set. Iltapäivän puolella juoksin kevyen 4,5 km lenkin, johon sisälsin myös muutamat stridet. 

Perjantaita korosti myös huoli mahdollisesti puhkeavasta flunssasta, koska olin herännyt keskiviikkoon kipeällä kurkulla ja ke-to-pe toinen sieraimistani oli ollut tukossa. Tämä huoli jatkui vielä lauantainkin, kunnes vaimoni viisaana totesi että kyse on vain limakalvoista jotka erittävät. Kurkku kun ei ollut enää kipeä eikä yskästäkään ollut merkkiä niin starttaaminen kisaan ei ollut uhattuna. Sunnuntaina se selvisi viimeistään, että kyse oli vain ns. Ironman-nuhasta eli kropan tapa reagoida kohta alkavaan pitkään rasitustilaan. Perjantaita korosti toinenkin asia, eli levottomuus. Odottaminen alkoi jo saada rauhattomia piirteitä, ehti olla liikaa omien ajatustensa ja ideoidensa kanssa ja siitä todiste seuraavaksi...


Lauantai

Eli pyörän sisääntsekkauspäivä ja vaimon saapumispäivä mestoille. Molemmat ihan helkkarin hyviä juttuja, koska Helénin saapuminen tarkoitti ettei enää tarvinnut olla yksin ajatustensa kanssa. Lapset jäivät isovanhempien huostaan. Ja pyörän sisääntsekkaus oli konkreettinen todiste siitä, että kohta pamahtaa kanuuna. Molemmat tapahtumat rauhoittivat minua sisäisesti.


Pyörän sisääntsekkaus tarkoitti samalla sinisen pyöräpussin ja punaisen juoksupussin luovuttamista kisajärjestäjien käsiin. Pyörään ja siniseen pyörälaukkuun olisi pääsy vielä kisa-aamuna, eli renkaiden paineita voisi tsekata vielä aamulla ja pyörässä käytettävää ravintoa tuoda paikalle vasta kisa-aamuna, mutta punainen juoksupussi matkaisi eteenpäin T2:lle joka siis sijaitsi eri paikassa kuin startti ja T1 eikä siihen siten enää pääsisi käsiksi. Ajanottochipin sai kunhan oli jättänyt kaikki kolme sisään, joten kisa-aamuna tarvitsisi mukaansa vielä triathlonpuvun, märkkärin, uimalakin, uimalasit, urheilukellon+vyön, chipin sekä mahdolliset pyöräravinnot ja jalkapumpun jos ei halunnut vierasta pumppua käyttää.

Kisapäivä

Päivä jota varten olin silloin vielä tietämättäni valmistautunut kahden vuoden ajan, siitä asti kun opettelin uimaan uudestaan ja hankin ensimmäisen maantiepyöräni elokuussa 2017. Päivä jota varten oli treenannut vuoden, siitä asti kun suoritin ensimmäisen puolimatkani 372 päivää aikaisemmin. Päivä jota varten olin herännyt 5:35 pitkin talvea lukemattomat kerrat jotta olen voinut käydä uimassa klo 6:15, päivä jonka ansiosta 92 kiloa painava kasa laiskuutta on muuttunut 78 kiloa painavaksi tehokkaaksi dieselkoneeksi, päivä joka oli antanut kaikelle merkityksen. Nyt se oli ovella. Ensimmäinen herätyskello soi klo 4:10 ja toisen sekä kolmannen oli määrä soida 4:11 ja 4:12. Niitä ei koskaan tarvittu. Oltiin menty "nukkumaan" iltayhdeksältä ja olin nukkunutkin, klo 22:30 saakka. Sitten maattiin hereillä aamuyölle asti ja nukahdettiin lyhyesti klo 2 ja 4 välille. Eipä että sillä ollut väliä, olin valmis, olin pirteä, nyt mentäsiiin. Söin ison aamupalan, joka koostui chia-siemenistä vedessä uitettuina, mustikoista, skyristä, bran flakesista ja kananmunasta. Tätä aamupalaa oltiin harjoiteltu jo monta kertaa. Hypättiin klo 5:10 metroon ja saavuttiin mestoille n. klo 5:35. Paikalla söin vielä toisen aamupalan koostuen riisikakusta maapähkinävoin kanssa, ja banaanista.


Uintistartilla oli levollinen fiilis. 2700 ihmistä eri värisillä uimalakeilla odottivat omaa starttivuoroaan. Lämmittely oltiin suoritettu 6:25-6:45 välisenä aikana. Olin valinnut itselleni punaisen lakin, eli starttaisin heti ammattilaisten jälkeen alkaen klo 7:10. Punalakkien uintitavoiteaika oli alle 1:06 tuntia, ja starttikanuunalla meidät jaettiin vielä tarkempiin ryhmiin. Minä asettuin ryhmään 1:00-1:04. Sadat toisilleen tuntemattomat ihmiset kuuntelivat musiikkia, antoivat toisilleen nyrkkivitosia, käsittelivät hermostuneisuutensa kymmenillä eri tavoilla. Joku ei osannut olla hiljaa. Toinen ei sanonut sanaakaan. Jollain oli levottomat jalat ja jotkut tanssivat. Itsellä oli tanssifiilis.


Klo 07:00 - prot starttaavat. Tänä vuonna oli naisammattilaisten vuoro startata Köpiskessä, miehet olivat startanneet Kalmarissa päivää aikaisemmin. Nyt oli oma vuoro lähellä. Klo 07:10 AG startti: meitä alettiin päästä veteen kuusi kerrallaan joka viides sekunti. Edessäni oli 100-120 ihmistä eli montaa minuuttia ei tarvitsisi odottaa. Löysin itseni ensimmäisestä rivistä klo 07:13 ja eikun Garmin 935 päälle. Nyt lähtee!

Lähdin uimaan rennosti. Kierrettäisiin yksi kierros vastapäivään. Kenraaliharjoituksissa olin uinut tämän matkan aikaan 59:30 ja 1:00:11 eli huolta ei pitänyt olla, kunhan ei lähde hosumaan. Ensimmäiset sadat metrit menivät nauttien, aina n. 600-700 m kohdalle kun alitettiin ensimmäinen silta. Olin tarkoituksella jättäytynyt hieman sivummalle jotta saisin uida rauhassa, mutta tässä kohtaa löysin itseni uimasta ihan kiinni niissä köysissä, jotka erottivat vastaantulevan liikenteen menoliikenteestä, ja minua työnnettiin enemmän ja enemmän näitä kelluvia naruja päin. Jouduin arvioimaan tilanteen uudestaan, kun en halunnut nostaa sykkeitä liikaa näin aikaisessa vaiheessa päivää ja jättäydyin suosiolla työntäjäni taakse, ohittaakseni hänet hänen toiselta puolelta sata metriä myöhemmin.




Uinnin kääntöpiste sijaitsi n. 1600 m kohdalla laguunin suulla, ja saavuttuamme tähän pisteeseen kierrettiin poiju ja alettiin uimaan takaisin päin, rantaa pitkin. Huomasin viimeistään tässä kohtaa että tänään tulee Garminin mukaan uitua enemmän kuin radalla näkyvät metrilukemat väittävät, mutta uinnin kulkiessa mitä se haittaa ja kaikillehan tämä on sama. 1900 m väliaikani oli 30 min 45 s, eli aika tukevasti omassa uintiaikatavoitteessani mentiin. Takasuora meni kuin lentäen. Ei ehkä ajallisesti mutta nauttien, ja aika ei tullut koskaan pitkäksi. 3000 m kohdalla oli selvää että olisin vedessä yli tunnin, ja kun uinnin maali alkoi häämöttää poimin vielä muutaman uimarin ja nousin vedestä aikaan 1:02:04. Olin jo ennen kisaa päättänyt että vaihdot otetaan rennosti eli en juossut metriäkään vielä tässä vaiheessa. Näin melkein välittömästi vaimoni ja ehdittiin fiilistellä 5 sekkaa ennen jatkamista T1:lle, taisin huutaa että "tästä tulee hyvä päivä!" ennen kuin katosin näkyvistä. 

T1 rennosti, ettei mikään unohtuisi, ja pyörän selkään 6 min 34 s kestäneen vaihdon jälkeen.

Pyörällä tavoitteeni oli pitää 67 % FTP:stäni, eli minun tapauksessani n. 166 W NP. En ollut tosin koskaan pyöräillyt 180 km, saati sitten noilla tehoilla (pisin lenkkini kisatehoilla oli ennen kisaa ollut 130 km eli reilut 4 h), joten aioin olla itseni kanssa armollinen tänään, varsinkin kun nenä vielä juoksi. Olin aamulla päättänyt että 162-163 W on ihan sallitun NP keskiarvon toleranssin sisällä tälle päivälle, ja lähdin tätä suunnitelmaa toteuttamaan. Aika nopeasti huomasin että tästä tulee hyvän uintipäivän lisäksi hyvä pyöräpäiväkin. Asfaltti oli ihan hyväkuntoista, pyöräreitti oli ensimmäistä n. 8-10 km mittaista melko teknistä pätkää lukuunottamatta helppo ja rullaava. Vedin tuuli kevyen myötäisenä ensimmäiset 34 km aikaan 59:14, eli n. 35 km/h keskarilla. Favero näytti 163 W ja kohta käännyttäisiin maalle, pois kevyestä myötätuulestaa, joten en vielä tuulettanut liikaa. Ajattelin että ensimmäinen 93 km mittainen kierros näyttää oikean keskarini ja väliajan, myötätuulipätkää ei kannata laskea. 63 km kohdalla aikaa oli kulunut 1:51, ja nyt oltiin jo hyvää matkaa tulossa takasuoraa takaisin kääntöpisteelle. Uskalsin alkaa unelmoimaan. Ja 93 km kohdalla faktat hyppäsi silmille, aikaa kulunut 2:43, watit olivat 162 ja keskari minulle todella kova 34,2 km/h. Fiilis oli vahva ja enää 87 km ajamatta. Nyt kulki! 



Aloitin toisen kierroksen. Jengi oli pienissä Tanskalaisissa maaseutukylissä kantanut puutarhakalusteet tien viereen, voidakseen kannustaa meitä samalla kun söivät aamupalaansa ja joivat viiniä. Minä taas join SIS:n geelejä pullosta ja vedin välissä Powergelin Powershotteja. Tavoitteena pitää hiilarisaamiset n. 75 grammassa kroppakiloa kohti joka tunti, lukuunottamatta pyörän ensimmäistä ja viimeistä varttituntista jolloin en söisi mitään. Vatsa toimi hyvin, ja paria heiveröistä lahkeeseen kusemisyritystä huolimatta kaikki oli hyvin. Alamäet eivät kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi pitkiä voidakseni hoitaa tarpeeni, ja tiesin että nyt pitää kohta pysähtyä vessakäynnille. Päätin tehdä sen n. 120 km kohdalla, ja vaikka heitin 90-100 sekuntia hukkaan tässä kohtaa niin päätös oli viisas, nyt voitiin vielä nauttia loppumatkasta. 140 km aikaan 4:08, 159 km aikaan 4:43 ja kun kurvailtiin viimeiset tekniset pätkät keskustassa ennen T2:lle tuloa oli jo voitto takataskussa. Tai siltä ainakin tuntui, koska olin selvinnyt uinnista ja pyörästä ilman haavereita, ilman kramppeja, täysillä energiamäärillä ja juoksulla tarvittaisiin jotan epätodennökäistä etten tulisi maaliin ollenkaan. Pyörä splitti 5:21:21 keskari 33,6 km/h ja PUOLI TUNTIA kovempi aika kuin minkä mukaan olin race planini tehnyt. Ihan kelpo suoritus Fulcrumin 35 mm korkeilla alumiinivanteilla ja näillä ajokilometreillä. Nopean analyysin mukaan ajoasento pysyi kasassa, uusi kypärä oli avuksi ja olosuhteet olivat vain kertakaikkiaan suotuisammat kuin himassa, asfalttia myöten.

T2:lla taas vessaan, ja 5:43 kestävä vaihto. Heti kamppeiden vaihdon jälkeen näin taas Helénin ja nyt otin enemmän aikaa vaihtaakseni kuulemisia hänen kanssaan, nopea suukko voimia antamaan ja eikun elämäni ensimmäistä maratonia juoksemaan. 




Ekat kilsat menivät liian lujaa, jopa 4:30 vauhtia. Tällä kertaa muistin tosin heti enkä kohta että näinhän tässä tuuppaa käymään lämpimillä jaloilla ja sain jo 1,8 km väliaikapisteeseen tultaessa ajan tasattua 5:00 min/km pintaan. Siitä eteenpäin sitten vielä enemmän. Tavoitteena minulla oli juosta ensimmäiset 21,1 km n. 5 min 40 sek vauhtia ja sen jälkeen yrittää pysyä vaan kasassa, kenties 6 min, 6 min 10 sek vauhdissa. Join yhden lasillisen vettä joka asemalla, ja söin omia SIS:n geelejä ja Clif Blokseja lukuunottamatta juoksun ensimmäistä kahta kilometriä jolloin tarkoituksena oli löytää juoksujalat uudestaan pyöräilyn jälkeen.



Tänään juostaisiin neljä kierrosta Kööpenhaminan ydinkeskustassa, tuhansien ihmisten kannustaessa. Jokaisella kierroksella käsivarsiimme ujutettaisiin tietyn värinen hiuspanta, ja neljännen pannan jälkeen voisimme kurvata maalisuoralle. Heti alkumetreillä muutamat minulle tuntemattomat kannustajat nostivat hymyn huulilleni, kun lukivat etunimeni numerolapustani ja kannustivat minua nimeltä. Olin ehtinyt n. 3-3,5 km juosta kun tulin Scandic Frontin kohdalle, ja viimeistään tässä kohtaa sain tarvittavat fiilikset itseni ylittämiseen tänään. Scandicin nurkille oli nimittäin kerääntynyt lauma äänekkäitä suomalaisia lippujen kanssa, ja kun he näkivät kanssasuomalaisen radalla niin kannustus muuttui todella raivokkaaksi. Meidän FB-ryhmän kautta selvisi jälkikäteen että kyse oli Antin kannustusjoukoista, kiitokset Antti vielä kerran ja crew:lle terveiset.

Ensimmäinen kierros aikaan 58 minuuttia. Mukavasti tavoitteessa. Jatkoin vesilasillisen juomisella joka asemalla, ja näin vaimon kerran kaksi per kierros. Toisen kierroksen lopussa näin myös Jarkon, joka näytti juoksevan minua n. puoli kierrosta edellä ja hän heitti kannustavat sanat ennen kuin omat aivot ehtivät kunnolla reagoida tilanteeseen. Paulin nähdessäni taisin huutaa melko kovat tsempit. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä, ja matkaa jatkettiin. 20,9 km väliaika 1:59 eli aivan prikulleen sitä vauhtia mitä piti juosta tänään. Mutta nyt alkoikin pienet haasteet. Huomasin väsyväni, ja väsyväni uskottua nopeammin. 23 km kohdalla tuntui todella rankalta ajatus siitä, että olisi vielä 19 km jäljellä. 25 km kohdalla näin vaimoni joka osasi valita oikeat sanat: "Kaikki kannustaa sua. Aivan kaikki himassa kannustaa sua, tietäisitkin kuinka mun kännykkä on tänään soinut". Tämä auttoi taas pari kilsaa mutta sitten selvisi syyt väsymiselle. Perhana milloin mä kävin kusella viimeksi? T2:ssa. Ja paljonko olen juonut sen jälkeen? Varmaan 6 lasia. Ongelma vaan että ne 6 lasia sisälsivät ehkä yhteensä 5 dl vettä, ja vatsani tarvitsi nyt sitäkin enemmän nestettä voidakseen prosessoida kaikki geelit ja bloksit. Koska tänään oli 18-19 astetta ja juoksun aikana alkoi sataakin, oli helppo unohtaa nesteytystarpeet juoksun aikana. Aloin juomaan kolme lasia per asema kunnes vatsakrampit helpottaisivat. 27 km kohdalla ne olivat pahimmillaan ja 29-30 km kohdalla olivat helpottamaan päin. 31,3 km kohdalla aikaa oli kulunut juoksuun 3:02. 32 km kohdalla käsivarttani komisti keltainen, vihreä ja punainen hiuspanta, eli aloitin viimeisen kierrokseni jonka aikana käsivarteen ilmestyisi vielä sininen panta. Osoitin sormella maalialuetta kohti sitä ohittaessani viimeisen kerran ja sanoin  "sinä olet seuraava" parhaimmalla länkkärikatseellani. Ja ajatusten siirtyessä kohti maaliintuloa en ajatellut vatsaa enää joka askeleella.

33 km kohdalla tuli toinen suomalainen selkä vastaan, mies jonka nimeä en muista oli myös viimeisellä kierroksella. Toivotettiin toisellemme onnea. 35 km kohdalla Aino veti TCF-vetimissään  toista kierrosta ja meno oli varmannäköistä: "kyllä tämä päätyyn menee". Oli taas kiva saada nimille kasvot tällä reissulla, kuten kisoissa aina saa!

Oma juoksu oli tässä kohtaa lähinnä formaliteetti. Maalilinja häämötti ja maaliin tultaisiin todella paljon kovemmalla ajalla kuin olin uskaltanut toivoa, eikä tarvinnut edes uida, pyöräillä ja juosta hampaat irvessä vaan tuli nautittua 95 % ajasta muutamaa juoksukilsaa lukuunottamatta. Laskin metrejä ja rullasin maalialueelle. Tässä kohtaa meno näytti jo melkein siltä, kuin näyttää Frodon maaliintulo, eli kaikki otettiin tilanteesta irti ja ylävitosia jaettiin molemmin puolin katsomoa. Maaliin ajassa 10:46:34 ja Ironman-debyytti suoritettu! Maratondebyytti sujui lopulta aikaan 4:10:55.








Maalissa saatiin mitalit kaulaan ja foliot ympärillemme, ennen kuin siirryttiin syömään chilillä höystettyä vegelautasta joka viimeistään herätti pakin niin sanotusti. Finisher paitaa en muistanut ensimmäisellä yrittämällä ottaa mukaani, enkä muistanut tallentaa suoritustani Garminilla vaan se jäi bittiavaruuteen. Sen verran endorfiini/adrenaliinikoukussa olin, että melko nopeasti löysin itseni Athlete Gardenin ulkopuolelta Heléniä etsimästä. Tätä piti nyt juhlia kun vointi oli mitä oli.

Suureksi yllätyksekseni jalat pelasivat hyvin seuraavana päivänä, poislukien paria kertaa kun yritti istuutua tuolille ja gluteus maximus sanoi että nyt riitti, ja pylly rusahti alas voimalla kun lihakset eivät kantaneet. Mutta Kööpenhaminassa on sekin hyvä puoli, että tekemistä riittää kisan ympärillä joten käveltiin kisan jälkeisenä päivänä vielä 12 000 askelta nähtävyyksiä selaillen ja käytiin leffassakin, ja Cinemaxx näytti IMAX:ina QT:n uusimman tuotoksen. Ajatuksia vielä kasaillen kirjoitan näitä sanoja, sen verran hauskaa tuli pidettyä, että oikein tavallaan pelkään kuinka kova IM Blues minuun iskee tässä kohta puolin. Pari kertaa päähän on yrittänyt hiipiä sellainenkin ajatus, että olisi voinut mennä kovempaakin ja vaihdoissa olisi voinut säästää 2-3 minuuttia, mutta olen molemmilla kerroilla käskyttänyt tuon ajatuksen huitsin nevadaan. Muutaman minuutin parannusmahdollisuus ei ole minkään arvoinen noin pitkässä suorituksessa, enkä jäänyt väärälle puolelle tasatuntia joten viis siitä. Ensi kerralla sitten 10:30 kiikariin...

Mutta sitä odotellessa nautitaan kun voi kerrankin olla treenamatta eikä omatunto leimaa. Treenaaminen ei maistu vieläkään, mutta kohta voisi alkaa uimaan taas varovasti. Alkanut myös katselemaan maastopyöriä, kun asfalttia on tullut pureskeltua aika paljon tähän mennessä tänä vuonna. Seuraava tavoite onkin alustavasti 5h alittaminen puolimatkalla, ja ensimmäinen vierailu Suomen Havaijille kuten myös paluu Turkuun. Mutta nämä tavoitteet siis ensi kesänä, palataan siihen.



Pitääkin instagramiin päivittää sitten tuoreimmat fiilikset, kun tämä huuma sitten joskus laskee. Ironman perhana! Eipä olisi kaksi vuotta sitten uskonut, mutta nyt se tuntuu aivan luonnolliselta huipennukselta tälle kesälle. Tsemppiä treeneihin!

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Koko kesä yhteen pitkään kirjoitukseen - ensimmäinen kerta palkintokorokkeella, big day training sekä alle viikko IM debyyttiin

Elämäni kesä. 

Niin sen voi kyllä helposti kiteyttää. Koska olen ehtinyt treenaamaan enemmän kuin uskoin jaksavani, ehtiväni tai haluavani. Samalla kun muu perhe oli sitä mieltä että tänä kesänä ollaan ehditty tekemään ihan erityisen paljon hauskoja juttuja ja reissuja... joten kaikki on mennyt nappiin kun muu perhe ei ole elokuussa sitä mieltä että meikäläisen treenit ovat koko kesän menneet perheen edelle.

Samalla pää ja vatsa alkavat täyttymään kaikennäköisistä ajatuksista. En ole koskaan pelännyt flunssaa näin paljon, varsinkin nuorimman lapsen päiväkotituliaiset ja vanhemman lapsen koulunaloittamistuliaiset pelottavat erityisen paljon kisaviikolla. Sinkkiasetaatti ja käsidesi ovat nyt kovia sanoja kotona. Yksinkertaisesti voin sanoa, että yhteen kisaan treenaaminen näin kauan ja näin tosissaan on kova paikka hermoille, varsinkin kun kyse on neitsytmatkasta teräsmiehiyteen. Tunteet ja fobiat eivät varmasti olisi näin vakavia, jos kyseessä olisi kymmenes toteutus ja äijä olisi täyteen tatuoitu M dotteja ennestään. Tai tiedä sitten.  En myöskään uskalla treenata kunnolla enää, viime viikolla alkanut taper jätti treenit kevyisiin 7 viikkotuntiin muutamalla lyhyellä intervalliharjoitteella joka lajissa, nyt viimeisellä viikolla tulen jättämään treenit noin 4 viikkotuntiin ja pysyn jaloilta pois mahdollisimman paljon lauantaina. Treeni on kuitenkin sujunut yli odotusten, ja fobiat johtuvat varmasti osin myös siitä.

Edellisten 90 päivän aikana olen treenannut 126 tuntia, progressiivisesti niin että edellisten 28 päivän aikana treeniä on kertynyt 45 tuntia eli n. 11 tuntia viikossa ja parhaimpana viikkona heinä-elokuun taitteessa treeniä kertyi 15 tuntia viikossa. Melko perinteisesti reilut puolet ajasta on kulunut pyörän selässä, ja kuudesosa ajasta uiden. Juosta olisi voinut hieman enemmän jos haettaisiin oppikirjan mukaista treenijakoa lajien kesken, mutta minä olen päättänyt jo aikoja sitten juosta vain sen verran että polvi varmasti sallii starttaamisen täydelle matkalle.


Sanomattakin on selvää, että koskaan en ole näin fiksusti ja näin paljon treenannut mitään varten. Uintiin on mahtunut pitkää IM matkavauhtista uintia useampi kappale, ja lyhyempää vauhtia kasvattavaa, selvästi sprinttityyppisempää märkäpuku-uintia. Molemmat edelliset IM-pituiset uintini heinäkuun lopussa ja elokuun alussa sujuivat tunnin pintaan 1:00:11 ja 59:30. Pyörässä olen pääsääntöisesti satsannut viikoittaisiin pitkiin yli 100 km kestävyysalueen lenkkeihin (yhteensä 10 kpl 100+ km lenkkiä edellisten kolmen kuukauden aikana, joista pisimmät kolme 120, 130 ja 160 km), joiden välissä on poljettu lyhyempää (50-70 km) mutta strukturoidummin (matalan kadenssin voimaharjoitteita tyyliin 4x10+1 min kadenssilla 55-60, sub threshold-vetoja esim. 3x10 min, 2x20 min tai jopa 3x20 min. Loppukesää kohti aloin tuomaan enemmän ja enemmän IM-matkavauhtia ja -tehoja mukaan pitkiin lenkkeihin, alussa pienemmissä määrin esim. 2x30 min ja 2x60 min ja loppukesää kohti esim. molempina Big Training Dayna pyöräilin kaavaillullani kisatehoilla 4 tuntia putkeen. Juoksussa olen pääsääntöisesti juossut 8-15 km lenkkejä säännöllisesti, pääsääntöisesti IM vauhtisina mutta niihin pikku vauhtielementtejä kuten fartlekiä tai stridsejä lisäillen. Ennen kesän perusmatkakisoja (Tuusulanjärvi ja Voimarinne) olen juossut muutamia selvästi nopeampia lenkkejä, sekä intervalleja, ja sitten tietysti kisat maksimikapasiteetin mukaan. Mutta on näihin tunteihin mahtunut myös pitkiksiä - ei vain kovin montaa. Viisi pisintä lenkkiä kolmessa kuukaudessa 17-18-19-20-24 km ja parina kolmena päivänä juossut kympin ensin heti aamusta, ja toisen kympin heti iltapäivästä eli 20 km yhteensä. Pisin lenkki tuli juostua toissa viikolla eli 3 viikkoa ennen Kööpenhaminan starttia. Joten jos haetaan nyt sitä osa-aluetta, joka on tullut treenattua huonoiten ajatellen tavoitekisaa, niin ei sitä tarvitse etsimällä etsiä. Kyllä ne viimeiset 20 km tulevat olemaan todella rankkoja täyden matkan kisassa tällä treenillä, mutta eiköhän ne ole rankkoja kaikille ja pääkopallakin on osansa vielä pelissä mukana. Olen jokatapauksessa luottavainen valitsemaani strategiaan, eli vahva uinti - keskinkertainen mutta varma pyöräily ja hidas juoksu jossa luotetaan omaan psyykkiseen kovuuteen päivän viimeisten kahden tunnin aikana.



Mitä kesään on sitten mahtunut?

Tuusulanjärven perusmatkan kisan jälkeen, jota siis edellinen kirjoitukseni käsitteli, tein elämäni ensimmäisen big day -harjoituspäivän kesäkuun 14. pv. Päätavoitekisaan oli tällöin 9 viikkoa ja 2 päivää, ja otin vapaapäivän töistä voidakseni satsata treeniin oikein urakalla. Toisen big day -harjoituspäivän tein 4 viikkoa ja 2 pv ennen pääkisaa. Big day -harjoituspäivässä nousin sängystä samaan aikaan kun tulee noustua kisassa, söin saman aamupalan kuin aion syödä sunnuntaina, menin koko treenin samoilla energioilla kuin tulevassa kisassa ja luonnollisesti kisaintensiteetti oli sama. Uinnin jätin vähän lyhyeksi (2800 m ja 3000 m), pyöräilynkin vähän vajaaksi (120 km ja 130 km), mutta juoksun hyvin vajaaksi (8 km ja 10 km). Fiilis molempien treenipäivien jälkeen aivan loistava, ensimmäisessä olisin voinut jatkaa vielä tunteja, toisessa olin jo aika väsynyt heinäkuun alun treenistä mutta sekin olisi tuntunut hyvältä jos kroppa olisi saanut huilia hieman enemmän ennen suoritusta.

Mahtui kesään jotain muutakin, ensimmäinen palkintokorokepaikka :-) Lähdimme 6.7. lankomiehen, Jonas Blomin kanssa, aikaisin lauantai-aamuna ajamaan Porvoosta kohti Sastamalaa tarkoituksena vetää Voimarinteen perusmatka. Startti olisi klo 10:00 joten lähdimme kotoa 5:45 ollen paikan päällä klo 8:25. Paikan päällä ei jäänyt liikaa aika hermoiluun, ja hyvä niin. Perusmatkalla oli mukana 30 miestä ja 25 naista, puolimatkalla 33 miestä ja 7 naista. Osallistumista verotti varmasti viikkoa aikaisemman järjestetty Lahden 70.3 -matka, ja viikkoa myöhemmin järjestettävä Lohjan perusmatkan SM.



Uintistarttia odotellessa huomasin hakeutuvani eteen siinä määrin, että jalat halusivat väkisin veteen. Mitään ryysistä ei loppujen lopuksi ehtinyt syntyä, koska eteen haluavia ei ollut montaa. Starttilaukaus pääsi hieman yllättämään, mutta päätin painaa kovaa heti alkuun. Uitaisiin kaksi kierrosta, vastapäivään, rantautuen välillä. Ensimmäisellä kääntöpoijulla n. 250 m kohdalla huomasin että voi ruveta himmailemaan hieman. Syke oli korkealla ja nopea vilkaisu taakse osoitti että seuraavaan on jo matkaa. Toisen poijun kierto ja rantaa kohti. Rantautuessa kevyt hölkkä muttei vilkaisua taakse enää, seuraavalle kierrokselle ja "perkele-henki" päälle. Jos ei muuta niin vedestä noustaan tänään ensimmäisenä. Ja niin siinä kävi, vedestä aikaan 26:06 hieman ylimittaisessa uinnissa (1560m) mutta väliajan mittauspiste sijaitsee Voimarinteella aika kaukana vedestä, aika korkealla kukkulalla joten tuo aika valehtelee parin minuutin verran. Tai no, ei se kukkula niin korkea ole mutta se tuntuu siltä kun sykkeet ovat koholla. 30-40 rappusta joka tapauksessa ja ehkä 250m päässä uinnin rantautumisesta. Eroa tässä kohtaa 1:50 seuraavaan tulijaan eli naisten Emma Niemeieriin, lähin mies 2:55 päässä, mutta sitä en silloin vielä tiennyt.

Pyörän päälle hyvin fiiliksin. Tavoitteena pitää 90 % FTP:stä mutta reitin ollessa itselleni tuntematon jätin itselleni hieman anteeksinantovaraa. Ensimmäisen kääntöpisteen jälkeen n. 3 km kohdalla selvisi, että saisin pyöräillä vielä hetken kärjessä. Kakkonen eli lankomies tuli itseäni n. 1,5 km perässä. Tiedän Jonaksen olevan itseäni paljon kovempi satulassa, joten sanoin itselleni että sallin hänen ohittavan aikaisintaan 25 km kohdalla. Vuotta aiemmin Kiskon kisassa hän oli ohittanut minut 5 km kohdalla. Tänään kulki pyörä kuitenkin hyvin itsellä. Toisella kääntöpisteellä (kääntöpisteitä Voimarinteellä yhteensä kolme, joissa näkee perässään tulevat hyvin) n. 20 km kohdalla eroa kakkoseen eli Jonakseen oli vielä 2 min luokkaa, ja kolmoseen n. 3 min. 30 km kohdalla Jonas oli jo minuutin päässä, mutta kolmonen/nelonen olivat pysyneet missä olivat olleet aiemmin. Tästä voisi tulla mielenkiintoista, tässä kohtaa lupasin itselleni että nelosta huonommaksi en tänään jää. Voimarinteen profiili on pirteä, täynnä pitkiä loivia nousuja ja laskuja ja pitkiä suoria, poislukien kääntöpisteet. Pyöräily aikaan 1:07 ja oma perusmatkan ennätys. Jonas tuli käytännössä samaan aikaan T2:lle, ohittaen minut 200 m juoksun jälkeen. Sen verran hän ehti kuitenkin kertoa, että oli itsekin laskenut eron kolmeksi minuutiksi peränpitäjiin.

Voimarinteen juoksu on tällaiselle ei kovin vahvalle juoksijalle aika... brutaali. Vuoroin pururataa, vuoroin hiekkatietä ja asfalttia. Jonas meni menojaan mutta koska juoksussakin kaksi kierrosta kuten uinnissa niin näki koko ajan hyvin, kuinka lähellä perässä tulijat ovat. Noin 2,5 km kohdalla laskin että kolmosena juoksevaan Ylä-Uotiseen oli matkaa n. 800 metriä. Ja hän tuntui juoksevan melko samaa vauhtia kuin itsekin. Nelosena ja vitosena tässä kohtaa juosseet tulivatkin sitten paljon kovempaa. 5 km kohdalla oli tapahtunut jo muutoksia perässäni, ja kolmosena juoksi nyt Simolan Tommi n. 600 m päässä. 7,5 km kohdalla hän oli n. 300 m päässä, ja voin rehellisesti sanoa että vikoista 2,5 kilsasta en muista paljon mitään, juoksin vaan ja yritin hengittää. Pääsin kuin pääsinkin maaliin kakkosena, juoksuajalla 47 minuuttia risat. Simola jääden vain 49 sekunnin päähän. Jonas oli ehtinyt odottaa minua jo reilusti yli 4 minuuttia. Voimarinteeltä tuli kuitenkin uusi PB itselle, 2:23:26!



Vaikkei osallistujia ollut kuin pienten kyläkisojen verran, niin voin kertoa että tällä eletään pitkään. Minunlaiselle ei kuitenkaan niitä palkintokorokepaikkoja tule kertymään kyllästymiseen saakka.

Kisan jälkeen ajattelin vielä treenata hieman täysmatkan laariin, joten jätin suihkun väliin ja pyöräilin Sastamalasta Tampereelle missä muu perhe odotti, koska yövyttäisiin paikan päällä ja vietettäsiiin seuraava päivä Särkänniemellä.

Kisaviikko, viime hetken panikoinnit ja kisasuunnitelma

Tätä kirjoittaessa eletään kisaviikon keskiviikkoa. Bike Box Alan on vuokrattu Sipoossa asuvalta foorumilaiselta, pyörä pakattuna, kaikki kamat esillä ja lento lähtee huomenna. Koska kaikki triathleetit sanovat että mitään uutta ei koskaan pidä kokeilla kisassa, niin menin vartavasten ostamaan käytetyn kypärän eilen jotta säästäisin 0,5W kisavauhdissani 31 km/h.



Jo huomenna torstaina olisi tarkoitus ilmoittautua paikan päällä kisaan, noutaa starttipaketti jossa numerolaput, uimalakki sekä pussukat. Uimalakiksi ajattelin valita edellisten uintini perusteella rohkeasti punaisen (valkoinen pro, punainen uintitavoite alle 1:06, vaaleansininen 1:06-1:11 jne.), pyörällä ajattelin yrittää pitää 68 % FTP:stä jolla olen myös viimeiset pitkät lenkkini harjoitellut kesä ja heinäkuussa, ja ravintosuunnitelma on printattu minikirjaimilla stemmille. Sadetta luvataan joka tapauksessa paljon ja pitkään sunnuntaina, joten se saattaa vielä hieman hidastaa menoa. Ai niin, ja kurkku on kipeä sekä ainakin heräsin nenän tukkoisuuteen... Ilmeisesti flunssan VOI saada kunhan sitä vaan pelkää tarpeeksi. Luin Instagramilta että kanssafoorumilainen joka olisi starttaamassa Kalmarissa lauantaina potee samaa kohtaloa, emmekä varmasti olla ainoita. Nyt litrataan apteekin tuotteita kilomäärin, huilataan ja juodaan hyvin. Vielä ei ole toivo menetetty, sunnuntaihin on neljä vuorokautta ja siinä ajassa ajattelin hukuttaa tämän saatanan kurkussa asuvan kaktuksen takaisin sinne mistä se tuli. Haluatko kuulla kaikista tyhmimmän asian? Treenit ovat menneet niin hyvin, ja olen rakentanut tästä yhdestä kisasta itselleni niin ison jutun, että flunssan lopulta saaminen tuntuu tietyssä mielessä jopa helpotukselta. Koska nyt sitä ei tarvitse pelätä enää, nyt siitä pitää vaan päästä eroon. Tähän kisaan kun on upottanut niin paljon aikaa, rahaa ja odotuksia niin en halua nähdä mikä on fiilis sunnuntaina ja tulevina viikkoina jos ei pääse starttaamaan tällaisen takia. Ajattelen että jos kurkkukivusta vaan pääsen eroon, eikä tästä kehity yskää, niin starttaan kyllä kisaan vaikka olisi nuhaa. Sen verran ehtinyt miettiä. Sitten otetaan vaan rennommin kuin mihin kroppa riittäisi. Ja plan B rakentuu päässä koko ajan, ja se haiskahtaa Challenge Almere-Amsterdamilta johon on kymmenkunta paikkaa myymättä 14.9. järjestettävään kisaan. En tosin tiedä miten saisin sen matkan kustannettua, joten eletään nyt vain toiveessa ja uskotaan että tässä käy hyvin. Ruksataan viimeisten päivien herätteleviä harjoituksia pois Trainingpeaksista ja odotellaan. Pidähän peukkuja, niille on todennäköisesti tarvetta. Tuoreimmat fiilikset aina instagramissa: pontus_fin.


torstai 6. kesäkuuta 2019

Kauden avauskisa, Tuusulanjärven triathlon 2.6.2019

Olipas kivasti järjestetty kisa!


Kisaa edeltävinä päivinä olin huolissani veden lämpötilasta. En siksi että uidessa tulisi kylmä, vaan lähinnä siksi että olisi sääli jos omaa vahvaa lajia lyhennettäisiin tai jopa peruttaisiin. Ja osittain myös siksi että olen tällainen pohtija, eli aika monta kertaa päässäni käynyt läpi että laittaako vai eikä laittaa tuuliliiviä päälle pyöräosuudelle kun on 11 astetta, sataa ja tuulee pohjoisesta/luoteesta. Ja kaksi päivää ennen kisaa vesi oli vielä 13,4 asteista.

Kisa-aamuna lähdin kotoa 7:30. Aika luksusta näin Porvoolaiselle kun kisamestoille navigaattorin mukaan on matkaa 51 minuuttia. Sipoon läpi matkatessani sataa tihkuttaa, Järvenpäähän tultaessa sataa sitten jo niin kuin täti Esteri tahtoo sanoa "vähän enemmän". Ekat opasteet näkyviin, ja liikenneohjaajat ohjeistamassa jotta kaikki pistää autonsa kivaan riviin. Eka ajatus oli jo että nyt näyttäisi olevan mukavasti vapaaehtoisia paikan päällä. Olin nähnyt vain pienen murto-osan kokonaisuudesta...

Ensin ilmoittautumaan, kirjekuoren tsekkaus että sieltä löytyy M Yleinen Perusmatkan valkoinen lakki, ja sitten pyörää kasaamaan. Nyrkki High Fivet kaikkien niitten kanssa, jotka olivat viime kesän kisajälkeisistä saunomisista tuttuja, eli Mitja Käringsundin kisasta ja Juha sekä Alex Challenge Turun kisasta (kisan jälkeen näin ensimmäistä kertaa Paulin livenä, hänen blogiaan on aina ollut kiva lukea). Pienen pyörälenkin jälkeen kamat vaihtoalueelle, jossa mukavanoloinen häslinki päällä. Eka tuttu, seurakaveri Maria Wickholm mukavasti samalla rivillä muutaman pyörän päässä, Maria kisaisi tänään sprintissä. Omat kamat ojennukseen ja vettä maistamaan.

Klo 9:50 tuli eka pikku pissa märkäpukuun niin sanotusti. Oli se vesi nimittäin aika viileetä ja starttiin 25 minuuttia aikaa. Hengitys oikein tuntui salpaantuvan "lämmittelyssä". Järjestäjän ilmoittama veden lämpötila tunti ennen kisaa oli 14,7 astetta. Onneksi olin kuitenkin ehtinyt uida 4 kertaa ulkona ennen kisaa, joten kyllä se siitä järjestyisi. Rannalle odottamaan omaa vuoroa, ennen sitä matkaan lähtisi sprintti ja viesti klo 10:00 ja 10:05. Olin iloinen että uitaisiin koko rahalla!

Oma lähtölaukaus kajahtisi 10:15. Starttaajia piti olla 61 mutta rivit näyttivät vähän väljiltä eli eiköhän ollut vajaat 50 miestä paikalla. Valitsin omaksi paikakseni oikean reunan, ja asettuin nopeilta näyttävien ja itsevarmimpien äijien taakse. Lähtöpiippaus. Kuusi äijää lähti samatien kuin hauet rannasta ja itse sillain mukavanoloisesti hölkäten veteen. Tämä kuva lähdöstä löytyi kisajärjestäjien sivuilta, jossa kovin joukko (Lieto, Utriainen, Setola, Haahtela, Luoto ja Paatela) taistelevat vimmatusti keskenään neliömetrin kokoisella alueella ja itse himmailen sisäradalla lähimpänä kameraa). Kiitos JäPy muuten kuvista!


Tänään uitaisiin kaksi kierrosta, pyöräiltäisiin kaksi kierrosta ja juostaisiin kaksi kierrosta. Uinnin puolessa välissä omaksi väliajaksi 12:13 ja pikku juoksu tokalle kierrokselle. Huomasin että hölkäksi suunniteltu siirtymä ei ollutkaan hölkkä vaan aika sprintti, ja sykkeet aika maksimissa heti tokan kierroksen alkuun. 250m siinä niitä tasoittelin ennen ensimmäistä kääntöpoijua, ja sitten hanat auki viimeiselle 500 metrille. Edessä oli ollut 7 miestä tähän mennessä, mutta viimeisellä kääntöpoijulla poimin yhden ja sain uinnin suoritettua sijalla 7 väliajalla 24:44.

Rannalla sai hyvät vibat pienistä asioista. Kärkijoukko oli mennyt jo 3-4 minuuttia sitten mutta kuuluttaja jaksoi huutaa omaa nimeäni ja paikallaolijat olivat aktiivisia kannustajia. T1:ssä päätin oman laatikon kohdalla että kyllä se liivi tulee päälle. Omat vaihdot syö vähän aikaa kun laittaa sukkia jalkaan ja tänään liivikin, mutta ei olla vielä ammattilaisia joten kestäköön :-) varttitunnin jälkeen selvisi, että kyllä se liivi hyvään käyttöön tulisi, kun sade alkoi.

Olin suunnitellut pitäväni 225W NP pyörän selässä, eli 90 % omasta FTP:stä. Pyörä on minulla vielä hyvin keskinkertainen, kun vasta 1,5v pyöräilyä takana, mutta edistystä tulee koko ajan. Olosuhteet olivat pyöräilyssä aika vaativat, mutta olivathan ne vaativat kaikille kisaajille. Meinasi reidet jopa hieman viiletä. Kisajärjestäjän kuvat kielivät siitäkin, että omaa aero-asentoa pitää vielä madaltaa nykyisestä. Viime kesänä olin tästä vielä 2 cm ylempänä, jos vaikka tavoitteena olisi olla 2 cm matalammalla ensi kesänä samaan aikaan. Droppia nyt 7 cm satulankärjestä kyynärpäiden kohdalle.


Pyöräilyssä tosiaan kaksi kierrosta, ja yhteensä 5 kpl 180 asteen kääntöpaikkaa. Koko matkan varrella, siis ihan joka risteyksessä koko matkan varrella JäPy:läisiä ohjaamassa liikennettä, varoittamassa kääntöpaikkjen liukkaudesta, ja kannustamassa. Todella kannustamassa, ei vain laiskasti taputellen. Omana tavoitteena on aina kiittää vapaa-ehtoisia kisasta vikalla kierroksella, niin tein nytkin. Ensimmäistä kertaa huusi joku "kiitos kun kisasit meillä" vastikkeeksi, kun itse huusi "kiitos järjestelyistä". T2 häämöttäessä selvisi että tänään ei oikein pystynyt tehotavoitetta ylläpitämään, mutta ei siitä jääty kauaskaan - 219W oli toteuma - ja 41 km bike split 1:11:42, tarkoitti kymmenettä sijaa tässä vaiheessa kisaa.



Juoksu. Lähti kulkemaan heti kättelyssä. Kulkua avitti varmasti viileä sää ja tehollisesti hieman alakanttiin mennyt pyörä.  Rullaava askel ja kevyen tuntuista vaikka pääpaino treeneissä on ollut pitkän matkan kestävyydessä, ei lyhyen matkan nopeudessa. Eka kilsa mentiin liian kovaa, sitä vauhtia ei pystyisi millään ylläpitämään loppumatkan joten rauhoittelin vähän. Tähtäsin 4:30 km-vauhtiin. 2,5 km kohdalla kisaa johtava Setola ohitti minut, ja hetken mietin että huudanko perään että ottaa reppuselkään. En huutanut, ehkä se ei ole huumorimiehiä... 3,5 km kohdalla Utriainen tuli ohi, ja Setola kääntyessä 4 km kohdalla (Utriaisen ollessa about 3,7 km kohdalla suoraan edessäni) molemmilta miehiltä todella tyylikäs ele kun käytännössä kättelivät ollessaan toistensa kohdalla. 

Tämän näkeminen antoi voimia ylläpitämään hyvää juoksutekniikkaa itsellä, ja vaikka ohitse juoksi viimeisellä kilsalla kaksi kaveria liikaa (toinen heistä oli sama kaveri jonka olin ohittanut uinnin viimeisellä 250 metrillä, nyt se sitten tuli se tasoittava) niin juoksuaika 45:25 oli oma 10k PB, joten hapanta naamaa ei voinut näyttää. Loppuaika 2:26:36 riitti tällä kertaa M yleinen sarjan 15. sijaan, oikein maistuva kokemus! Vaikka olin kisannut nopeamman kisan (2:25:33) Ahvenanmaalla 9 kk aikaisemmin niin tuntui kuitenkin siltä, että tämä kisa sujui suhteessa paremmin. Tässä oli kuitenkin hieman pidemmät siirtymät vaihdossa, on alkukesä eikä peak kuten elo/syyskuussa, ja kelit olivat jäykähkön viileät. Sanoisin että eteenpäin on menty 2-3 minuuttia viime vuotisesta 1/4-matkalla mitattuna ja uskon vakavasti että minussa asuu 2:20 mies jos saan ihan kaiken stemmaamaan johonkin kisaan.

Kaikin kaikkiaan todella kiva kisa lähellä kotia, voin sanoa 100 % varmuudella avaavani kauden 2020 täällä myös jos vain mies ja kroppa saavat pysyä terveenä. Oli logistisesti sen verran järkevät ja loppuunajatellut järjestelyt. Suomen kesällehän JäPy ei pysty mitään. Ja selvisi se loppujen lopuksi, kamoja autoon pakatessa, että Setola on huumorimiehiä. Sanoi nimittäin että reppuselkään olisi saanut hypätä, mutta ei sitä oltaisi eteenpäin kyllä päästy. Taisi olla läskipila mun kustannuksella...

torstai 30. toukokuuta 2019

Pyöräilykauden avaus, elämäni pisin lenkki ja ensimmäinen Akilleksen 10k tempo

Aivan mahtavat 2 kuukautta takana! Avasin ulkopyöräilykauden maaliskuun lopussa, ja homma kulki alusta asti kuin raiteilla. Ekat lenkit vedin pikkurattaalla edessä, old school -tyyppisesti kadenssia nostaakseni, vaikka pyöräilytuntuma oli hyvä talven sisätreenien jälkeen.

Vaikka luulin jo omistavani melkein kaikki tarvikkeet mitä triathlonistina tarvitsen, niin kevään tullen saapui myös vaimon pelkäämä varusteluinto. Huhtikuun puolessa välissä tuli tehtyä niin kuin viime blogitekstissä uhkailin tekeväni, eli tuli ostettua Favero Assioma Unot Triathlon Cornerista. Ostosta ei mennyt kuin kolme tuntia niin olin jo ulkona vetämässä kauden ensimmäistä 100 km lenkkiä, ja seuraavat päivät menivät opetellessa miten normalized power eroaa average powerista, mikä on minun kaltaiselle pyöräilijälle oikea intensity factor täyden matkan kisassa, ja miksi variability index on seuraamisen arvoinen luku. Ja seuraavaksi oltiin taas tekemässä FTP-testiä, jotta saataisiin Faveroille vertailukohtaa sisätraineriin. Huhtikuun lopun FTP-testi näytti ekaa kertaa yli 3W/kg tulosta (246W), ja tuli kyllä vedettyä se tarpeeksi kovaa, joten lupasin itselleni samalla että teen enää yhden testin ennen elokuista Kööpenhaminan kisaa. Parannusta nyt 211W-246W kuudessa kuukaudessa. Oletukseni oli, että Favero olisi hyvin paljon tarkempi kuin Taxc, joten oli positiivista huomata että niiden välillä oli heittoa vain 2W. Tekee benchmarkkauksesta edellisen talven testeihin paljon helpommaksi. Vuoden vanha hihaton Castellin triathlonpuku vaihtui värikkäämpään hihalliseen, vuoden vanha blueseventyn Fusion märkkäri vaihtui vuoden vanhaan blueseventyn Helixiin, ja koska vanha Garmin 735 ei omistanut tarpeeksi hyvää akkukestoa meikäläisen täydelle matkalle niin kotiin saapui myös kaksi vuotta jonkun toisen kädessä ollut 935. Jokaisen varustehuorailuni jälkeen sanon itselleni että se oli nyt siinä, nyt minulla on kaikki. Ja sitten jatkan varusteista haaveilua, samalla kun 208k ajettu Avensis yskii verta vieressä.

Open water -kelejä ei oltu tässä toukokuun alussa vielä korkattu


Toukokuun alussa ravistelin yhtenä lauantaiaamuna oikein kunnolla apinan pois selästä, avasin silmät aamukuudelta ja pyöräilin kuudessa tunnissa 160 km Porvoosta Tenholaan, missä muu perhe otti vastaan ja tarjosivat autokyydin himaan. Pisin yhtäjaksoinen pyörälenkkini tähän mennessä, ja vaikka hanuri oli hieman arka vielä muutaman päivän niin tämän lenkin itsevarmuutta kohottava efekti oli aivan mieletön. Reittivalinnaksi osui uusi Porvoontie Itikseen asti, sitten pyöräteitä Kehä 1:stä pitkin Leppävaaran kohdalle, Turuntietä Bemböleen, itäistä Kuninkaantietä Pikkalaan ja siitä 51:stä pitkin länteen. Olen aikaisemmin pyöräillyt lähinnä Porvoon lähiseutua pohjoiseen, etelään tai itään, joten oli kiva katsoa vähän muitakin maisemia välillä. Vaikka tässä nyt ei Kuninkaantietä matkattu kuin lyhyet pätkät, niin on helppo ymmärtää miksi se usein saa maininnan kun puhutaan Suomen kauneimmista pyöräilymaisemista.

160 km jälkeen hymyilyttää vielä


Tätä pitkää lenkkiä seuraava viikko oli samantien huiliviikko, jona ei kerätty treenitunteja kuin 7,5 kolmen selvästi pidemmän 9-10-10 tuntisen ja selvästi pyöräilyintensiivisen viikon jälkeen. Mahtui huiliviikkoon kuitenkin ensimmäinen 10 km tempokin, kun uskaltauduin ekaa kertaa Akilleksen Kiialan tempoon. Tuloksena erittäin positiivinen ja kristallinkirkas 15 min alitus ajalla 14.59,6, ja kierroksen NP 275W kieli että kroppa reagoi todella hyvin treeniin tällä hetkellä. Tästä tulee todella mielenkiintoinen kesä...

Kun TP heittää 9 peak performancea sinulle toukokuisen tempoajon jälkeen


Mielenkiintoa lisää nimittäin se fakta, että polvea ei ole jomottanut kunnolla nyt kuuteen viikkoon. Ja TÄMÄ on treenin kannalta tällä hetkellä aivan uskomaton juttu olkoonkin että se on kaksipiippuinen. Vaarallinen siksi, että syyskuusta huhtikuun alkuun kestänyt kipu kun loppuu, niin olisi helppo lisätä volyymiä liikaa ja mahdollisesti törmätä väsymykseen jo kesäkuussa, mutta toisaalta luottoa herättävä koska on täysin mahdollista että polvikipuni on ollut ainakin osittain pyöräfitting -riippuinen asia eikä pelkästään syy-seurausvaiva vanhoista polvileikkauksista. Koska polkukipu hävisi käytännössä samoihin aikoihin kuin Shimano SPD-SL pedaalit vaihtuivat Faveroihin ja klossit sitä myöten Look Kéoihin. Pedaalin vaihto aiheutti hetkeksi sen, että satula oli suhteessa pedaaleihin hieman korkeammalla kuin mihin olin tottunut, ja huomasin sen toiseen takareiteen tulleen krampin ansiosta. Satula 2-3 mm alas, kramppi lieventyi mutta polvikipu ei palannut. Nyt alkaa olla aika lailla siinä nuo säädöt, uskomatonta mitä muutaman millin heitto tekee väärässä paikassa. Ja nyt ymmärrän miksi jengi suosittelee bikefittingiä niin urakalla, vaikka meikä ei suostu sinne menemään kun meikähän osaa itse... Katsotaan nyt kuitenkin loppuun tämä juttu, juoksukilsojakaan ei nimittäin ole kertynyt mitään päättömiä lukuja kiitos keväisen pyöräilyinnon. Voivathan ne kivut palata sisäsyrjään milloin vaan, mutta ei maalata pirua seinälle vaan ajetaan nyt kun tankissa kerran on bensaa.

Nyt sunnuntaina on tasan 11 viikkoa aikaa tapahtumaan KMD Ironman Copenhagen. Odotan sitä päivää kuin kuuta nousevaa, tiedä sitten missä kohtaa odotus vaihtuu pelkoon. Pelkoon siitä, onko treenannut oikein, tarpeeksi, vai kenties liikaa. Iskeekö flunssa loppumetreillä, kestääkö pyörä ja komponentit. Olisin uskonut että alkaa tuleva koitos jo pelottamaan tässä kohtaa, kai tämä vain kertoo sinisilmäisyydestä. Ennen Kööpenhaminaa tulee kuitenkin muutama mielenkiintoinen päivä vastaan. Ylihuomenna 2.6. on vuorossa kauden avaus perusmatkan kisalla Tuusulassa, Tuusulanjärven Triathlonin muodossa. En ole tästä kisasta aikaisemmin päässyt nauttimaan, mutta sitä on kiitetty vuolaasti joten odottavaisin mielin ollaan liikenteessä. Näyttäisi 48 tuntia ennen kisaa tulevan melko viileä päivä; voimakasta tuulta luoteesta, 11 astetta ilmassa startin aikoihin ja tällä hetkellä uhkaa uinti harmittavasti jäädä 750 m lyhyeksi kun järvi on 13,4 asteinen. Toivotaan että tuo tuosta nousisi yli 15 asteen, koska lyhennetyssä kisassa on aina se sääli että tulosta ei oikein voi käyttää vertailukohtana muihin kisoihin, mutta kyllä se huonolta näyttää tällä hetkellä.

Ja sunnuntain jälkeen alkaa pikkuhiljaa lähenemään ensimmäinen kahdesta Big Training Daystä jonka olen suunnitellut suorittavani 16.6. Silloin olisi vuorossa 2500 m uinti, 120 km pyörä ja 10 km juoksu kisaintensiteeteillä ja ravinnolla. Tästä ja kauden kisoista enemmän myöhemmin.

10.7.2022 Ironman Thun

  ✅  Kisaraportti - race report Ironman Switzerland Thun 10.7.2022 🫶  Nyt onnistui muuten Sportografin kuvaaja, kannattaa ainakin katsoa ku...